"Trumpia ei voida pakottaa sotaan Balttian takia"

13141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niin siinähän ne Naton turvatakuut selitettiin tyhjentävästi.
Eli ei natoon:)

Äänestä

Juuri näin. Lanttejaan ei kannata heittää kaivoon paremman toivossa.Maailma näyttää olevan paljon monimutkaisempi, kuin luulisi. Näyttää siltä että valtapolitiikka on kääntynyt itseään vastaan monessa suhteessa, eikä sotilaalliset asiat ole niistä vähäisin. Suomen olisi nyt itsenäistyttävä ja etsittävä oma suunta. Pienikin valtio voi vaikuttaa asioihin,jos isot ei siihen pysty. Jenkkien ja Neukkujen nokkapokka tulee lisääntymään,ja mopo on karkaamassa.(toiv.ei karkaa lopullisesti) Mutta Suomen ei kannata riippua kahvoissa kiinni.

Äänestä

Kuolinisku Natolle siis.

Äänestä
  • Voi pöljät!

    USa ei ole = Nato!

    Nato atkaavaikka USA siitä eroaisi!

    Äänestä

Sanoin jo aikaisemmin ettei usa ole koskaan Suomea auttanut,päinvastoin auttoivat viime sodassa ryssää .- Niin taitaa käydä nytkin, Naton olis pitänyt potkia jenkit pois natosta ja perustaa EATO , onhan niitä ydinaseita euroopassakin !

Äänestä
  • Totta turiset. Nyt ei ole Saksaa apuna 2016. Hehän loivat meille armeijan ensimmäisessä maaailmansodassa ja toisessa avustivat sotilaallisesti ja varustuksellisesti. Mutta toisaalta, tämä sen takia koska he loivat myös Neuvostoliiton päästämällä Leninin sotkemaan maan politiikka 1917...

    Saksa - Suomi yhteistyö sopii kunhan liberaalit ensin poistetaan vallasta.

    Äänestä

Tottakai pitää olla mahdolliisuus pelkkään nuhteluun asevoimien käytön sijaan. Jos venäjä hyökkäisi Baltiaan alkaisi kolmas maailmansota jos USA alkaisi venäläisiä pommittamaan. Ei kannata uhrata koko maapalloa yhden köyhän kääpiövaltion takia josta ei tykkää kuin viinatrokarit.

Äänestä
  • Omituista, ettei Tiltulle pälähdä päähän funtsia alkutilannetta vaan hän hyppää sumeilematta kakksovaiheesaan??

    Kysymys kuuluu: MIKSI Venäjän kannattaa uhrata koko maapalloa yhden köyhän kääpiövaltion takia, jonka olemassaolo Venäjää jurppii?

    ALOITTAJA se sodan aloittaa eikä kukaan muu! Miksi pikku-Putte lähtisi soitellen sotaan?

    Äänestä

Jos lehmällä ois pyörät niin se olisi maitoauto:)

Äänestä

Apurahataiteilijat ja sosialistimedia rummuttivat Clintonia. Kansa ei onneksi lähtenyt mukaan puhallukseen. Tavallinen kansa on kyllästynyt yliverotukseen ja vähemmistöjen suosimiseen (ei tasa-arvoon, vaan käänteiseen rasismiin joka on rasismia). Trump ei ole ideaalinen presidentti eikä edes välttämättä kohtuullinen valinta mutta Trumpin presidenttiys tietää muutosta ja kylmää kyytiä sosiaalipummeille ja muille siivellä eläjille.

Äänestä
  • Lisäksi se antaa yhtä kylmää kyytiä koulutukselle (T. kannattaa yksityiskouluja) ja yleiselle sairaanhoidolle (joka on T:n mielestä liian kallis!). Onko USA:n köyhä ihminen, soiaalipummi tai muiden siivellä eläjä sdittren niin mitätön asia, että joutaakin kuolemaan katuojaan?

    On hieman merkillistä se, että USA:ta arvostellaan Euroopassa sosiaaliturvan puutteesta kun samalla Venäjän Tiltut moista turvaa kammoksuvat silloin kun se olisi USA:ssa?

    Äänestä

Trump keskittyy oman maansa ongelmien ratkomiseen.Tämä on viesti muille maille että kukin keskittyköön omien ongelmien hoitamiseen itse.

Äänestä
  • Eihän se paha ohje olekaan.

    Sitä vartenhan joka valtion oma budjetti on: oman maan asioista huolehtimiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulkinnanvarainen kirjoitti:

– Asiantuntijalta synkkä Nato-viesti Baltian maille

https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/208077-trumpia-ei-voida-pakottaa-sotaan-baltian-takia-asiantuntijalta-synkka-nato-viesti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu