Islamistien nuoleminen ei tue maailmanrauhaa.

Suomen presidentti, Mauno Koivisto, aikoinaan lausui tutkineensa kaikki uskonnot ja hänen lausuntonsa mukaan Islam oli kaikkein rauhanomaisin uskonto. Herransa kullakin ja niiden lauluja laulat, kenen leipää syöt? Nyt kuitenkin herättää ihmetystä, vaikkapa vain usan pressanvaalien jälkimainingeissa. Kristitytkö siellä mellakoivat? Ja jos, niin minkä puolesta? Onko demokratiaa tämä mellakointi? Olisiko pitänyt tehdä vaalit, kuten pohjoiskoreassa? Mikä mättää? Ensinnäkin ehdokasasettelukin oli sairas. Ikäloput keulakuvina. Onko usa niin pieni maa, että edustavampia ja työikäisiä ehdokkaita ei mukamas ollut? No usan kansa äänesti väärin ja minkäs sille sitten voi. Demokratia onkin huono juttu. Bribit , se tyhmä kansanosa, äänesti väärin ja monessa maassa ymmärtämätön kansa äänestää väärin. Uuden maailmanjärjestyksen arkkitehdit kyllä tietävät, mikä on oikein ja väärin. He eivät vain osaa ottaa huomioon tosiasioita. Muinainen suomen presidentti Paasikivi sanoi aikoinaan, että kaikki viisaus alkaa tosiasioiden tunnustamisesta. Kyllä näiden griisien alullepanija tiedetään. Kun työn näkee, niin tekijänkin tuntee. Vihan nousu ei inhimillisesti katsoen muutoin olisi noin järkyttävä.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä kirkkojen maailmanneuvvosto on oikealla asialla. Maailmaan tulee rauha, kunhan islamisitit, kristityt, juutaliset ja muut rukoilevat yhteistä jumalaansa. Tietysti Jeesus pitää poistaa noista rituaaleista, se on selvä. Uskonto on ooppiumia kansalle. Ehkäpä Marxilaisetkin tulevat tähän ylevään yleismaaailmalliseen kirkkoon. Hehän voivat palvoa vaikkapa Lenin muumio symbliaan. Yhdessä ylevästi eteenpäin. Öljyalueista viis, eihän niiden tähden kukaan koskan ole siviilejä teurastanutkaan. Rauhanomainen rinnakkaiselo alkaa ja uusi maailmanjärjestys jakaa työtä, leipää ja hyvinvointia kaikille. Pieni kivi tuli kenkään tuolla usan vaaleissa, mutta kyllä se pian poistuu aivan luonnollisella tavalla, onhan se jo iältäänkin semmonen. Sitten pidetäänkin oikein maailmanlaajuinen ilotulitus ilmastoystävällisillä ledlampuilla. Suomen ministeri Bernerillä on jo tarvittava tekniikkakin valmiina. Voi jee, miten fantastista!

Äänestä

Trumpin valinta presidentiksi osoitti juuri sen, että äänestämisestä yleensäkkin pitäisi luopua. Jos se nyt ei aivan kädenkäänteessä onnistu, niin suomen sosiaalidemokraattinen puolue on jo pitkään ajanut ns. pitkien listojen käyttöä. Silloin puolueen järkihahmot voisivat valita oikeat henkilöt edustajikseen ja kaikenlaiset hajaanusta aiheuttavat henkilöt voisivat mennä koteihinsa nukkumaan. Sosdempuolueessa on jo pitkään, Pääministeri Lipposen hallituskauden jälkeen ollut se ongelma, että asiantuntematon porukka on saalistanut ääniä huonosti koulutetun ja ymmärtämättömän väestön kyseenalaisella tuella. Tämä tie on vaarallinen. Äänioikeus ymmärtämöttömillä ihmisillä on hirmuinen ase. Nähtiinhän tuo usan vaaleissakin, puhumattakaan britannina katastrofista. Ei sanon minä. Äänioikeus on rajattava. Äänioikeus vain järkevälle kansanosalle. Pian pystyyn äänoikeuskomitea, joka määrittelee äänioikeuden. Heti pitää poissulkea rasismista luullut, uskontoryhmiin kuuluvat (poikkeuksena tietysti islam). Myöskin keski-ikäiset ja iäkkäät miehet pitää tarkoin tutkia. Heissä on paljonkin vanhakantaista sivistymätöntä ainesta. Kyllä demokratia on loistava juttu, kunhan sitä hiukan uudistetaan ja ajanmukaistetaan.

Äänestä

Tänäänhän julkaistiin mielipidetiedustelu, jossa selviää, että 45 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että kansanäänestyksistä pitäisi luopua. Tulee huonoja valintoja. Hyvin aloitettu ajojahti käynniss jo-

1Äänestä
  • 45%+?Tuttavapiirissä+ole+yhtäkään,+joka+noin+ajattelee.Päinvastoin,+vielläkin+monia+vituttaa+se,+että+aikoinaan+ei+annettu+kansan+äänestää+Suomen+Euroon+liittämisestä+vaikka+niin+ennen+EU-äänestystä+varta+vasten+kysyttäessä+luvattiin.(Ruotsissa+annettin+ja+sen+seurauksena+teollisuus+pakeni+Ruotsiin.)Eli+lienee+vain+jotain+Ylen+kaikkitietäviä+"tiedusteluja"+taas+kenties..?

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


diedofobz kirjoitti:

Suomen presidentti, Mauno Koivisto, aikoinaan lausui tutkineensa kaikki uskonnot ja hänen lausuntonsa mukaan Islam oli kaikkein rauhanomaisin uskonto. Herransa kullakin ja niiden lauluja laulat, kenen leipää syöt? Nyt kuitenkin herättää ihmetystä, vaikkapa vain usan pressanvaalien jälkimainingeissa. Kristitytkö siellä mellakoivat? Ja jos, niin minkä puolesta? Onko demokratiaa tämä mellakointi? Olisiko pitänyt tehdä vaalit, kuten pohjoiskoreassa? Mikä mättää? Ensinnäkin ehdokasasettelukin oli sairas. Ikäloput keulakuvina. Onko usa niin pieni maa, että edustavampia ja työikäisiä ehdokkaita ei mukamas ollut? No usan kansa äänesti väärin ja minkäs sille sitten voi. Demokratia onkin huono juttu. Bribit , se tyhmä kansanosa, äänesti väärin ja monessa maassa ymmärtämätön kansa äänestää väärin. Uuden maailmanjärjestyksen arkkitehdit kyllä tietävät, mikä on oikein ja väärin. He eivät vain osaa ottaa huomioon tosiasioita. Muinainen suomen presidentti Paasikivi sanoi aikoinaan, että kaikki viisaus alkaa tosiasioiden tunnustamisesta. Kyllä näiden griisien alullepanija tiedetään. Kun työn näkee, niin tekijänkin tuntee. Vihan nousu ei inhimillisesti katsoen muutoin olisi noin järkyttävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu