Erosin kirkosta ja lestadiolaisesta taustastani. Erosin koska olen nainen. En kestänyt sitä että minä olin heille pelkkä lihapala jonka päätehtävä on synnyttää lapsia.
Perheeni, sukuni eikä entiset ystäväni suostu pitämään minuun enää yhteyttä mutta olkoon niin. Se on heidän valintansa. Ei minun.
Perheeni, sukuni eikä entiset ystäväni suostu pitämään minuun enää yhteyttä mutta olkoon niin. Se on heidän valintansa. Ei minun.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei kai usko Jumalaan jäsenyyttä moisessa liikkeessä tarvitse. Kyllä siinä liikkeessä on paljon ihmisikeitä.
Toivotan siunausta ja menestystä elmässä.
"Erosin kirkosta"
En tiedä oletko eronnut myös luterilaisesta kirkosta sen lapsikaste- ja kolminaisuusoppeineen ym. isien perinnäissääntöineen, mutta minä olen, enkä ole katunut päivääkään.
"Erosin kirkosta ja lestadiolaisesta taustastani. Erosin koska olen nainen. En kestänyt sitä että minä olin heille pelkkä lihapala jonka päätehtävä on synnyttää lapsia."
Oleellista ei ole kuulutko Kirkkoon vai et. Oleellista on kuulutko Jeesukselle vai et.
Amen
Pallihikee nuuskin
Jumalan mielen mukainen mies sanoo: "Mitä ihmiset tehköötkin, sinun huultesi sanassa minä pysyn ja kavahdan väkivaltaisen teitä. Minun askeleeni pysyvät sinun poluillasi, minun jalkani eivät horju". (Psalmi 17:4-5)
Herrasta ei siis ole koskaan syytä luopua, koska hän ei toimi milloin kaan väärin.
Pölvästi saksi käsi, leikkaat yksittäisiä jakeita oman maun mukaan ja luet niitä kuin piru raamattua. Psalmi 17 kuuluu kokonaisuudessaan näin:
1 Daavidin rukous.
Herra, kuule minua, minä etsin oikeutta!
Kuule minun avunhuutoni,
ota vastaan rukoukseni.
Minä puhun sinulle vilpittömin huulin.
2 Sinulta saan oikean tuomion,
sinun silmäsi näkevät, mikä on totta.
3 Sinä tutkit sydämeni, yölläkin sinä minua tarkkaat,
sinä koettelet minua
mutta et löydä minusta mitään väärää.
Minun suuni ei puhu pahaa.
4 En ole tehnyt niin kuin muut tekevät.
Olen totellut sinua
ja välttänyt väkivallan teitä.
5 Sinun poluillasi minä olen pysynyt, jalkani eivät ole horjahtaneet sinun tieltäsi pois.
6 Minä huudan sinua avuksi, Jumala,
ja sinä vastaat minulle.
Kuuntele minua,
kuule, mitä puhun sinulle.
7 Osoita minulle ihmeellistä hyvyyttäsi!
Sinä pelastat väkevällä kädelläsi
kaikki ne, jotka etsivät sinusta turvaa
vihamiesten uhatessa.
8 Varjele minua niin kuin silmäterääsi,
peitä minut siipiesi suojaan --
9 jumalattomat väijyvät henkeäni,
veriviholliseni saartavat minut!
10 He ovat kovettaneet sydämensä
ja puhuvat röyhkeästi ylvästellen.
11 Nyt he ovat jo kintereilläni ja piirittävät minut,
vaanivat tilaisuutta iskeäkseen minut maahan.
12 He ovat kuin saalista himoitseva leijona, kuin piilopaikassaan väijyvä peto.
13 Riennä avuksi, Herra!
Astu jumalattomia vastaan,
paina heidät polvilleen!
Pelasta minut miekallasi!
14 Vapauta minut kädelläsi, Herra, pahojen ihmisten vallasta, noiden ihmisten, joille tämä elämä on kaikki. Suojattiesi vatsan sinä täytät, heidän lapsensa saavat syödä kyllikseen, ja ruokaa riittää lastenkin lapsille.
15 Minä saan nähdä sinun kasvosi, sillä minä olen viaton. Kun herään unesta, sinun läsnäolosi ravitsee minut.
Missä kohtaa sanoin jotain väärin?
Psalmit luetaan kokonaan, niistä ei silputapieniä jakeitaja keksitä niille asiayhteydestä erillistä uutta sisältöä. Se on vissi.
Eli en sanonut missään kohtaan väärin, koska et osoittanut mitään. Sinun kielenkäyttösi sen sijaan osoittaa väärän mielenlaatusi. Valitettavasti näin.
Mutta olet siinä toki oikeassa, ettei saa yksittäisiä paikkoja irrottaa mielivaltaisesti asiayhteydestä. Minä en mielestäni niin kuitenkaan tehnyt, koska ei ole väärin sanoa, että Herrasta ei ole syytä koskaan luopua.
Koska sitten uskovaiset, rupeavat rukoildmaan uskosta luopujalle hirvittävää kuolemaa??
Olette te niiin hyviä, että oikein hirvittää.
Psalmit luetaan kokonaan, niistä ei silputa pieniä jakeita.
Nyt mesoo sinne moskeijaasi
Kirkosta eronneille vanhemmille, joiden lapsi on kirkon jäsen - ja sitä myöden koulun uskonnonopetuksessa - hyvä "tekosyy" lasten erottamiseen kirkosta on se, että näin perhe vapautuu "pakkouskonnonopetuksen" holhouksesta ja saa vapauden valita uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon välillä.
Valinnat tehdään Raamattu kriteerinä
Hyvä!!! Hieno ratkaisu!!!
Läheiset ja uskovaiset "ystäväsi" ovat osoittaneet käytöksellään todellisen, pirullisen luonteensa rehellisen vilpittömästi järkevän päätöksesi jälkeen. Heidän käytöksensä paljastaa, ettei tuollaisiin ihmisiin ole oikeasti luottamista.
Erosta ei paljon ollut hyötyä hengellisesti, jos valitsit ateismin!
" Erosta ei paljon ollut hyötyä hengellisesti, jos valitsit ateismin! "
- eihän ero kirkoista, mistä tahansa, tai herästysliikkeistä merkitse ateistiksi tuloa.
Jäsenenä olo jossain yhdistyksessä / kirkossa ei tee uskovaksi.
Mutta tuotahan te akat olette, älä taistele luonto vastaan!