Nykyisen ja tulevan presidentin kohtaaminen sujui torstaina sopuisasti, mutta Valkoisen talon lehdistösihteerin mukaan presidentti Obama pitää seuraajaansa edelleen sopimattomana tehtävään.
Yhdysvaltain väistyvä presidentti Barack Obama piti viime maanantaina Michiganin yliopistolla puheen, jossa hän kritisoi sittemmin presidentiksi valittua republikaanien ehdokasta Donald Trumpia voimakkaasti.
– Donald Trump on temperamenttinsa vuoksi sopimaton puolustusvoimien ylipäälliköksi. Hän on epäpätevä toimimaan Yhdysvaltain johtajana, Obama totesi puheessaan New York Timesin mukaan.
Yllä olevalla videolla Obama ja Trump kommentoivat tapaamisensa sisältöä.
Torstaina Obama tapasi vaalivoiton saavuttaneen Trumpin Valkoisessa talossa. Vaikka jännitteitä oli edelleen ilmassa, aiemmasta keskinäisestä piikittelystä ei ollut nähtävissä enää jälkeäkään.
– Aiomme nyt tehdä kaikkemme auttaaksemme sinua menestymään, sillä jos sinä menestyt, koko maa menestyy, Obama kertoi seuraajalleen uutistoimisto Reutersin mukaan.
Trumpin ja Obaman kohtaaminen tapahtui sopuisissa merkeissä ilmassa edelleen olevista jännitteistä huolimatta.
Trump puolestaan kertoi tiedotusvälineille, että olisi ollut valmis keskustelemaan Obaman kanssa kauemminkin. Hän toivoi saavansa edeltäjältään neuvoja myös jatkossa.
Obama ei kuitenkaan ilmeisesti ole muuttanut aiempaa mielipidettään Trumpista. Politico-lehden mukaan asiaa kysyttiin Valkoisen talon lehdistösihteeriltä Josh Earnestilta tämän päivittäin pitämän lehdistötilaisuuden yhteydessä myöhemmin torstaina.
– Presidentin näkemys ei ole muuttunut. Hän seisoo edelleen sen takana, mitä sanoi kampanjan aikana. Hänellä oli mahdollisuus kertoa argumenttinsa, ja hän teki sen voimakkaasti. Hän esitti saman väitteen useissa osavaltioissa ympäri maata, Earnest totesi.
– Mutta Yhdysvaltain kansalaiset päättivät, ja vaalit ovat ohi. Presidentti ei saanut valita seuraajaansa, sillä amerikkalaiset tekivät sen. Ja he valitsivat Trumpin. Presidentti Obama on päättänyt hoitaa siirtymän niin, että tuleva presidentti saa mahdollisuuden sujuvaan alkuun, hän jatkoi.
Väistyvän ja tulevan presidentin tapaamisen kerrottiin venyneen lähes puoleentoista tuntiin suunnitellun 10–15 minuutin sijasta. Washington Postin mukaan Trump luonnehti tapaamisen yhteydessä Obamaa ”erittäin hyväksi mieheksi”.
Kampanjansa aikana Trump syytti Obamaa vielä muun muassa terroristijärjestö Isisin perustamisesta.
Anna Nuutinen
IL

Vastaukset 5
Vanhimmat
suunsa ja käänteli takkiaan Obaman opetuksen perusteella. Vaalipuheet on unohtuneet. Petetyt kannattajat alkavat kohta kysellä.
Trump ehti jo peruutella puheitaan konservatiivien vihaaman Obamacaren tyrmäämisestä suoralta kädeltä.
Soinihan se sieltä kuoriutuu.
Ruuminkielen asiantuntijan mukaan Obama oli tapaamisessa väsynyt ja Trump peloissaan.
Ja Obama oli sit pätevä häh????
Yhdysvaltojen presidentinvaaleja ennen osakekurssit laskivat historiallliset 9 päivää peräkkäin, koska pelättiin Trumpin voittavan vaalit. Kuitenkin täsmälleen samasta syystä, kun Trump voitti vaalit, osakekurssit nousivat jyrkästi ja mm. Dow Jones saavutti uudet kaikkien aikojen huippulukemat. Jälleen kerran olivat valtamedia ja talousasiantuntijat täysin väärässä arvioidessaan Trumpin voiton seurauksia.
Suuri kysymys on edustaako Trump valtaeliittiä vai ei? Tällä hetkellä näyttää siltä, että ei edusta, vaan hän on todella korruptioituneen valtaeliitin ulkopuolella. Tämä käsitys tulee vahvistumaan, mikäli hän todella aloittaa mm. Clintonin rikollisperheen rikosten tutkinnat ja avaa samalla myös virheitä täynnä olevan 9/11 tutkinnan. On aika saada puhdistus USA:n hallinnossa ja samalla voi puhdistus ulottua aina Wall Streetiin saakka . Ehkä todella alkaa uusi parempi aika, jolloin oikeat rikolliset asetaan vastuuseen. Aika näyttää.
Obama heittää lokaa koska pelkää. Obamallaa luurankoja ehkä kaapissaan.