Onko kellään kokemuksia erosta, joka tapahtui jotensakin sopuisasti, yhteisymmärryksessä. Tuliko sen jälkeen kuitenkin katkeruden, pettymyksen ja katumuksen tunteita? Säilyiko ex-välit kunnollisina? Mikä oli tällaisen eron syy?
Itsellä on sellaineno olo, että haluaisin nyt tulevaisuuden olevan erilainen kuin puolison toive on. Hänkin kokee minut erilaisena kuin tähän saakka, mutta kun ollaan liian kilttejä riitelemäänkään mistään.
Itsellä on sellaineno olo, että haluaisin nyt tulevaisuuden olevan erilainen kuin puolison toive on. Hänkin kokee minut erilaisena kuin tähän saakka, mutta kun ollaan liian kilttejä riitelemäänkään mistään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olen itse tässä hiljattain eronnut ja jäin lasteni kanssa mies muutti pois kun asuimme saman katon alla niin voi että olin ilkeä ja kiukkuinen joka päivä..nyt kun mies on pois niin elämä hymyilee me olemme toistemme hyvät kaverit ja välimme ovat hyvät.ero päätös oli yhteinen!
meille tuli kahdeksassa vuodessa mitta täyteen, ei mitään yhteistä elämää enää. Nekin asiat jotka yhdistivät meitä alkuun alkoivat erottaa meitä.Kun vihdoin(yli vuoden miettimisen jälkeen) sanoin että haluan eron niin eipä exä pistänyt vastaankaan. Sovimme asiat keskenään, rahat, lasten huolto yms. Eron jälkeen puoli vuotta oli aika kireää mutta kun exä löysi uuden miehen niin välimmekin ovat korjaantuneet. Emme me mitään ystäviä ole mutta kykenemme hoitamaan kahdenkeskiset asiat ihan hyvin.
Kai se voi olla jos ei ole tunteita toista kohtaan.
Jos ero ei tuo raivoa,kiukkua,loukkaantumista,ikävää,katkeruutta
jopa vuosiksi eteenpäin.Ei ole kyllä toista koskaan rakastanutkaan
"raivoa,kiukkua,loukkaantumista,ikävää,katkeruutta
jopa vuosiksi eteenpäin.Ei ole kyllä toista koskaan rakastanutkaan"
Enpä olisi ihan tuota mieltä. Katsoisin sen enemmänkin kypsyydeksi tajuta se, että jos ei toimi, niin ei toimi ja siinä tapauksessa on parempi erota.
Itse en avioeroa ole kokenut, mutta vanhempani erosivat syksyllä parinkymmenen avioliittovuoden jälkeen ja ero oli sopuisa. Tietenkin välit sitä ennen kuin päättivät erota, olivat huonot, mutta nyt todella hyvissä väleissä, käydään joskus äitin luona/äiti veljet käy meillä, jos jonkun (äitin puolen) sukulaisen synttärit ym. niin niihin mennään yhdessä, joulu oltiin yhdessä ja ovatpa jopa kimpassa käyneet ryyppäämässä.
"Sopuerot" ovat illuusio!
Sellaisia ei ole! Eiväthän ihmiset edes eroaisi, jos voisivat jostain sopiakin.
Olen läheltä seurannut työkavereiden eroja, ja aina on riidat voimistuneet uskomattomiin mittoihin.
Enää ei tarvitse välittää sitäkään vähää toisen tunteista, ja saa purkaa joskus vuosienkin turhaumia.
Vanhin tuntemani "eropari" on riidellyt kuusi vuotta, ja homma menee koko ajan verisemmäksi. Heillä on monta lasta, ja heidät on kyllä opetettu, ketä kuuluu vihata! Osa vihaa isää, osa äitiä, ja joku joskus molempia. Kumpienkin sukulaiset kuulluvat "vihalistaan" automaattisesti.
Anna palaa!
paljon... paljon sopuisampi kuin yhteiselämä. Siis ei mikään illuusio.
Yksin tässä keräilen sirpaleita, pitkäaikainen(29v7kk) aviosuhde päättyi kuin veitsellä leikaten, miehen tahdosta.
Juuri tuon hänkin sanoi syyksi, ei pitänyt muuttuneesta minusta, ei halunnut sellaista elämää kuin mitä olimme eläneet, mitä minä halusin.
Oli miettinyt sitä kauan itsekseen ja noin 1 1/2kk sitten alkoi puhua asiasta, oli jo heti sitä mieltä, että hän muuttaa pois.
Ei ole riidelty, keskusteltu kyllä on, paljon ja ihan kaikesta, niinkuin tähänkin asti. Ehkä vielä avoimemminkin.
Raha-asiat sovimme, kaikki muukin on mennyt sovussa.
Ei aiota jatkossakaan kiertää toisiamme, kun osumme kohdakkain.
Suren, itken, ikävöin. Koska minun rakkauteni ei ole loppunut. En halunnut eroa, siksi kerään sirpaleita.
En missään tapauksessa halua riitaa, parhaan ystäväni, rakkaimman ihmiseni kanssa. En aio roikkua hänessä, ehdottomasti en.
Mahdumme samoihin sukujuhliin yms.
Kipeää tekee, niin pirun kipeää, mutta se on minun kipuni, ei hänen.
Elämä jatkuu, kivun kanssakin.
Oletpa todella kypsä aikuinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu nainen. Tsemppiä sinulle. Toivottavasti löydät arvoisesi kumppanin ja toivottavasti aurinko paistaa sinulle vielä kirkkaasti.
Uskon vakaasti siihen, että terveet, mieleltään tasapainoiset ihmiset voivat erota sopuisasti. He kykenevät keskustelemaan asioista järkevästi, vaikka tunteetkin joskus ehkä voivat nousta pinnalle asti.
Mieleltään sairaat esim. luonnehäiriöiset ihmiset eivät kykene edes keskustelemaan: heillä on ihan oma todellisuus, joka ei ole samanlainen kuin muilla samassa yhteisössä asuvilla ja olevilla.
Kaikki eroavat ihmiset eivät siis voi erota sopuisasti. Joskus on parempi erota siten, että mitään siteitä ei vanhaan puolisoon enää jää riitaisan eron jälkeen. ´
Voimia siis kaikille eroprosessissa kamppaileville! Uskokaa ihmeessä, että parempi huominen on vielä edessä:) Jokainen erotilanne on ainutlaatuinen, ja jokainen sellaisesta selviää!