Uusruotsalaiset häiriköivät urakalla

http://mvlehti.net/2016/11/13/uusruotsalaiset-hairikoivat-urakalla-vanhuksia-malmossa/

Uusruotsalaiset häiriköivät urakalla vanhuksia Malmössa
Uusruotsalaisten harjoittama häiriköinti on saanut Malmössa uusia jännittäviä ulottuvuuksia, kirjoittaa Paavo Tajukangas.
13.11.2016 11:40, 1578 lukukertaa

Rosengårdin kupeessa sijaitsevassa Svedalan kunnassa Baran kaupunginosassa ovat uusruotsalaiset alkaneet kohdistaa vihaansa vanhuksiin.

Vanhustentalo Juvelenissa on viimeisten viikkojen aikana esiintynyt suunnatonta häiriköintiä. Talon rappukäytävissä ja kiinteistön ulkopuolella liikkuu useita jengejä, jotka tietojen mukaan koostuvat useista kymmenistä uusruotsalaisista.

vanhus kävelykeppi
Viitekuva.
Uusruotsalaiset hakkaavat vanhusten ovia, huutavat ja metelöivät rappukäytävissä ja ampuvat raketteja kohti vanhusten huoneistojen ikkunoita ja parvekkeita.

Malmön poliisin mukaan viikolla sattui yksi hyvin vaarallinen tilanne, jossa tällainen raketti oli lähellä sytyttää isomman tulipalon.

Edelleen kerrotaan, että eräs 70-vuotias nainen huomasi aamulla ulosmennessään, että hänen ulko- ovensa oli yritetty sytyttää tuleen. Tapahtuma kirjattiin tuhopolton yrityksenä.

Vanhustentalon hoitajatar Karin Lundberg kertoo, että tällainen häiriköinti menee aalloissa.

Häiriköinti menee siis aalloissa, eikä se ole siis uusi ilmiö – se on vain tähän asti vaiettu.

“Viimeisten parin viikon aikana tapahtumat ovat olleet hyvin vakavia. Vanhukset pelkäävät ja he puhuvat asiasta koko ajan. Erilaisia vahingontekoja on yhä enemmän. Käsityksemme mukaan tekojen taustalla on nuorisoa.”

Viranomaiset eivät voi asialle mitään. Poliisi on aivan hampaaton. Poliisi yrittää kartoittaa tilannetta, ja Lundbergin mukaan henkilökunnan ainoa keino auttaa vanhuksia on yrittää pysyä rauhallisena, jotta paniikki ei tartu vanhuksiin.

“Tietenkin painotamme asukkaille, että he eivät päästä rappukäytäviin tuntemattomia ihmisiä.”

Tähän on siis tultu. Ruotsalaiset eivät enää puolusta edes omia vanhuksiaan uusruotsalaisten häiriköinniltä.

Samalle alttarille on uhrattu jo pikkutytöt. Nyt on vanhusten vuoro.

Mutta: sama tilanne on muutaman vuoden päästä Suomessakin.

Suomalaiset! Te olette liian kilttejä ja ette osaa puolustaa vanhuksianne sen enempää kuin ruotsalaisetkaan.

HUOM! Lue lähde: Sydsvenskan

Lähde: Paavo Tajukangas

T2/MV
[email protected]
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

vanhuksia.Malmössa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu