Vaatimus moninkertaista pakolaiskiintiöt

http://www.iltalehti.fi/uutiset/20161114200027213_uu.shtml

Kansalaisjärjestöt vaativat Suomea moninkertaistamaan pakolaiskiintiönsä

Järjestöt muistuttavat, että maailmassa on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan ja että suurin osa heistä on kehittyvissä maissa.

Pakolaiskiintiötä nostamalla Suomi voi auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, kuten kidutuksen uhreja, vammaisia, lapsia ja yksinhuoltajaäitejä, järjestöt perustelevat.

Suomen vuosittainen pakolaiskiintiö on ollut 750 lähes koko 2000-luvun ajan. Kiintiötä nostettiin 1 050:een vuosina 2014 ja 2015, mutta tänä vuonna se laskettiin takaisin 750 paikkaan.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet muun muassa Amnesty International, Unicef, Plan International, Väestöliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Kirkon Ulkomaanapu.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niin, kunpa tänne sitten tulisikin OIKEITA pakolaisia. Naisia, lapsia, vanhuksia, vammautuneita.
Heitä me osaisimme hoitaa, Suomessa on hyvät edellytykset kuntouttaa sodissa ym vammautuneita ihmisiä.
Vanhusten ja lastenhoitokin on hyvällä tasolla, kun vain pidetään huoli että ihmisiä otetaan tarpeeksi hoitotöihin.
Ai niin, mutta se seksipuoli jäisi sitten saamatta muutamille sitä "tarvitseville".
Voi harmi, no jääköön lapset ja naiset ym heikot sodan jalkoihin.
Seksi on tärkeämpää.

Äänestä
  • JUURI+NOIN.+SEKSISTÄHÄN+SIINÄ+ON+KYSE.+EI+MIKÄÄN+MUU++SELITÄ+SITÄ+ETTÄ+90%+TÄNNE+OTETUISTA+ON+NUORIA+MIEHIÄ!..+KIIMA+TAUSTALLA..Tästähän+siinä+ns.auttamisessa+on+oikeesti+kyse...suominaisten+suunnattomasta+kiimasta+tummia+miehiä+kohtaan..kun+90%+tänne+otettavista+on+nuoria+miehiä+luksus+kännyköineen...SPR:+Kuuden+työ+vastaanottokeskuksissa+päättynyt+kielletyn+suhteen+takiaKuuden+SPR:n+vastaanottokeskuksen+työntekijän+työsuhde+on+päättynyt+siksi,+että+hänellä+on+ollut+turvapaikanhakijan+kanssa+seksisuhde,+jossa+on+voitu+nähdä+riski+suosimiseen,+SPR:stä+kerrotaan+Ilta-Sanomille.Aiemmin+julkisuudessa+on+kerrottu+muun+muassa,+että+Länsi-Suomen+piiri+tutkii+epäilyjä,+joiden+mukaan+järjestön+naispuolinen+työntekijä+olisi+ollut+seksisuhteessa+vastaanottokeskuksen+aikuisen+turvapaikanhakijamiehen+kanssa.On+syntynyt+avioliittojakin”Kyseessä+ei+ole+kuitenkaan+Haatajan+mukaan+uusi+ilmiö.–+Vuosien+saatossa+on+syntynyt+avioliittojakin.+Ei+se+mitään+maata+mullistavaa+ole.+He+ovat+tavanneet+toisensa+vastaanottokeskuksessa+ja+sitten+he+ovat+hakeutuneet+muualle+töihin+tai+asukas+on+hakeutunut+muualle.+Onhan+niitä+suhteita+ollut+kautta+aikojen,+Haataja+sanoi.http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001105485.html

    Äänestä

Heti kun saadaan rajat kiinni, voidaan kiintiöpakolaisten määrää nostaa.

Valinta on hallituksen, koska kansa ei saa päättää. Joko nuoria miehiä hallitsemattomasti rajan takaa tai kärsiviä naisia ja lapsia leireiltä.

Kansalaisille valinta olisikin helppo ja yksinkertainen.

Äänestä

Ei me voida ottaa niitä oikeita pakolaisia, kun meillä on jostain syystä tekopakolaisia kaikki paikat täynnä. Onko tullut kenellekään asioista vastaavista mieleen, että pakolaissopimuksia PITÄÄ päivittää.

Äänestä

Koko pakolaiskäsite on menettänyt arvonsa kun suomeenkin on tuotu pelkästään nuoria hyväkuntoisia miehiä ja nekin raiskuu ja rötöshommiin. Ei muuta kun rajat kiinni ja jo tulleetkin ajettakoon vaikka mereen.

Äänestä

ELI NE TAHTOO VALTION RAHAT ITSELLEEN

ei tuossa ole kyse mistään auttamisesta. Maailmalla on loputtomasti sotia
eikä suomen elinkeino voi olla ihmiskauppa

Äänestä

Suomi on jo eniten Euroopassa per capita noutanut kiintiöpakolaisia, eiköhän jo olisi jonkun muun vuoro hoitaa oma osuutensa, kun sillä muutaman sadan pakolaisen noutamisella ei edes pitään parannusta mihinkään asiaan oikeasti saataisi.
Toivottavasti hallitus ei suostu tuohon, ja todellakin, jos ei sitten muuta kautta enää ketään otettaisi, ja saataisiin näitä elintasopakolaisia vähennettyä, niin sitten olisi eri juttu.

Äänestä

Tähänkin asti niistäkään leireiltä ja Italiasta haetuista "pakolaisista" juuri kukaan ei ole lapsi tai erityisen heikossa asemassa oleva, vihaisia ja ahneita nuoria miehiä vain.

Äänestä

Järjestöt haluavat kupata veronmaksajien rahat omiin taskuihinsa. Siitä on kyse.

Äänestä

Mikä hinku näillä järjestöillä on auttaa ulkomaaneläviä?Kotimaassa
löytyy kymmeniä tuhansia sairaita ja vanhuksia autettaviksi.
Taitaa vain ne eurot kiilua silmissä.

Äänestä

Kaikki pakolaisjärjestöt työntekijöineen pitäisi upottaa Atlantin valtamereen pallo jalassa.

Äänestä

Kaikki mainitut järjestöt naisvaltaisia suvakkijärjestöjä. Jokaisen järjestön valtionapu lopettava heti. Sairasta vaatia lisää arabi. ja somalimiehiä loisimaan ja raiskaamaan. Tällaiset rikolliset järjestöt lakkautettava jos ottavat kantaa Suomen hallituksen asioihin. Mikä onkaan syy moiseen kannanottoon. Ei Suomen kiintiöpakolaiset ratkaise maailman pakolaisongelmaa. Maailmassa sanotaan olevan ainakin
6 miljoonaa pakolaista. On täysin väärin ,että jotkut heistä pääsevät Suomeen loisimaan. Väärin niitä kohtaan, jotka eivät pääse Suomeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wrwrwerwerwer kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/20161114200027213_uu.shtml

Kansalaisjärjestöt vaativat Suomea moninkertaistamaan pakolaiskiintiönsä

Järjestöt muistuttavat, että maailmassa on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan ja että suurin osa heistä on kehittyvissä maissa.

Pakolaiskiintiötä nostamalla Suomi voi auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, kuten kidutuksen uhreja, vammaisia, lapsia ja yksinhuoltajaäitejä, järjestöt perustelevat.

Suomen vuosittainen pakolaiskiintiö on ollut 750 lähes koko 2000-luvun ajan. Kiintiötä nostettiin 1 050:een vuosina 2014 ja 2015, mutta tänä vuonna se laskettiin takaisin 750 paikkaan.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet muun muassa Amnesty International, Unicef, Plan International, Väestöliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Kirkon Ulkomaanapu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu