ULKOMAALAISTEN SEKSIRIKOKSET KASVOI JOPA 521%

Kopioitu Maahanmuutto -palstalta.
=
Ulkomaalaisten seksirikokset, kasvua jopa 521%
Toteennäytetty
25.10.2016 11:57

"Nousua jopa 521 % – ulkomaalaisten tekemät seksirikokset kovassa kasvussa

Suomen poliisi sai tammi–syyskuun aikana ilmoituksen 612 655 rikoksesta. Erityisesti raiskausrikosten ja petosrikosten määrät ovat kasvaneet.

Poliisin tietoon tuli tammi–syyskuussa kaikkiaan 2 545 seksuaalirikosta, kuten raiskausta, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä tai seksuaalista ahdistelua. Määrä on 423 rikosta enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.

Pelkästään raiskausrikosten määrä on kasvanut vuodessa 13,5 prosentilla. Raiskauksista ilmoitettiin alkuvuoden aikana 865 kertaa, viime vuonna ilmoituksia tehtiin 762.

– Ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen raiskausrikosten määrä on noussut 59 prosenttia, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Ulkomaan kansalaisten osuus kaikista seksuaalirikoksista on kasvanut tänä vuonna 279 tapauksella. Kaikissa rikoksissa tosin epäilty tekijä ei ole vielä selvillä.

Erityisesti ovat lisääntyneet ulkomaalaisten epäillyt seksuaaliset ahdistelut.

Viime vuoden tammi–syyskuussa ulkomaalaisten tekemiä seksuaalisia ahdisteluja kirjattiin 19. Tämän vuoden tammi–syyskuussa ulkomaalaisia on epäilty jo 118 seksuaalisesta ahdistelusta. Kasvua on siis noin 521 prosenttia.

Myös Suomen kansalaisten tekemät seksuaaliset ahdistelut ovat lisääntyneet. Viime vuoden tammi–syyskuussa niitä kirjattiin suomalaisten osalta 83, tänä vuonna vastaavaan aikaan 132. Kasvua on noin 59 prosenttia"

Suomen kansalaiset = aiemmin maahan muuttaneet ja jo kansalaisuuden saaneet?

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/448021-nousua-jopa-521-ulkomaalaisten-tekemat-seksirikokset-kovassa-kasvussa

Yllätyitkö, suvaitsetko?

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14539812/ulkomaalaisten-seksirikokset-kasvua-jopa-521
179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja hullut kehtaa vielä sanoa palolaisia pitää saada lisää.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tämä_on_todettu_ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu