70-luvun YYA-aika oli parempaa aikaa, kuin nykyisyys. Oli Teiniliitto ja Agit Prop. Leveät lahkeet ja sai helposti pillua. Baareissa sai polttaa tupakkaa ja linja-autoissa. Solidaarisuutta afrikan köyhille. Annettiin niiden tapella kotonaan, eikä täällä Suomen Vokeissa
Pelättiin Natoa. Se asia ei ole muuttunut.
Pelättiin Natoa. Se asia ei ole muuttunut.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joillekin 70-luku oli (muka) ihanaa?
Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!
70-luku oli hienoa aikaa Suomessa. Oikeiston ylivalta tiedotusvälineissä alkoi murtua ja vapaa melipiteen ilmaisu oli mahdollista oikeistolaisessa lehdistössäkin.
Tuohon aikaan Suomi oli huomattavasti itsenäisempi kuin on nyt.
Aisoastaan oikeistopiirit vääntävät edelleen katkerina itkuaan näilläkin palstoilla, että joku muu kuin Suomen kansa valitsi Suomeen presidentin. Kokoomus junaili 70-luvulla Kekkosen jatkon. Kansa valitsi sitten Koiviston.
Titityy, titityy...
Nimimerkki "WTiltutvisertää" on todellisuudessa Tampereen Tarkkispoika, jokaitse ei ole kirjaimellisesti Tiltu vaan pikemminkin jonkinlainen ikistallari, jonka kiintymyksen kohde ei ole Venäjä vaan edesmennyt Neuvostoliitto kaikkine ilmentymineen! Siksi ei ole mikään ihme, että stallari kokee suomettumiskauden 70-luvulla ilon ja onnen lähteenä!
Muut suomalaiset kokivat tuon kauden painostavana ja Suomen demokratian alennustilana!
Onneksi juuri kun tilanne vaikutti synkälle tapahtui onnenpotku! Neuvostoliiton talous sakkasi yhä pahemmin ja lopulta koko iso mätä pskatunkio romahti vuonna 1991.
Se oli onnenpotku Euroopalle ja maailmalle ja koko elämäntyön romahdus Tarkkispojalle!
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Titityy, titityy...
"TarkkispojanTuskaKasvaa"
Ole huoletta Tarkkis. Kyllä se siitä.
Tittyy, titityy...
Oi niitä aikoja, toivottavasti ne eivät koskaan palaa .
Nyt meille sanelee EUvostoliitto. Niin tyhmiä ollaan ettei edes termi "komissaari" soita hälytyskelloa kenellekään.