Trumpista voi tulla USA;n paras presidentti

Trumpilla on mahdollisuuksia vaikka mihin presidenttinä, koska hän ei ole ns. miljardööri haukkojen käskettävissä.

Trumpista voi siis tulla kaikkien aikojen paras USA:n presidentti. Paras niille kymmenille miljoonille köyhille ja työttömille USA:ssa ja paras muulle maailmalle.

Trump voi nyt valita sellaisia neuvonantajia, joilla ei ole sidoksia pankkiireihin, aseteollisuuteen, eikä suuryrityksiin.

Kun Trump talvella virkaanastumisensa jälkeen valitsee ministerinsä hallitukseen, se tulee jo näyttämään suuntaa hänen toimiinsa.

Hänellä on myös mahdollisuuksia saada asioita läpi, kun republikaanit saivat 'värisuoran' eli enemmistön kumpaankin 'eduskunnan' huoneeseen.

Onneksi olkoon Trump, toivottavasti tulet Suomeen käymään pian.

Congratulations President Trump, I hope you will visit us soon to Finland.
1271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Teoista mies vasta punnitaan.

Emme ole nähneet vielä yhtää Presidentti Trumpin tekoa.

Äänestä
  • Ei Niinistönkään.

    Äänestä

Hänen vaimonsa on tsekkiläinen, joten yhteyksiä Eurooppaan löytyy myös sitä kautta.

Äänestä

Mitä Trump ei voi tehdä:

- hän ei voi yksin saada Syyriaan rauhaa

- hän ei voi yksin korjata Venäjän ja USA:n suhteita

- hän ei voi estää kaikkia maailman hulluja aloittamasta sotaa jossain

On paljon muitakin asioita, mitä hän ei voi tehdä, joten ei kannata panna turhia odotuksia hänenkään niskaansa.

Äänestä

Hän kyllä pystyy tekemään jotain, että amerikan yritykset pärjää paremmin.

Keltäs se sitten on pois - no Aasian yrityksiltä.

Äänestä

Mitä hän ei tee:

- hän ei rakenna Meksikon rajalle muuria

- hän ei aloita kolmatta maailmansotaa

- hän ei karkoita amerikasta ketään

Äänestä

Kukapa tietää.... nähdään aikanaan

Muistuttaa melkoisesti Ronald Reaganin alkuaikaa. Tuo b-luokan filmitähti aloitti suunnilleen samankaltaisessa ilmapiirissä, mutta osoittautui kovinkin hyväksi presidentiksi, jos katsotaan mitä sai aikaiseksi ulkopolitiikassaan.
Hävitti, tai ainakin nopeutti merkittävästi hävittämistä, yhden rautaisimman ja hurjimman diktatuurivaltion eli Neuvostoliiton. Sen myötä miljoonat ihmiset itäeurooppalaisissa Neuvostoliiton rajanaapureissa saivat vapauden ja mahdollisuuden kehittää yhteiskuntiaan rauhaan ja sivistykseen ja hyvinvointiin. Tämä sama koski myös itse venäläisiä viimeisimpiin vuosiin saakka kunnes nyt Putin on käytännössä lopettanut vapaudet lähes tyystin ja on palaamassa neuvostoliittolaismaiseen diktatuuriin ja sotaisaan vallankäyttöön ja naapureiden uhkailuihin ja jopa sotilaallisiin hyökkäyksiin ja alueiden miehityksiin.

Saas nähdä, pystyykö Trump samaan Putinin Venäjän kanssa. Edes rauhoittamaan Putinin uhoa ja uhkaa naapureitaan kohtaan, vaikka Venäjä itsessään pysyisikin diktatuurisuunnassaan.
Ei ole helppo nakki, ei.
Tosin ei kukaan uskonut Reaganinkaan pystyvän kaatamaan Neuvostoliittoa.

Äänestä

Tai Trumpista voi tulla kaikkien aikojen luuseri,jos sössii Amerikan talouden perinpohjin.
Totuus on että vaikka kuinka toisi firmoja takaisin Kiinasta Amerikkaan,ei niiden tuotteita osta kukaan tavis,jos ne menevät ylihintaisiksi. Ja ne menevät,koska kukaan jenkeistä ei halua tehdä orjatyönä mitään. Eli suurin osa tavarasta jää myymättä,ei synny edes pientä voittoa millekään firmalle. Pian on Amerikka kaput.

Äänestä

Vaikka valinta vituttaa kuin pientä oravaa niin annetaan trumpin yrittää.

Miksi muuten vitutuksen vertauksena käytetään pientä oravaa? Vituttaako isoa oravaa vähemmän? Hämärä vertaus koko orava. Silti käytin sitä. Idari tämäkin jätkä.

Katsotaan nyt mitä trumpetti tekee. Ydinsotaa pahempaa ei sekään saa aikaan.

Äänestä

Toivotaan että pysyy terveenä.

Äänestä

Nyt tuli lopultakin pientä värinää kansainväliseen politiikkaan. Tylsää oli. Hallintobyrokratian ja eliitin sijasta saatiin miljardööri jolla oma setti. Kivaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnittelutTrump kirjoitti:

Trumpilla on mahdollisuuksia vaikka mihin presidenttinä, koska hän ei ole ns. miljardööri haukkojen käskettävissä.

Trumpista voi siis tulla kaikkien aikojen paras USA:n presidentti. Paras niille kymmenille miljoonille köyhille ja työttömille USA:ssa ja paras muulle maailmalle.

Trump voi nyt valita sellaisia neuvonantajia, joilla ei ole sidoksia pankkiireihin, aseteollisuuteen, eikä suuryrityksiin.

Kun Trump talvella virkaanastumisensa jälkeen valitsee ministerinsä hallitukseen, se tulee jo näyttämään suuntaa hänen toimiinsa.

Hänellä on myös mahdollisuuksia saada asioita läpi, kun republikaanit saivat 'värisuoran' eli enemmistön kumpaankin 'eduskunnan' huoneeseen.

Onneksi olkoon Trump, toivottavasti tulet Suomeen käymään pian.

Congratulations President Trump, I hope you will visit us soon to Finland.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu