Tai sitten kaikki tulonhankkimisvähennykset on poistettava, kuten myös yritysten alv-vähennykset.
Nimittäin ilman ammattiliittoja suomalaisten palkat olisivat vain murto-osa nykyisistä. Ay-jäsenmaksu on se summa, jonka jäsen maksaa mm. saadakseen liitolta valmiiksi neuvotellun työehtosopimuksen.
Valtion kannalta on parempi mitä paremmat palkat ihmisillä on, koska tällöin voidaan kerätä enemmän verojakin.
Nimittäin ilman ammattiliittoja suomalaisten palkat olisivat vain murto-osa nykyisistä. Ay-jäsenmaksu on se summa, jonka jäsen maksaa mm. saadakseen liitolta valmiiksi neuvotellun työehtosopimuksen.
Valtion kannalta on parempi mitä paremmat palkat ihmisillä on, koska tällöin voidaan kerätä enemmän verojakin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suomessa on alhaisemmat palkat kuin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa. Tuppaa unohtumaan kokoomuslaisilta ja kepuilta.
Ja työn sivukulut ovat jopa EU:n keskitason alapuolella.
Verojahan voidaan kerätä pienistäkin palkoista, kun määritetän riittävän suuri veroprosentti.
Ja sitten kun leikataan palveluista nin ei niitä veromarkkoja kulu niin paljon.
Raja tullee vastaan siinä kun matujen iPadit alkavat käydä vanhaksi eikä uusimpien mallien ostamiseen löydykään rahaa sormia napsauttamalla. Siinä on se määrä joka veroja pitää vähintään kerätä.
Harkimo ei osaa ajatella pitkäjänteisesti, vaikka sitkeä hän onkin.
Hänenkin vaurautensa on peräisin pitkälti jostain muusta kuin hänen omasta toiminnastaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hackman
Ylimielisyyttä vähemmälle, niin saattaisi saada paremmin kaikupohjaa ideoilleen.
Hjallis+Harkimo+haluaa+leikata+ay-maksuvähennyksen+mutta+kermaperspuolueensa+kokoomuksen+Orpo+tuo+pikana+ensi+vuoden+2017+alusta+5%+yrittäjävähennyksen+eli+ns.+Apteekkarivähennyksen+jota+keskiverto+apteekkari,+juristi,+lääkäri,+metsänomistaja+ym.+saa+10.000+euroa+vuodessa+lisänettotuloina,+keskiverto+200.000-300.000+euron+nettotulojensa+päälle.+Työläinen+tarvitsee+ehdottomasti+ay-maksuvähennyksen+ja+ay-liikkeen+taakseen+jotta+pärjää+näiden+porvarivedättäjien+voittojen+tekijänä,+eikä+selkänahkaa+ohenneta+ihan+puhki.
Porvaritkin+on+mukana+KiKy-talkoissa,+heiltäkin+leikataan,+meinaan+veroja.
Kultalusikka suussa syntyneiltä irtoaa parhaimmat aivopierut. Kas kummaa aika usein olevat vielä kokoomuksen tai rkp:n jäseniä. Kepu tosin saavuttaa heitä kovaa vauhtia.
Nyt hän haluaa saada kansan maksamaan eliitin ja heidän kavereidensa eliittiharrastukset. Tuskin kovinkaan moni suomalainen on kiinnostunut käymään noin turhassa huijauksessa. Maksakaa niillä rahoilla pois vaikka länsimetroa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611302200034305_uu.shtml
"Kansanedustajan mukaan museon budjetti on Helsingille pieni summa.
- Tuskin olisin ainoa, jota ja jonka ystäviä ja vieraita korkean profiilin museo kiinnostaisi."
Hjallis on ahne kokoomuslainen.
Onneksi Amanda Harkimo haluaa vain esittää tissejään ja panojaan.
Mitä ilmeisemmin suku kehittyy evoluution myötä.