Ei ongelmia

Olen ollut nykyisessä työssäni jo 35 vuotta. Joskus 80-luvulla samaan työpaikkaan tuli nuorehko nainen, minua 14-vuotta nuorempi. Emme tunteneet toisiamme, tervehdimme vain tavatessamme. Vuonna -92 olimme samalla messumatkalla ja silloin kolahti. Olemme siitä lähtien olleet yhteydessä joka päivä ja keskustelleet asiasta kuin asiasta. Emme salaile toisiltamme mitään. Vaikka hän on minua nuorempi, silti meillä synkkaa hyvin. Olemme olleet näinä kymmenenä vuotena neljä kertaa sukupuoliyhteydessä, mutta emme ole omasta mielestämme pettäneet perheitämme. Hänellä on kaksi ihanaa tytärtä samoin kuin minullakin. Meillä menee kotona molemmilla hyvin. Työpaikalla ei tiedetä mitään, niin hyvin olemme pystyneet peittämään asian. Summa summarum: Meillä menee kotona hyvin, meilla menee töissä hyvin, olemme YSTÄVIÄ.
3178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitähän oikein halusit kertoa, sitäkö että ystävien kesken seksin harrastamien ei ole pettämistä, mutta jonkun ulkopuolisen kanssa on? Vai silläkö halusit kehua, että miten hyvin olet kymmenen vuotta pystynyt pitämään asian salassa?
Mitäpä luulet, jos kysisit vaimoltasi tai "ystäväsi" mieheltä, että oletteko heidän mielestään pettäneet heitä, niin mitäpä luulet, mikä olisi vastaus? Mutta tuskinpa sitä teet, sillä teillähän menee hyvin, niin "ystäväsi" kuin perheittennekin kanssa.
Tarinasi opetus lienee, että mitä silmä ei näe, mitä korva ei kuule, sitä sydän ei itke.
Kun sinulla ja tällä "ystävälläsi" tuntuu vielä olevan puhdas omatunto niin ongelmiahan ei silloin todellakaan ole.
Olet varmaan viisaana miehenä myöskin miettinyt asiaa siltäkin kannalta, että mitäs itse ajattelisit, jos vaimosi toimisi samoin sinun selkäsi takana, olisitko silloinkin sitä mieltä, että ei hän ole pettänyt sinua? Vai suvaitsevaisena ihmisenäkö suot sen vaimollesi, minkä suot itsellesikin ja ihan aidosti?

No huh huh kylläpäs oli juttu. Ystäviä todella, ystävänpäivänä käyt rakastelemassa kaverias ja sillälailla. Nousi pala kurkkuun kun ajatettelin että jospa oisitkin isäni. Sillä minut isällänikin on kaksi tytärtä minä ja siskoni. Ei et sinä voi isäni olla hän rakastaa vaimoaan ja on rehellinen mies toisinkuin sinä! En halua loukata sinua, ei se ole tarkoitus. Tarkoitus on saada sinut ymmärtämään kuinka väärin teit. JOs haluat pettää vaimoasi niin ota ero. Etkö ymmärrä kuinka salaa satutat muita? avaa silmäsi jos et ajattele itseäsi ajttele edes perhettäsi ja sitä toista perhettä. Onko tarkoituksesi rikkoa kaksi perhettä? Sillä juuri sitä sinä teet. Ja kyllä lapsesikin häpeää puolestasi vielä joskus...Koita nyt kasvaa ja viisastua! JOs haluat vastaa minulle niin etsi minun kysymyksiä suhteet listasta ja vastaa joihinkin niistä!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies vm-47 kirjoitti:

Olen ollut nykyisessä työssäni jo 35 vuotta. Joskus 80-luvulla samaan työpaikkaan tuli nuorehko nainen, minua 14-vuotta nuorempi. Emme tunteneet toisiamme, tervehdimme vain tavatessamme. Vuonna -92 olimme samalla messumatkalla ja silloin kolahti. Olemme siitä lähtien olleet yhteydessä joka päivä ja keskustelleet asiasta kuin asiasta. Emme salaile toisiltamme mitään. Vaikka hän on minua nuorempi, silti meillä synkkaa hyvin. Olemme olleet näinä kymmenenä vuotena neljä kertaa sukupuoliyhteydessä, mutta emme ole omasta mielestämme pettäneet perheitämme. Hänellä on kaksi ihanaa tytärtä samoin kuin minullakin. Meillä menee kotona molemmilla hyvin. Työpaikalla ei tiedetä mitään, niin hyvin olemme pystyneet peittämään asian. Summa summarum: Meillä menee kotona hyvin, meilla menee töissä hyvin, olemme YSTÄVIÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu