Onko joku täällä avioliitossa itsensä vastakohdan kanssa? Miten saatte arjen rullaamaan, onko liikaa kitkaa välillänne? Olen aina ollut taiteellinen ihminen, rakastan piirtämistä, askartelua ym. mieheni hädin tuskin osa edes tikku-ukkoa piirtää. Pidän syvällisistä keskusteluista (miltä musta tuntuu periaatteella) kun mies ei osaa sanoa niihin yhtään mitään kun aihe-alue on vieras. Pidän kosketuksista, kauniista sanoista, toisen yllättämisestä, romanttisista eleistä, esileikistä, mieheni olisi suunnilleen kiinni perseessäni ja suuntaus heti makkarin puolelle. Haluaisin että hän esim. silittää minua mutta en jaksaisi aina muistuttaa kun ei tuo luonnostaan häneltä tule.
Itseäni vähän sattuu se ettei hän aina ota edes katsekontaktia minuun kun katson häntä rakastavasti, päivittäin petyn kun hän ei huomioi tarpeeksi ja puhuu jotain mistä häntä itseään kiinnostaa (josta voisi jutella vaikka kuinka kauan). Jos otan esiin jotain mitä minua kiinnostaa niin sivuuttaa sen melko nopeasti. Hän on epäromanttinen, puhuu jatkuvasti asioista jotka perustuvat faktoihin, joskus menee jopa inhorealismin puolelle. Itselleni on tärkeää että huomioi toisen vaikka ihan pikkueleillä, hän ei tee edes niitä pieniäkään. Olen ikään kuin luovuttanut miehen 'koulutuksessa' kun hän ei varmaan edes halua muistaa niitä asioita jotka minua ilahduttavat.
Olen miettinyt että onko vika minussa, olen ihan suht hyvännäköinen naisellinen nainen. En ikinä pettäisi häntä mutta kieltämättä olen miettinyt olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Ajatuksia?
Itseäni vähän sattuu se ettei hän aina ota edes katsekontaktia minuun kun katson häntä rakastavasti, päivittäin petyn kun hän ei huomioi tarpeeksi ja puhuu jotain mistä häntä itseään kiinnostaa (josta voisi jutella vaikka kuinka kauan). Jos otan esiin jotain mitä minua kiinnostaa niin sivuuttaa sen melko nopeasti. Hän on epäromanttinen, puhuu jatkuvasti asioista jotka perustuvat faktoihin, joskus menee jopa inhorealismin puolelle. Itselleni on tärkeää että huomioi toisen vaikka ihan pikkueleillä, hän ei tee edes niitä pieniäkään. Olen ikään kuin luovuttanut miehen 'koulutuksessa' kun hän ei varmaan edes halua muistaa niitä asioita jotka minua ilahduttavat.
Olen miettinyt että onko vika minussa, olen ihan suht hyvännäköinen naisellinen nainen. En ikinä pettäisi häntä mutta kieltämättä olen miettinyt olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Ajatuksia?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kumpaakaan teitä ei kiinnosta toisen sielunelämä, se on hyvä lähtökohta seksisuhteelle
Jepjep. Miehelle se on panosuhde pussit tyhjäksi ja plöö, sellainen itsestäänselvyys. Tuolle naiselle se on jotain houreita ihme toteutumattomia haaveita ja elämä junnaa päin persettä.
"Syvällisiä keskusteluja" voi vittu en tunne yhtään taiteellista joka siihen kykenisi, ovat niin pinnallisia haihattelijoita. Ei ihme, että se viisas mies ei halua keskustella. Tikku-ukkokin on viisaanpi kuin taiteellinen akka.
Jaa no onpa viisasta tosiaan sinunkin osaltasi kirjoitella tuollainen trolli-viesti.
Yleensä puolisot ovat erilaisia. Yleensä puolisot ajavat toisensa raivostukseen ja lopulta masennukseen.
Sinulla ei ole oikeutta odottaa, että miehesi muuttuisi joksikin toiseksi. Jos teillä ei ole vielä lapsia, erotkaa ja kärsikää sinkkuina. Jos teillä on jo lapsia, kärsikää yhdessä.
Mielenkiintoista, että kerrot mitä sinä osaat ja olet kun taas miehestäsi kerrot mitä hän ei osaa ja mitä hän ei ole. Olisiko asenteen tarkistamisen paikka tai sitten pohdi, kuvailisiko miehesi teitä noin niin kuin sinäkin eli kertoisi, mitä kaikkea hän osaa ja halua ja sitten kertoisi, mitä sinä et osaa ja mitä kaikkea sinä teet väärin !!!
Jos haluat, että yhteiselämä sujuu erilaisuudestanne huolimatta, kysy mitä miehesi haluaa ja mikä hänestä on toimivaa. Luultavasti kuitenkin haluat, että miehesi muuttuisi sinun halujesi mukaan. Parisuhde ei toimi noin,
Minä olen tumma, mies vaalea.
Minä olen hiljainen, mies puhuu kuin papupata. Mistä tahansa.
Minä olen perfektionisti siisteyden suhteen, mies ei.. siis.. ei todellakaan ole siisti.
Minä rakastan eläimiä, mies on tottunut niiden olemassa oloon.
Minä rakastan luontoa yli kaiken, olen puunhalaaja, näen kaikki käkkyröiden hienoudet, miehellä on paljon käytännöllisempi suhtautuminen luontoon ja puihin.
Minä tienaan triplasti sen mitä mies, mutta kumpaakaan tämä seikka ei haittaa.
Minä puhun 6 eri kieltä niin sujuvasti että pärjätään maailmalla, mies osaa suomea ja englantia auttavasti :).
Minä rakastan matkustelua, mies lähtee mukaan ja sietää reissaamista kun tietää minun rakastavan. No, Uudessa-Seelannissa ja Ranskan viinitiloilla viihtyi :).
Minun on pakko päästä suihkuun kerran päivässä enkä pysty paskomaan enkä kusemaan jalanjälkihuusseissa, mies pystyy olemaan 2 viikkoa peseytymättä ja tekee tarpeensa mihin vaan jos vesiklosettia ei ole tarjolla.
Minulla on pitkä pinna, miehellä erittäin lyhyt.
Minä rakastan remontointia, mies ei niinkään. Muutama vuosi sitten tapetoin olohuoneen, mies oli kesälomalla ja lupasi laittaa katto-ja lattialistat. Mies oli turannut kattolistan jiiriä ikuisuuden, sen jälkeen oli heittänyt listan ikkunasta, sanoi, että hänelle olkkari kelpaa ilman listojakin. Listoitin olkkarin 2:ssa tunnissa.
Nykyään mies sanoo, että ole hyvä vaan remppaa niin paljon kuin huvittaa, hän katsoo päältä ja minähän teen. Mies kyllä tykkää työn jäljestä ja kehuu.
Minä nautin kauniisti asetellusta ruuasta, mies mättää nassuunsa sapuskat sen tarkemmin katselematta. Riittää kun hyvää on, huonoa ruokaa hän ei syö. Kyllä hävetti Saksassa kun mies meni ravintolan keittiöön annoksensa kanssa ja kysyi huonolla englannilla saako hän itse tehdä ruokansa. Ei saanut. Itse olisin lähtenyt vähin äänin pois.
Meillä on muutama yhteinen asia.
1. Seksi. Sitä on ja paljon ja se on erittäin hyvää. Ei tulisi ikinä mieleen pettää. Toista yhtä hyvää ei ole olemassakaan.
2. Huumorintaju. Kiero ja samanlainen. Ei niin ikävää asiaa, etteikö siitä löytyisi joku valopilkku. Välillä hyvinkin absurdi, jopa musta piirre joka saa naurun pintaan.
3. Lapset.
4. Koko elämä. Se on meidän kahden näköinen. Muuta ei tarvitse, hän, minä ja jälkipolvi, elämä yhdessä.
Meillä ei sanota koskaan r-sanaa, meillä on mitä mun mussukka-tyyliset jutut. Mennään toisen lähelle, suudellaan, otetaan syliin, pidetään hyvänä, ollaan toisen kainalossa telkkaria katsellessa, nukutaan yhdessä lusikka-asennossa, saunotaan kaksisteen, vietetään vapaa-aikaa kimpassa.
Kumpi teki aloitteen, ihan sama, niin kauan kun toisen lähelle tekee mieli mennä eikä toinen työnnä pois, pitää sylissä ja hyvänä, kaikki on kunnossa ilman sanallisia rakkauden tunnustuksiakin.
Ai niin, mies muistaa hääpäivän, minä en koskaan.
Vau... Teillä sujuvat asiat kuitenkin niin hyvin. Me ei istuta lähekkäin TV:ta katsellessa, pussataan harvoin, sängyssäkin maataan niin ettei olla toisissamme kiinni. En enään edes odota mitään hellyydenosoituksia. Mutta en varmaan edes haluakaan niitä, muutenhan ne tuntuisivat vain pakonomaisilta pahoilta. Huumorintajut ovat erilaiset, saatan vain hymähtää hänen hauskoille pitämilleen jutuille. Yksinäisyyden tunne on läsnä. Meillä on yksi lapsi, toista ei hankita.
Hölynpölyä
Niin mikä on hölynpölyä?
Olemme molemmat jo työelämästä päässet viettämään ns. "laadukasta yhteistä aikaa". Yhteistä aikaa on vaikka kuinka paljon, mutta tämähän menee niin että miehelläni syys-marraskuu menee metsästysharrastuksissa. En ole siitä pahoillani, saahan siitä hyvää ja monenlaista herkkua ruokapöytään ja hän liikuntaa ja kaveriporukassa saa harrastaa. Kesäisin reissataan vaunulla. Musiikkimaku on myös melko samanlainen.
Tämä mikä minua vaivaa aina vaan enemmän, onko hänellä kiinnostusta muihin menoihin ja harrastuksiin tai yhdessä muijan kanssa puuhailuun.(Sänkyasiat jätän kommentoimatta) Eipä juuri ole. Olen esittänyt hänelle esim.jotain puutyöaskartelua, kuntosali- keppijumppa- ym lihaskuntoliikuntaa, yhdessä sukuloimista, nyt kun on hyvää aikaa myös metsästyksen lomassa. Ei ota tulta mikään ehdotus, eikä hänellä itselläänkään ole mitään ideoita tällä hetkellä. Mies on tosietevä käsistään joten taitoa löytyy.
Tämä pointti tänne kirjoittamiseeni oli että minusta tuntuu kun minä näivettyisin hänen rinnallaan. Häntä kiinnostaa sohvalla löhöäminen liikaa.
Ei pidä luulla ettei mulla ole omaakin elämää: Harrastan liikuntaa, yhdistystoimintaa, käsitöitä...... Kaipaan enemmän yhteisiä asioita jotka lähentää aviopuolisoita.
Mukava kirjoitus, josta hyvin selviää se kuinka me ihmiset olemme erillaisia. Rakkaus on se yhdistävä voima:)
"Olen ikään kuin luovuttanut miehen 'koulutuksessa' kun hän ei varmaan edes halua muistaa niitä asioita jotka minua ilahduttavat."
Tiedätkö sinä mikä miestäsi ilahduttaa? Ja ilahdutatko sinä miestäsi? Kuunteletko sinä mitä miehesi haluaa sanoa ja oletko itse kiinnostunut hänen asioistaan? Oletko sinä valmis tulemaan "koulutetuksi" eli muuttumaan sellaiseksi kuin miehesi kenties haluaisi?
Miestäni ilahduttaa hyvä ruoka jota kotona aina teen. Pidän ruuanlaitosta. Kuuntelen kyllä miestäni ja kommentoinkin mutta joskus on sellaisia asioita joista en ymmärrä tai jotka eivät kiinnosta. Joskus emme kuuntele toisiamme ollenkaan ja illat ovatkin usein hiljaisia lapsen ollessa nukkumassa. Hipaisen miestäni selästä ja hieron niskoja. Keitän meille kahvia. Perusarkea. Joku saattaisi ajatella ettei meidän suhteessa ole mitään vikaa.. Ei olekaan, suurin ongelma onkin puhumattomuus. Sentään perheväkivaltaa ei ole eikä ongelmia alkoholin kanssa. Keskitymme molemmat sellaisiin asioihin joita meitä kiinnostaa. Rankkaa on se kun en löydä meissä mitään yhteistä.
Entäs jos keskittyisit siihen, mikä teillä toimii? Perusarki, yhteinen lapsi ja rakkaus häneen, kommentointi keskenänne, kuten kuvailit.
Hoet tuota puhumattomuutta. Puhutko sinä? Jos koet sen ongelmaksi, puhu. Mutta älä oleta, että kaikki mitä puhut kiinnostaisi miestäsi tai että hän ymmärtäisi. Älä pakota miestäsi olemaan sinä.
Joskus käy niin, että kun tarpeeksi puhutaan, käännellään ja väännellään samoja asioita, pohditaan ja analysoidaan, se onkin enää ainoa asia joka yhdistää kun kaikki muu on puhuttu puhki ja sotkettu spontaanius sekä kummankin persoona yhdelle sykkyrälle ja taas avattu ja analysoitu.
Rakkaus on sitä, että hyväksyy toisen sellaisena kuin on, ja antaa kiitosta siitä toiselle.
Lapsi on mielestäni 'aika' iso yhdistävä tekijä. Yhteinen kotikin. Ihmiset ovat erilaisia, erillisiä, persoonallisuuksia, miksi pitäisi muuttua yhdeksi samaksi liiton tms. suhteen nimissä, takia. Ne tarpeet jotka eivät tule kotona hoidettua, hyväksyttyä, huomioitua ... voi hoidella jossain muuallakin joillakin toisilla tavoilla.
Iänikuinen avioinstitutio voisi jo hakea muunlaisia muotoja ja toteutuskeinoja.
Ymmärrän hyvin, mutta mitä jos ei pysty täyttämään niitä toiveita suhteen ulkopuolella kun ystäviäkin näkee harvoin? Olen huono pitämään yllä kaveri suhteita (olen introvertti) ja pidän yksinolosta mutta usein kaipaan jotain toista ihmistä joka on henkisesti ja sielullisesti läsnä ja ymmärtäisi minua. En saa mitään irti ihmisestä joka vain istuu katsomalla tyhjyyteen eikä ole mitään sanottavaa kun haluan myös jotain muutakin kommenttia kuin että 'jaa' ja häipyy jonnekin nurkan taa.
Sehän se onkin kun persoonat ovat niin erilaiset että ne vaikuttavat päivittäiseen elämään, voi olla että pistän miehen hartioille liian ison taakan kun elämässäni ei ole muita ihmisiä periaatteessa kuin mies ja lapsi. Töissä näen myös ihmisiä mutta oleminen on tietenkin niin erilaista ja on se työrooli päällä. Ketään kuitenkaan todellista sydänystävää ei ole.
Moni introvertti hommaa elämäänsä sisältöä juomalla itsensä sosiaaliseksi.
"Ei olekaan, suurin ongelma onkin puhumattomuus"
Tässä täytyy kysyä se klassinen kysymys: on asia ollut aina noin? Eli oliko miehesi puhumaton jo suhteenne alussa? Jos oli niin sellaisen miehen olet valinnut. Jos ei, se ei ole hänen luonteensä koko kuva ja puhumattomuus johtuu vain elämänne nykytilasta, ei miehen luonteesta.
Kaikki, joka ainoa ja yksi iikka tässä maailmassa kaipaavat sielunsisarta tai -veljeä. Ymmärretyksi tulemisen tarve on koodattu sisäämme, jos ei geeneihin niin siihen suureen tuntemattomaan henkeen, sieluun.
Asioita ja kaikkea voi tehdä ilman ystäviä, kavereita tai tovereita. Yksin on sitä paitsi aika hyvä keino toteuttaa itseään ilman muiden sekaantumista ja häirintää. Hetket ihmisten kanssa ovat erilaisia kuin hetket oman itsensä kanssa.
Oletko koskaan ajatellut, että ihminen voi puhua myös ilman sanoja. Tarkkaile kehonkieltä ja toimintatapoja. Sellainen sanonta on, että mies ei osaa sanoa "rakastan", sen sijaan hän rakentaa talon. Sekin on tapa 'puhua'.
Yhä edelleen totean, kuten moni aikaisemminkin eri sanoin tosin, fokuksesi on väärä. Jos suuntaat muutoskohteen toisin eli itseesi etkä yritä muokata toisista sinulle sopivia, voi kehitystäkin tapahtua. Tämä on se "salaisuus", jotka pitkään yhdessä olevat tietävät ja jotka ovat yhä edelleen tyytyväisiä, jopa onnellisia
Tänä päivänä avoliitto on paljon yleisempi kuin avioliitto.
Jos vieraissa haluat käydä, siitä vaan, se on sinun ja partnerisi välinen asia.
Itse hoitelen mieluummin kaikki tarpeeni yhden ja saman kumppanin kanssa kotona. Emmekä ole edes kihloissa vaikka olemme asuneet yhdessä jo 23 vuotta.
Arki alkoi rullaamaan 15v jälkeen... eroamalla.
On tervetuloa ja tämä on naisten kommentit.
Mekin olemme erilaisia, niin hyvässä kuin pahassa. On hienoa, että toinen osaa sellaisia asioita, mitä toinen ei ja taas toinen tykkää tehdä sellaisia asioita, mistä toinen ei niin tä. Sitten olisi kiva, jos joistain tietyistä asioista molemmat olisivat kiinnostuneita ja haluaisivat samoja juttuja.
Ihmissuhde vaatii osaamista, en tarkoita manipulointia tai muuta huonoa käyttäytymistä vaan ymmärrystä ja erilaisuuden sietämistä sekä erityisesti sitä, että muistaa että itsessäkin on tasan yhtä monta huonoa puolta kuin siinä puolisossa sekä yhtä monta ärsyttävää asiaa kuin siinä puolisossa. Ei ole niin, että toinen olisi selvästi parempi jossain ja toinen huonompi, tällainen on täysin väärä ajattelutapa.
Rakastaminen on taitolaji ja sen oppii vain itseään tutkiskelemalla, ei niin, että vaatii toista muuttumaan mieleiseksi.
Itse olen seurustellut useamman vuoden miehen kanssa, jonka eroavaisuus itseni kanssa ei aluksi tuottanut ongelmia.
Nykyään huomaan olevani aivan eri planeetalta. Mikään ei tunnu miltään. Uskon, että se arki on astunut nyt meidänkin suhteeseemme. Onneksi emme ole muuttaneet yhteen.
Hän on hyvä mies, hän on hyvä seksissä (itse en saa siitä enään mitään, vaan pyrin vain tyydyttämään hänet), kiinnostuksen kohteet eivät kohtaa, elämäntilanteemme ovat aivan erilaiset, jne. Lista on loputon.
Toivottavasti löydät teidän tilanteeseen parannuskeinon. Itselläni valitettavasti tulee vain yksi jossakin vaiheessa.
Teillä on sentään vielä edes jonkilaista läheisyyttä = seksiä.
Juu, ehkä pari kertaa kuussa.
Itselläni vaivaa sellainen meidän erilaisuus että mielipiteemme politiikasta ovat melko erilaiset,siis äänestämme eri puolueita.Tästä meillä tulee paljon kinaa ja riitaa.Sekä se että lähtökohtamme ovat hyvin erilaiset ja sieltähän nämä mielipiteet ovat sitten periytyneet.Miten onko muilla tällaisia ongelmia ja teettekö niistä ongelmaa parisuhteellenne?
Meillä ei kumpikaan ole ikinä kertonut toiselle edes sitä ketä äänestää vaaleissa koska sehän on jokaisen yksityisasia, joten eipä ainakaan siitä saada riidan aihetta. Eikä kyllä kotitöistäkään eikä oikeastaan mistään muustakaan.
Ymmärrän hyvin, jos joku on kommari ja joku vahva oikeistolainen, fine, siitä vaan jokainen saa olla mitä on, kunhan eivät haittaa meitä liberaalisti elävien elämää.
Mutta sitä en ymmärrä miksi jonkun asian ääripäihin vahvasti uskovat ihmiset menevät yhteen eivätkä osaa sopia vuosiin keskenään siitä, että tästä asiasta tulee aina riitaa, pidetään suu kiinni. Kumpikin voi elää omissa mielikuvissaan ja jättää kommentit sikseen.
Masentaa tämä oleminen. Miestä ei kiinnosta mikään. Ja väheksyy sitä mistä minä pidän. Esim. tämä joulu. Tykkäisin jos meillä olisi siistiä ja tunnelmallista. Ja häntä e vähempää voisi kiinnostaa ja siten ihan sama vaikka olisi sotkuista. Harmittaa kun pesin pyykkiä, ripustin narulle, viikkasin ja lajittelin, vein jopa sängylle kaapin viereen k.o. vaatepinon ja äijä tulee ja kiikuttaa ne olohuoneeseen "poistieltä" (pidempi matka kuin vaatekaappiin). Ja siellä ne on joulua koristamassa, sohvalla. Ja ei täten varmaan tarvi ihmetellä miksei seksiä tipu. Kun ei ole paljoa halujakaan. Äijä ei edes kato päin nykyään. Se on ihan erilainen kuin naimisiin mennessä. Tai olis silloin pitäny ennen seurustelua nähdä tälläset piirteet jo. :'(
Eikö teillä ole vaatekaappia tai -huonetta johon panna vaatepinot pois silmistä kokonaan? Itse en säilyttele vaatteita (enkä mitään muutakaan) pinoissa esillä missään kohdassa huushollia. Kaapit, komerot, laatikostot yms. ovat olemassa tavaroitten säilyttämistä varten.
Enkä kysy mieäheltä lupaa siivoamiseen, järjestelemiseen enkä mihinkään muuhunkaan. Mitä hiivattia varten ne olisivat luvallisia asioita ja varsinkaan jos 'luvan antajalla' ole niistä harmaata hajuaistia.
Ota ohjat omiin käsiisi ja näytä sille närhen munat.