Miten pihalla porukat voivatkaan olla?

"Joskus on turvallista hipsiä lauman perässä. Tätä kirjoittaessa Yhdysvaltain presidentinvaali ei ollut ratkennut Useimpien politiikkaa seuraavien tapaan uskon, että Hillary Clinton on peitonnut vastaehdokkaansa Donald Trumpin, kun valitsijamiesten lukumäärä on tiedossa keskiviikkona.

Lopulta suohon upposi Trump. Leuhkat eväät loppuivat kesken.

Nämä vaalit tullaan muistamaan nimenomaan Trumpista, ei Clintonista.

Vaikeneeko mölytoosa?
Ei. Trump jatkaa tappelemistaan.

Trumpilla on miljardeja, mutta hän janoaa kunnioitusta ja valtaa. Hänen luonteeseensa sopisi vaikka veistellä, että riittää kun pelkäätte.

Trumpin ei kannata myöntää tappiotaan. Sellainen rikkoisi hänen brändinsä."

OLLI AINOLA

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20161108200024705_ul.shtml
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pilkkaajat ovat hiljenneet!

Äänestä

Noh. Kirjoituspöydän takaa, hyvän toimen ja toimeentulon omaavana on ehkä hieman vaikeaa tajuta, millaisten ongelmien kanssa osa suomalaisistakin tällä hetkellä kamppailee.

USAssa juuri se kansanosa, jolla menee huonosti, sai tarpeekseen ja näytti kyntensä. Ja heitä on PALJON.

Vennamo sanoi aikoinaan: "Kyllä kansa tietää". Tiesi nytkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niin_pihalla kirjoitti:

"Joskus on turvallista hipsiä lauman perässä. Tätä kirjoittaessa Yhdysvaltain presidentinvaali ei ollut ratkennut Useimpien politiikkaa seuraavien tapaan uskon, että Hillary Clinton on peitonnut vastaehdokkaansa Donald Trumpin, kun valitsijamiesten lukumäärä on tiedossa keskiviikkona.

Lopulta suohon upposi Trump. Leuhkat eväät loppuivat kesken.

Nämä vaalit tullaan muistamaan nimenomaan Trumpista, ei Clintonista.

Vaikeneeko mölytoosa?
Ei. Trump jatkaa tappelemistaan.

Trumpilla on miljardeja, mutta hän janoaa kunnioitusta ja valtaa. Hänen luonteeseensa sopisi vaikka veistellä, että riittää kun pelkäätte.

Trumpin ei kannata myöntää tappiotaan. Sellainen rikkoisi hänen brändinsä."

OLLI AINOLA

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20161108200024705_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu