Kun katselen lapseni elämää ja sekoilua. Ihminen, joka tekee työtään suurella intohimolla ja saa myös hyvää palkkaa, sotkee sitten yksityiselämänsä taakaksi itselleen.
Tottahan toki käyn itse läpi sitä, olenko syyllinen tuohon elämäntyyliin. Raha ei riitä koskaan, aina ollaan jotakin ostamassa ja luottokortin käyttö on hulvatonta, sillä kyllä hänen palkallaan pitäisi elää ihan kohtuullisesti. No enhän tietäisi, ellei itse vihjaisi, että taas ollaan vähän kriisissä, jotta laitaisin pelastuksen rahan muodossa, mutta kun ei enää riitä, sillä minun tuloni ovat vain yksi kolmasosa hänen tuloistaan.
Varmasti jokainen tietää, että kun tuo talous puristaa, niin se vaikuttaa myös perheen asioihin, rähisee muille, vaikka ihan suoraan sanoen, hänen itsensä pitäisi nähdä mistä kaikki kiikastaa, osaisi asettua eikä aina ostaisi jotain. Kun raha ahdistaa, riitelee kaikkien kanssa,.
Kuinkahan monen muun ihan hyväpalkkaisenkin ihmisen elämä on näin ajatuksetonta.
Kun ulospäin ihmisellä on kaikki hyvin, mikä siellä sisällä riepoo ja sotkee elämää. ei oikein tahdo ihmissuhteet kestää, erokin jo takana ja pahoin pelkään toinen tulossa, eihän kukaan noin pippurisen ihmisen kanssa jaksa kovin kauaa. Olen itse päättänyt pysyä rinnalla myös niinä pahoina päivinä, hiljaa ollen, mutta saavutettavissa. Yritän unohtaa ne pahat sanat ja kiukuttelut, tosin en pysty elättämään häntä enää. Satuttaa kovasti. Varsinkin kun lapasiakin liittyy mukaan. En ole vuosiin itselleni enää ostanut oikein mitään, en lomaillut, kaikella olen tukenut, tiedän aivan liikaa tuota ostohysteriaa ja levotonta elämää.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyvä että heräsit!
Totta kai se satuttaa, katsella oman lapsen törttöilyjä! Mutta kun se nyt vain on niin että joittenkin pitää käydä se pitempi tie pohjan kautta ennen kuin oppii, jos oppii!
Elämä on kova koulu.
Ehkäpä olet aina uhrautunut ja käärinyt häntä pumpuliin? Ehkä hänellä on se käsitys että äiti/isä kyllä järjestää kaiken? Ehkä hän ei koskaan ole oppinut ottamaan vastuuta mistään?
Tietysti voit heittäytyä marttyyriksi ja antaa viedä viimeisenkin leipäpalasen suustasi, mutta siinä teet karhun palveluksen itsellesi ja hänelle! Tee hänelle selväksi että rinnalla seisot, aina, mutta ihmeitä et voi järjestää! Olet vain ihminen sinäkin. Tue häntä löytämään apua ja ratkaisuja, mutta älä tee työtä hänen puolestaan! Aikuinen ihminen, siitä päätellen mitä kerroit!
Jos kovin lapsellinen on, saattaa suuttuakin ja pitää mykkäkoulua. Anna pitää! Siinä joutuu miettimään väkisinkin, ja löytämään ratkaisuja itse! On hyvä viimeistään nyt oppia että elämä ei todellakaan ole mitään ruusutarhaa, pettymyksiä ja takaiskuja tulee ovista ja ikkunoista. Jokaiselle. Niitä tulee jotta oppisimme niistä!
Kuka tahansa voi jatkaa holtitonta elämää, jos sitä joku rahoittaa. Tälläisilla ihmisillä ei ole sitä herkkää omaatuntoa. Itselle vain pitää saada, muista viis. Tietysti joskus on myös kyse huumeista tai alkoholismista, jota omaiset rahoittaa.
Niin aikuiset opettaa miten eletään. Mistä tuo käytös johtuu? Onko mistä saanut tiedon että noin voi käyttäytyä. Kun nyt aikuiset ihmiset osaisivat näyttää lapsilleen miten eletään. Se sitten miten se aikuisena omii ne tavat ovat hänen itsensä tekemänä. Olen aina näyttänyt esimerkillä miten asiat hoituu ja lapseni ovat sen omineet. Tietävät kyllä miten parisuhteessa eletään kunnioittavasti ja rehellisesti. Samoin raha asiat hoidetaan kuten on itsellä varaa. En elätä enään täysi ikäisiä. Ovat omillaan ja eivät apujani kaipaa. Se mistä lapset olivat käytöksensä on aikuisilta ihmisiltä jotka perheessä ovat. Kannattaa aina muistaa se että miten itse teet niin tekee se sinun lapsesi perässä. Toki poikkeuksiakin on. Mutta jos itse et opeta elämän todellisuutta ja sitä miten eletään on lapsella hukassa elämisen taito. Nykyään sukupolvet ovatkin uusavuttomia.
Esimerkkierkki
Itselläni on tiedossa räikeitä tapauksia toisinpäin. Eli vanhempi pyytää rahaa nippanappa aikuiselta lapseltaan. Esim. ex lypsi rahaa liittomme aikana minulta, ja ikävä kyllä myös sukulaisiltani. Tämä jälkimmäinen tosin ilmeni vasta sitten, kun olin jo eroamassa. Eron jälkeen ex "turvautui" opintotukea saavaan vanhimpaan lapseen. Jostain syystä hän käytti myös sanaa "pelastaa" kuten ap tässä "laitaisin pelastuksen rahan muodossa". Kun nuoremmat lapset aikanaan alkoivat saada opintotukea, isä alkoi kerjätä rahaa myös heiltä. Isän tulot olivat varsin pienet, mutta kuitenkin moninkertaiset verrattuna opintorahaan! Mielenkiintoista on, että omalle isälleen ex näytteli aina varakasta. Ja isänsä eläke on suurempi kuin exän palkka.
Eikä siinä kaikki, vaan monet tuntemani hyvätuloisetkin vanhemmat vonkuvat rahaa lapsiltaan. Silloinkin, kun lapsi on ollut työttömänä äitiyspäivärahan varassa.
Vaimolla sama ongelma eli kaikki mikä tulee menee. Vaikea antaa hänelle parempituloisena rahaa, kun se katoaa heti johonkin ja nurkat taas täynnä epämääräistä kamaa. Seksiä ei ole, koska senkin jälkeen taas alkaisi rahan maukuminen. No kohta ei ole vaimoa, ymmärrän miehen kannalta tilanteen pulmallisuuden.
Sinullakin on vastuu vain omista valinnoistasi. Et voi syyllistää niistä lastasi.
Vanhella ei ole mitään velvollisuutta tukea aikuista, työssäkäyvää lastaan antamalla tälle rahojaan ja siten kutistamalla oman elämänsä menot minimiin. Se on valinta joka ei ainakaan auta jälkikasvua oppimaan kantamaan itse vastuuta omasta elämästään.
Jos lapsesi on ajautumassa esim. velkakierteeseen, ohjaa hänet velkaneuvojalle.
Jos hänellä jää laskuja maksamatta, sinulla ei ole velvollisuutta maksaa niitä hänen puolestaan. Antaa niiden mennä vaikka ulosottoon asti, silloinkin velka kuitataan vain hänen omaisuudestaan. Jne.
Vanhemmalla on siis hyvä olla rajat joiden puitteissa hän pysyy aina, kun on kyse aikuisen lapsen vaatimuksista rahallisen avunannon suhteen. Jos ne rajat ylittää, lapsi totta kai oppii, että vanhempi joustaa aina hänen vuokseen ja vaatimukset sen kun kovenevat.
Aseta rajat aikuiselle lapsellesi. Sano, ettet kykene antamaan rahaa, tulosi ovat 1/3 hänen tuloistaan. Kerro myös , että taloudellinen hyvinvointi on osa vastuullista ihmisen toimintaa. Tuloillaan pitää tulla paitsi toimeen, saada säästöönkin, pahan päivän varalle.