Periaatteessahan nuo [Jeesus tulee pian -kyltit] ovat luvattomia, eli ne pitäisi ottaa pois, Hyvönen sanoo.
Hyvösen mukaan kylttiä ei voi pitää tapahtumailmoituksena, vaan se on lähinnä kannanotto.
Kylttien poistaminen on tiealuetta hoitavan urakoitsijan vastuulla, mutta kylttien ilmestymistä on hankalaa välttää. Ely-keskuksella ei ole havaintoa kylttien alkuperästä.
– Vaikeaahan niistä on saada ketään vastuuseen, kun ei tiedä kuka niitä laittaa, Timo Hyvönen sanoo.
Havaintoja kylteistä on usealta vuosikymmeneltä. Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtaja Jyrki Palmi kertoo nähneensä kylttejä jo omassa lapsuudessaan 60-luvulla. Kukaan ei silti tunnu tietävän, kuka on kylttien takana.
– Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kylttejä laittavat yksittäiset henkilöt eikä niiden laittaminen ole mitenkään organisoitua.
http://www.ksml.fi/kotimaa/Jeesuksen-paluulla-uhkaavat-kyltit-ovat-luvattomia/874746?pwbi=d3096653e268ec8619453444988250e7
Jeesuksen paluulla uhkaavat kyltit ovat luvattomia
18
265
Vastaukset
- kraatterijärventaikaa
Omille seinille saa laittaa raamatunlauseita. Itse olen laitellut vain sisäpuolelle. Mutta ajattelin jouluksi laittaa myös ulkopuolelle lauseen: -TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS
- oikearakkaus
Ei saa laittaa, koska se syrjii muita uskontoja, sitäpaitsi tuollaista lausetta ei raamattu tunne.
Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä. - first-prayer
oikearakkaus kirjoitti:
Ei saa laittaa, koska se syrjii muita uskontoja, sitäpaitsi tuollaista lausetta ei raamattu tunne.
Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä.Ei syrji yhtään muita uskontoja. Suomessa on uskonnonvapaus.
- oikearakkaus
first-prayer kirjoitti:
Ei syrji yhtään muita uskontoja. Suomessa on uskonnonvapaus.
On myös tasavertaisuuden laki, missä ei saa suosia toista uskontoa enemmän kuin toista.
- Sananvapausjotaeiole
Rajat kiinni ja matut vittuun! -kyltit teiden varsilla :D
"Hyvösen mukaan kylttiä ei voi pitää tapahtumailmoituksena, vaan se on lähinnä kannanotto."
Niinpä. - Kysynpänyvaan
Itse muistan lapsuudesta, 70 luvun alusta noita julisteita. Taitaa tulla kaukaa ja matka olla pitkä, kun ei ole vieläkään näkynyt, vaikka on ollut matkalla yli 40 vuotta.
- liturkia
Sehän on propakandaa, jeesus kristus ei palaa maan päälle, vaan istuu jumalan vieressä taivaassa! Ja vain uskoivaiset, saa sen nähdä taivahassa!
- Usko_tai_älä
Ei se mitään propagandaa ole. Itse hän on sanonut tulevansa takaisin. Esim. Mat. 24: 30-31 ja Mark. 14: 62 mutta ei tule enää vaatimattomana ja hiljasena vaan tulee Kuninkaiden Kuninkaana ja Herrojen Herrana. ;)
- Vihervassaritruotuun
Trump!
Eikö siihen voisi rakennuslautakunta puuttua,siinähän on kysymys rakennuksen julkisivusta.Mutta siihen ei tule muutosta Lappajärvellä,koska pienen köyhän kylän yksi"mahtisuku"
- konttorist
Voi kun Kivitipun seinään laittaisivat lauseen Jeesuksen Vuorisaarnasta: "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen." (Matt. 5:4)
- Uskoiskohan
Jeesus on sanonut tulevansa silloin, kun enää vain harvat paluuseen uskovat. Silloin kun ihmiset sanovat: Rauha rauha ei mitään hätää juuri silloin Hän tulee ja se yllättää kaikki.
- maalaiskomediaa
No silloin sitä kestää odottaa, asiat menee maailmassa koko ajan huononpaan suuntaan, kun seuraava maailmansota ei näyttäisi olevan kovinkaan kaukana.
- Kannattaa_uskoa
Rauha, rauha ei varmaankaan tarkoittanut ettei jossain sodittaisi, koska sotia käydään niin kauan kuin ihmisiä telluksella tallustelee. Rauha, rauha tarkoittaa sitä, että voi jatkaa huoletta elämäänsä, koska yhä harvempi tuloon uskoo. Juuri se on väärää rauhaa ja niin pitääkin tapahtua, ennen hänen tuloaan.
- äläarvuuttele
Kannattaa_uskoa kirjoitti:
Rauha, rauha ei varmaankaan tarkoittanut ettei jossain sodittaisi, koska sotia käydään niin kauan kuin ihmisiä telluksella tallustelee. Rauha, rauha tarkoittaa sitä, että voi jatkaa huoletta elämäänsä, koska yhä harvempi tuloon uskoo. Juuri se on väärää rauhaa ja niin pitääkin tapahtua, ennen hänen tuloaan.
Mistä sinä sen tiedät, kun jumalakaan ei tiedä, oletko joku sevännäkijä?
- Kannattaa_uskoa
Tarkkaa aikaa ei tiedä muut kuin yksin Jumala. Jeesus antoi merkkejä, joiden pitää toteutua ennen kuin hän tulee ja neuvoi seuraamaan niitä. Siitä miten ne ovat toteutuneet ja toteutuvat voi päätellä että tulo voi olla hyvin lähellä.
- juutaIainen
Eivät ole laittomia, lakia on muutettu http://www.kymensanomat.fi/Online/2016/04/07/Hallitus vapauttamassa vaalimainokset — ja kaikki muutkin mainoskyltit teiden varsilla/2016520577607/4
Silti soisin, että sanoma saataisiin näihin led-tauluihin, sillä vuosikymmenien aikanakaan en ole kertaakaan ehtinyt lukea kuin pari ensimmäistä sanaa. Taulujen pitää olla vähintään metrisiä, että ne näkee kunnolla.- jokanostaaitsensä
Jeesus ei tykännyt olla esillä, vaan hakeutui aina sivulle, ja vihasi kaikenmaailman jobbareita ja bisnesporukkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3287925Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit01720epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161452- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91291Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601230Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411101