Palvelualojen ammattiliitto eli PAM on sitä mieltä että ruokapaikkojen henkilökunnalla on täysi oikeus ilman että työnantaja saa puuttuu siihen, kirjoittaa facebook sivuilleen tai twitteriinsä esimerkiksi että "näin Nasima Razmyarin äänestäjän eilen ja teki mieli kaivaa räkää nenästäni tuon ääliön ruoka-annokseen". Jokunen vaki tai potentiaalinenkin asiakas voi närkästyä moisesta kirjoituksesta ja vaihtaa ruokapaikkaa. Eipä tuo räkäjuttu juuri taida olla fiksuinta mainosta milleen ruokapaikalle muutakuin PAM:in mielestä.
PAM, ihan sopivaa mainosta ruokapaikalle
KakkuPille
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä kierrän ainakin kaukaa paikan jossa työntekijä haaveilee moisia räkimisiä asiakkaiden burgereihin, tuskin tuo tytön suunnittelema räkiminen lisää asiakkaita missään Hesessä. Olisi kiva tietää millaista palautetta kyseinen Hese on saanut asiakkailtaan tuosta kohotusta räkimisjutusta johon jo ammattiyhdistysliikekin on ottanut myönteisen kannan.