Euroopan rooli Trumpin aikakaudella

Trumpin tuoreessa muistissa on Euroopan Unionin halventavat kommentit siitä
että Trump on epäsopiva presidentiksi johtamaan Usa:ta ja kommentit ovat jatkuneet
vielä tänä päivänäkin.Eurooppa on aina tukeutunut Usa:n taloudelliseen ja sotilaalliseen voimaan ja nyt voi kaikki olla katkolla.Euroopassa ei ole öljyesiintymiä,luonnonvaroja tai muita arvokkaita asioita joiden kannalta Trump pitäisi Eurooppaa tärkeänä tai että sitä pitäisi suojella joltakin uhkaavalta.Trumpin kiinnostus Eurooppaan on pohjamudissa ja ainoa mikä kiinnostaa on ehkä Iso-Britannia.Trumpin inho Eurooppaa kohtaan kasvoi kun Ranskan Hollande yhdessä muiden EU johtajien kanssa ovat ilmaisseet että Trump ei ole sovelias ja pätevä kumppani.Tästä seurasi että Trump on lähentynyt Venäjää kohtaan ja Venäjä on iloinnut avoimestiTrumpista kuten myös niistä Euroopan puolueista joita kutsutaan "populisteiksi" vain siksi että nämä puolueet vastustavat elitismiä ja sitä vanhaa liturgiaa että Venäjä on uhka Euroopalle.Emme tiedä onko Trump pitkävihainen mutta selvää on että tällaisella halveksivalla asenteella mitä Euroopan Unioni kohdistaa Trumpia kohtaan ei ole hyvä vaan voi olla jopa tuhoavaa.Trump voi
pitää Eurooppaa räksyttävänä ja mitättömänä rakkina joka tarvittaessa potkaistaan
sivuun ja Usa käy suoria neuvotteluja Venäjän kanssa ja Baltit saavat lähteä ja turvata
oman puolustuksensa miten lystäävät.Trump on sanonut että elitistit saavat lähteä ja tämä on selvä signaali että Bryssel voi myös kaatua siihen että seuraavissa Euroopan vaaleissa kuten Ranskassa,Saksassa,Hollannissa ja uusintavaalit Itävallassa nostavat esiin populistipuolueita joita inhottaa avoimesti lepsua ja kontrolloimatonta
pakolaispolitiikka,Venäjäpakotteet,vanha retoriikka jossa Usa antaa jatkuvasti rahaa ja sotilaallista apua Euroopalle jossa vanha eliitti jatkaa lihoamistaan ja oman kansan laiminlyöntiä.Kyllä,Eurropan on muututtava itse pois salongeista ja tultava kadulle kuuntelemaan kansan hätää ja tehtävä työttömyydelle.Muuten Euroopalla itsellään on edessä se tie mikä Usa:ssa on alkanut jossa kahtia jakautunut maa ja jossa oma lehdistö ja media ei tiedä mitä kadulla ja arjessa ihmisillä oikein tapahtuu.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olisi vain hyvä, jos Trump esittäisi joitain kriittisiä kysymyksiä euroeliitin politiikasta.

Äänestä

Kyllä tätä on osattu odottaa että Eurooppaan on tulossa erittäin vaikeat ajat.
Politiikkojen pitäisi lopettaa suunsoitto ja paskan jauhaminen
Euroopan ongelmana on jatkuva paskantärkeys ja kuvitellaan olevamme jotain suurta ja mahtavaa että voimme soittaa suuta Trumpille ja muille jotka eivät sovi meidän
paskan tärkeille ja ylensyönneille "elitisteille"
Euroopassa ei ole mitään elitistejä vaan paskan tärkeitä "suunsoittajia"

Äänestä

Minusta on oltava sen verran sivistynyt koska meidän Eurooppa on Usa:n ja Venäjän välissä ja jumalauta mitään niin tyhmää ei voi olla että aletaan huutamaan solvaavia sloganeita ja halveksivia asioita Trumpin ja Putinin päälle.Ajatelkaa että meillä olisi muka varaa kritisoida ja halveksia Usan ja Venäjän johtoa.Typerintä mitä voi kuvitella
Ollaan skarppeja Usan ja Venäjän välissä PLEASEEEEEEEEEE !!!!!

Äänestä

Euroopan on aika "itsenäistyä"

Äänestä

Trump ON pitkävihainen.

Valtioidenvälisissä suhteissa olisi hyvä välttää ongelmien henkilöitymistä.

Trump on presidentti 4-8 vuotta. Ehkä vähemmän. Meidän on pärjättävä tuo aika ja sen jälkeenkin.

Sama koskee suhteitamme Venäjään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Realismiaeurooppaan kirjoitti:

Trumpin tuoreessa muistissa on Euroopan Unionin halventavat kommentit siitä
että Trump on epäsopiva presidentiksi johtamaan Usa:ta ja kommentit ovat jatkuneet
vielä tänä päivänäkin.Eurooppa on aina tukeutunut Usa:n taloudelliseen ja sotilaalliseen voimaan ja nyt voi kaikki olla katkolla.Euroopassa ei ole öljyesiintymiä,luonnonvaroja tai muita arvokkaita asioita joiden kannalta Trump pitäisi Eurooppaa tärkeänä tai että sitä pitäisi suojella joltakin uhkaavalta.Trumpin kiinnostus Eurooppaan on pohjamudissa ja ainoa mikä kiinnostaa on ehkä Iso-Britannia.Trumpin inho Eurooppaa kohtaan kasvoi kun Ranskan Hollande yhdessä muiden EU johtajien kanssa ovat ilmaisseet että Trump ei ole sovelias ja pätevä kumppani.Tästä seurasi että Trump on lähentynyt Venäjää kohtaan ja Venäjä on iloinnut avoimestiTrumpista kuten myös niistä Euroopan puolueista joita kutsutaan "populisteiksi" vain siksi että nämä puolueet vastustavat elitismiä ja sitä vanhaa liturgiaa että Venäjä on uhka Euroopalle.Emme tiedä onko Trump pitkävihainen mutta selvää on että tällaisella halveksivalla asenteella mitä Euroopan Unioni kohdistaa Trumpia kohtaan ei ole hyvä vaan voi olla jopa tuhoavaa.Trump voi
pitää Eurooppaa räksyttävänä ja mitättömänä rakkina joka tarvittaessa potkaistaan
sivuun ja Usa käy suoria neuvotteluja Venäjän kanssa ja Baltit saavat lähteä ja turvata
oman puolustuksensa miten lystäävät.Trump on sanonut että elitistit saavat lähteä ja tämä on selvä signaali että Bryssel voi myös kaatua siihen että seuraavissa Euroopan vaaleissa kuten Ranskassa,Saksassa,Hollannissa ja uusintavaalit Itävallassa nostavat esiin populistipuolueita joita inhottaa avoimesti lepsua ja kontrolloimatonta
pakolaispolitiikka,Venäjäpakotteet,vanha retoriikka jossa Usa antaa jatkuvasti rahaa ja sotilaallista apua Euroopalle jossa vanha eliitti jatkaa lihoamistaan ja oman kansan laiminlyöntiä.Kyllä,Eurropan on muututtava itse pois salongeista ja tultava kadulle kuuntelemaan kansan hätää ja tehtävä työttömyydelle.Muuten Euroopalla itsellään on edessä se tie mikä Usa:ssa on alkanut jossa kahtia jakautunut maa ja jossa oma lehdistö ja media ei tiedä mitä kadulla ja arjessa ihmisillä oikein tapahtuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu