Olenpa lueskellut tässä Tuomas Kyrön teosta Mielensäpahoittaja ja kyllävain tämä"havukka ahon ajattelija" (eri teos Veikko Huovinen) samanlaisen ajattelumallin omaava mielensäpahoittajakin tietää rumuuden merkityksen elämässä. Tässä lainaus kirjan osavasta tekstistä.
"Rumuus on hyvä asia, eihän tässä mitään Leif Wagereita itsekään olla. Onhan myös paljon pienempi riski himoita rumaa kuin kaunista naista. Lehdistä voi lukea kuinka siinä käy. (Huomioi seuraava!)
Ruman naisen elämä on lähempänä (huom lähempänä ei lähellä) miehen elämää. Se joutuu kärsimään ja tekemään töitä toimeentulonsa eteen eikä voi vain valita itselleen hyödyllisintä puolisoa tanssiravintolasta. Ruma ei saa asioita valmiina eikä ilmaiseksi sen täytyy ansaita kaikki. Rumalle ihmiselle sanotaan pahasti, sille nauretaan ja siltä vaaditaan. Se pääsee töihin vain jos se on pätevä, se oppii olemaan riittävän ilkeä ilkeille. Ja etenkin ruma ihminen osaa keittää perunat oikean kypsyisiksi eikä intoile riisin taikka oliiviöljyn puolesta. Kyllä se johtuu siitä että rumalle ihmiselle ei olisi mitään hyötyä vaikka olisi kuinka rimppakinttu. Ruma se olisi silti."
Voiko kirjailija paremmin meidän rumien asiaa esiin tuoda. No tuohan luetaan huumorilla eikä asiaa oteta todesta vaikka se on totta meille hyvin monille rumille ihan arkipäiväisessä elämässä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.