Irtisanoutumisajan pituus

Uusilleurille

Olen suunnitellut nykyisestä työpaikastani irtisanoutumista. Tilanne on se että yritys on vaihtanut omistajaa kaksi kuukautta sitten. Yrityskaupassa vanhan yrityksen työntekijät siirtyivät tämän liiketoiminnan ostaneen uuden yrityksen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Olen ollut paikassa töissä yli kymmenen vuotta ja kysyisin irtisanoutumisajan pituudesta yrityskauppatilanteessa. Olen siis saanut palkan tältä uudelta yritykseltä nyt pari kuukautta. Onko tällaisessa tilanteessa irtisanoutumisaika kuukauden vai kaksi viikkoa? Lakkaako se kuukauden aika olemasta siinä vaiheessa kun siirryn tämän uuden yrityksen palkkalistoille vaikka olenkin ollut varsinaisessa yrityksessä töissä pidempään?

5

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • duunariukko

      Irtisanomisaika riippuu alan TES:istä ja työntekijän asemasta jos on tehty henkilökohtainen sopimus. Työpaikan ammattiosasto ja luottamusmies osaa kertoa tarkalleen asian! Myös alan valtakunnallinen liitto tarjoaaa mielellään apuaan!

    • veix
    • duunariukko

      Kaikkihan tänä päivänä kuuluu liitoon. Vain täysi idiootti on ilman liittoa työnantajan pompottema orjatyöläinen. Niinkuin laulussakin sanotaan:"Rikkurin tie, on tuskainen käy harhaan, olet kohtalosi orja, ma tiedän sen!"

      • IdiootitLiitossa

        Vain idiootti kuuluu liittoon ja maksaa turhasta.

        Järkevä kuuluu vain kassaan, ja maksaa vain siitä, että saa mahdollisen työttömyyden aikana ansiosidonnaista.


    • duunariukko

      Noin puhuu vaan oikea loinen! Liitot ovat saaneet aikaan raskailla menetyksillä aikoinaan nykyiset työehdot nykyisten työläisten hyväksi - hyvät palkat, työajat, terveydenhuollon, sosiaalietuudet, irtisanomissuojat, lakipalvelut jne. jne.
      Hyvä sitä on nyt huudella valmiissa pöydässä kun ei tiedä asioista mitään eikä ole tarvinnut tehdä mitään asioiden hyväksi. Ei ne työolot ole ilmaiseksi tulleet ja itsestään selvyys. Vain ääliö ajattelee näin mutta kyllä se totuus tulee vastaan hyvinkin pian tällä menolla ja tulee vähän makua mikä oli työmiehen osa 30-luvulla, puhumattakaan ennen kansalaissotaa! Tähän suuntaan ollaan menossa työnantajapuolen hyvin hoidetun tiedotus- ja toimintapolitiikan ansioista. (Lue: aivopesu)
      VAIN JÄRJESTÄYTYNYT TYÖVÄKI TAKAA ITSELLEEN INHIMILLISEN ELÄMÄN, PORVARI EI SITÄ TEE!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      218
      2498
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2099
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      317
      1847
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      95
      1605
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      83
      1485
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1111
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      996
    Aihe