Pääministeri Sipilä kävi Talvivaaran kaivoksella katsomassa ihmettä. Veronmaksajien mielestä 500 miljoonalla eurolla pitää saada jotakin aikaan. Talvivaarassa oli jotakin saatu aikaan, mutta lisää rahaa tarvitaan aluksi 100 miljoonaa, ja sitä se Sipilän näkemä ihme olikin. Yleensä ottaen ihmeitä tapahtuu vain lestadiolaisten ja helluntailaisten kokouksissa, muualla ei.
Näköharha: Sipilä näki Talvivaarassa ihmeen
taaltapesee
653
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Näissä vihreissä on se vika, että he käyttävät surutta kaikkia mahdollisia kaivoksien, metsäteollisuuden ja maatalouden tuotteita. Niitä ei kuitenkaan saisi tuottaa missään tai mieluummin ainakin mahdollisimman kaukana.
Missä viipyy Ville Niinistön pärskintäesitys aiheesta. Kohta varmaan ryntää mediaan esiintymään ja syyttelemään muita. Itse kuitenkin oli ympäristöministerinä kun asioista päätettiin. Päättäjänä oli myös valtion omistajaohjausministerinä Heidi Hautala potkuihinsa asti ja Pekka Haavisto tuli tilalle. Vihreät ovat tässäkin asiassa syyllisiä ja hyväksyivät asian. Piti saada omia jäseniä eläkevirkoihin ensin ja vasta vaalien lähestyessä erosivat ydinvoima tekosyynä. He ovat syyllisiä Talvivaaran kaaokseen.
Niin kaksinaamaista touhua noilta piiperöiltä. Itse ollaan kähmimässä ja mediaan huudellaan mitä sattuu. Tulee mieleen Trump.
Ville-poju nokitteli Sipilän Terrafame piposta, mutta tepasteli itse Talvivaara kypärä päässä pari vuotta sitten. Miksi vihreät ovat niin vit-tumaisia ihmisiä?
Ville Talvivaaran kypärä siis. Usein tuollaiset nokittelut tulee tuplana takaisin. Vihreät ovat veemäisiä, koska heidän ei tarvitse välittää ihmisten työpaikoista. Heille kuulemma sähkö tulee töpselistä ja rahaa saa seinästä. Miksi huolehtia kansantaloudesta.
Hyvä Ville! Mainosfilmiä kepun koneistolta. Huomasit!