Jori Eskolin vihapuhuu rasmuksessa ampumassa yms

"Historiallisesti, siis ennen kuin perussuomalaiset keksivät Suomen kuuluvan lähinnä heille, ihmisten käytöstä on kontrolloitu ja rajoitettu samaa logiikkaa noudattaen kuin lemmikkieläinten käytöstäkin: jos esimerkiksi koira ei osaa käyttäytyä, se ammutaan tai se eristetään muista koirista niin kauan, että se osaa käyttäytyä. Ja me olemme unohtaneet tämän logiikan!
Nyt ihminen, jota ei ole koettu uhkaksi Suomen kulttuurille tai yhteiskuntarauhalle, on saanut elää täällä suhteellisen vapaasti. Ja tämä on sinällään ihan oikein! Mutta nyt me elämme keskellä aikaa, jolloin perussuomalaiset ovat röyhkeästi ottaneet oikeudekseen vaatia itselleen etuoikeuksia, joita ei muille sallita ja he ovat ottaneet oikeudekseen käyttäytyä huonosti. Meidän on otettava Suomi takaisin! Minusta meidän tulee ottaa tarvittaessa kovatkin keinot käyttöön ja pohdittava, josko kadulla vastaan tulevan perussuomalaisen voisi ampua. Meidän on pohdittava, onko tuosta ampumisesta seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.
Suomessa on nykyään lähtökohtana, että perussuomalaisuuskin olisi itsessään rikkaus. Tämä on perustelematon väite. Kun yhteiskunnassa hyväksytään kilpailevia arvojärjestelmiä ja käyttäytymiskoodeja, se johtaa automaattisesti konflikteihin. Suomi ei ole poikkeus. Ja me näemme tämän arjessamme, kun kuuntelemme noita raiskaavia ja viinaan meneviä kulttuurikompleksin luomuksia. Tilanne on muuttumassa kauheaksi.
Hitaasti mutta väistämättä ne, joita (ilman ylimielisyyttä ja omantunnontuskia) kutsun perussuomalaisiksi raiskaajabarbaareiksi, muuttuvat pienestä ja eksoottisesta joukosta ensin merkittäväksi vähemmistöksi ja sen jälkeen enemmistöksi. Silloin me emme enää määrittele "hyvää" yhteiskuntaa. Silloin sen tekevät ne, jotka ovat käyttäneet arvojamme hyväkseen uskomatta itse niihin hetkeäkään. Silloin alkaa pimeys. Silloin alkaa perussuomalainen aika.
Ja minä kysyn sinulta, ihminen, oletko sinä halukas tähän? Sillä minä en ole."-
Persuista on helppo tehdä parodiaa ja heidän juttujensa absurdius on helppo todentaa: lainaa vain heidän omia tekstejään ja puhuu kuin he.
Onko vielä epäselvää, mistä perussuomalaisuudessa ja vihan ja eron kylvämisessä on kyse?

Kaikki perussuomalaiset ovat juoppoja sekä raiskaajia! :: Ääntä, perkele!
Kaikki perussuomalaiset ovat juoppoja sekä raiskaajia! 15.11.2016 04:10 Minä kerron teille nyt…
JORIESKOLIN.COM

https://www.facebook.com/groups/114311111913455/permalink/1297116740299547/

Aikamoista määrää suomalaisia koskettaa nuo vihaviestit yli puolta milj. äänestäjää.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Sellaistasuvaittavuutta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu