Pohjoismaisten liittojen seminaari 4.3.2017 Stadis

Pohjoismaisten humanistiliittojen ja Vapaa-ajattelijain yhteinen seminaari ja kokous Helsingissä 4.-5.3.2017:

Pohjoismaiset IHEU:n ja EHF:n jäsenjärjestöt ovat viime vuosina tehostaneet yhteistyötään. Tänä vuonna helmikuussa Tukholmassa pidetyssä kokouksessa sovittiin, että seuraava tapaaminen pidetään Helsingissä. Ajankohdaksi on sovittu 4.-5.3.2017. Kaksipäiväisessä tapaamisessa on yleisölle avoin seminaariosuus lauantaina 4.3. ja sunnuntai on varattu liittojen työkokoukselle.

Seminaarissa pitää puheenvuoro mm. kansanedustaja Erkki Tuomioja sekä Euroopan Humanistisen Federaation edustaja. Erityisenä teeman on lasten ja nuorten uskonnon ja katsomuksen vapaus sekä nuorten keskuudessa tehtävä työ, muun muassa katsomuksellisesti sitoutumaton leiritoiminta.
29269
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Hyvä että tehdään yhteistyötä Suomessa ja kansainvälisesti.

Äänestä

Paikka on Pohjoismainen kulttuuripiste, Kaisaniemenkatu 9. Loistava sijainti.

Äänestä

Seminaari on englanninkielinen. Merkkaa kalenteriisi.

Äänestä

Sihtiä ensi vuoteen.

Äänestä
  • Hyvää uutta vuotta!

    Äänestä

Hyvää toimintaa. Uutta Suomessa pitkästä aikaa.

Äänestä
  • Tullee pian ilmoittautumisohjeitakin.

    Äänestä

Järjestäjinä ovat siis Vapaa-ajattelijain liitto ja Humanistiliitto yhdessä.

Äänestä
  • Seminaari on englanninkielinen.

    Äänestä

  • Kuudes kirjoitti:

    Seminaari on englanninkielinen.

    Nordic View of the Freedom of Religion ant Thought. On otsikko.
    Ilmoittautuminen avataan ensi viikolla.

    Äänestä

  • Hevarilllta kirjoitti:

    Nordic View of the Freedom of Religion ant Thought. On otsikko.
    Ilmoittautuminen avataan ensi viikolla.

    Taitaa seminaarin otsikko olla Nordic Views on Freedom of Religion and Thought. Mutta ihan sinne oikeaan asiaan päin muistit.

    Äänestä

  • Lukija.huom kirjoitti:

    Taitaa seminaarin otsikko olla Nordic Views on Freedom of Religion and Thought. Mutta ihan sinne oikeaan asiaan päin muistit.

    Onko tähän ilmoittautuminen?

    Äänestä

  • Kysynp.vaaa kirjoitti:

    Onko tähän ilmoittautuminen?

    Ei tarvita seminaariin klo 10-18,
    paitsi omakustanteiseen iltatilaisuuteen

    Äänestä

Tämä siis tänä viikonloppuna.

Tietenkään tämä ei tarkoita suoraan sitä, että va-liikkeen tavoitteet toteutuvat. Mutta va-liiton aktiivisuutta tämä kyllä osoittaa.

Äänestä

Pohjoismainen seminaari uskontojen ja katsomusten vapaudesta la 4.3. klo 10.00 – 18.00 Kaisaniemenkatu 9, Helsinki. Englanninkielinen. Nordic views on freedom of religion and thought. Alustajina mm. Erkki Tuomioja, Tuomas Kurttila, Karin Creuz, Aatu Komsi ja Satu Elo sekä Julie Pernet Euroopan humanistifederaatiosta (EHF) ja humanistiliittojen edustajat Islannista, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja Färsaarilta. Järjestävät Suomen Humanistiliitto ja Vapaa-ajattelijain liitto.

1Äänestä

Pohjoismainen humanistimanifesti

1. Humanismi on sekulaari elämänkatsomus. Se perustuu ajatukseen siitä, että ihmiset ovat osa luontoa, syntyneet vapaina ja yhdenvertaisina ihmisarvoltaan ja oikeuksiltaan ja heillä on järki sekä omatunto.

2. Humanistien näkemyksen mukaan olemassaololle ei ole ennalta määritettyä tarkoitusta. Jokaisella on vapaus etsiä elämälleen tarkoitus ja päämäärä omakohtaisen pohdiskelun, sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä ihmiskunnan tieteen, filosofian ja taiteen luoman rikkaan kulttuurin kautta.

3. Humanismi edistää rationaalisuutta. Kriittisyys ja kyseenalaistaminen, tietoon perustuva järkeily ja tieteelliset menetelmät ovat parhaat työkalut, joilla maailmasta saadaan luotettavaa tietoa.

4. Humanistit kannustavat kyseenalaistamaan kaikki ajatukset ja mielipiteet, myös omansa. Meidän tulee etsiä parhaita argumentteja ja muuttaa mielipiteitämme sekä tarkistaa vakaumuksiamme silloin, kun ne voidaan osoittaa vääriksi. Sananvapaus on olennaisen tärkeää, jotta mielipiteitä voidaan arvioida avoimessa keskustelussa.

5. Humanistit pitävät demokratiaa, laillisuusperiaatetta ja ihmisoikeuksia perimmäisinä arvoina, jotka voidaan perustella järkisyin. Olemme osa yhteiskuntaa ja meillä on vastuu kanssaihmisistä ja ympäristöstä sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Meidän on varmistettava planeettamme elinkelpoisuus tuleville sukupolville.

6. Humanismi edistää kaikkien yhdenvertaisuutta. Humanistit kunnioittavat uskonnonvapautta ja jokaisen oikeutta valita oma elämänkatsomuksensa. Valtion tulee olla sekulaarinen, eikä se saa myöntää erioikeuksia minkään elämänkatsomuksen perusteella.

Äänestä
  • Totuuta, hyvyyttä ja kauneutta!

    Äänestä

  • Vapari-humanisti kirjoitti:

    Totuuta, hyvyyttä ja kauneutta!

    kohtuullisuus ja viisaus mukaan.

    Äänestä

Olisko tämä viimeinen veto?

Äänestä

Onnistunut ja monipuolinen seminaari. Fine.

Äänestä
  • Seminaaria ei ilmeisesti dokumentoitu videolle?

    Äänestä

Seminaarin jälkeen sunnuntaina pidettiin vielä pohjoismaisten liittojen työseminaari. Siinä sovittiin yhteistyön tiivistämisestä vuosittaisten tapaamisten välisenä aikana nettityökaluja käyttämällä. Yhteistyötä hyödynnetään muun muassa lasten ja nuorten oikeuksiin liittyen (myös lapsiavioliittokysymys esillä Ruotsissa), uskonnon ja katsomuksen vapauteen kouluissa (Reykjavikissa ei enää koulujumalanpalveluksia), jumalanpilkan kriminalisoinnin vastustamiseen liittyen (erityisesti Tanska ja Suomi) sekä kirkon ja valtion erityissidoksen purkamiseen. Pohjoismaisten seuraava livekokoontuminen on vuoden päästä Islannissa. Liitot myös koordinoivat toimintaansa Euroopan humanistifederaatiossa (EHF) sekä Kansainvälisessä humanistisessa ja eettisessä liitossa (IHEU).

Äänestä

Yhteisen kannanoton teko hyvä. Norja ja Islanti hylänneet jumalanpilkan kriminalisoinnin, Suomi ja Tanska eivät. Vielä.

Äänestä

Tästä on laaja selostatus HVA:N Uskomaton-lehdessä, joka löytyy Voima-lehdestä.
Huhtikuun numerosta. Viikonvaihteessa tullevat jo uudet , toukokuun lehdet. Kannaataa kerätä talteen Uskomaton-lehjti voiman jakelupisteistä.

Äänestä
  • NYT Uskomaton-lehdet talteen Voiman jakelupiseistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Humanisti-vaparillta kirjoitti:

Pohjoismaisten humanistiliittojen ja Vapaa-ajattelijain yhteinen seminaari ja kokous Helsingissä 4.-5.3.2017:

Pohjoismaiset IHEU:n ja EHF:n jäsenjärjestöt ovat viime vuosina tehostaneet yhteistyötään. Tänä vuonna helmikuussa Tukholmassa pidetyssä kokouksessa sovittiin, että seuraava tapaaminen pidetään Helsingissä. Ajankohdaksi on sovittu 4.-5.3.2017. Kaksipäiväisessä tapaamisessa on yleisölle avoin seminaariosuus lauantaina 4.3. ja sunnuntai on varattu liittojen työkokoukselle.

Seminaarissa pitää puheenvuoro mm. kansanedustaja Erkki Tuomioja sekä Euroopan Humanistisen Federaation edustaja. Erityisenä teeman on lasten ja nuorten uskonnon ja katsomuksen vapaus sekä nuorten keskuudessa tehtävä työ, muun muassa katsomuksellisesti sitoutumaton leiritoiminta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu