Moni nainen kertoo, ettei tarvitse miehiä mihinkään. Miehet ovat heidän mielestään eläimellisiä seksinvonkaajia ja tunneelämältään vajavaisia. Jos suhtautuminen on edellä mainittua, niin onko sitten ihme, että osa miehistäkin pitää naisia pelkkänä kävelevänä pilluna?
Vai mihin sinä tarvitset miestä?
Vai mihin sinä tarvitset miestä?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Elämänkumppaniksi. Varmasti pärjäisin yksinkin tarvittaessa, mutta onhan se nyt ihan mahtavaa, että voi jakaa elämänsä tuollaisen viisaan, lämpimän ja kaikin puolin mukavan ihmisen kanssa.
Päätin just , että en tarvi miestä mihinkään.
Pärjään ilman paljon paremmin. Saa mennä ja tulla miten tykkää. Itse saa tyydytettyä itsensä paremmin, kun miehen 30 sekunnin kyrvällä.
Arkeen ja yhdessä harrastamiseen.
Parisuhde siihen liittyvinen asioineen on itsestään selvyys.
Arkiset asiat ovat oma lukunsa. Tietenkin pärjäisin ilman miestä ja on ollut jaksoja jolloin olen ollutkin siinä tilanteessa jopa aktiivisena toimijana ja auttajana.
Mieheni läsnäolo helpottaa erittäin paljon elämääni enkä edes tarkoita pelkän mielihyvän tuottamista.
Raadollisesti sanoen mieheni on taannut minulle elintason josta en olisi osannut uneksiakaan.
Miestä tarvitaan tasaveroiseen kumppanuuteen.
Ilman tasaveroisuuden analyysiä tuo on tyhjää sanahelinää!
Minulle tasaveroisuus on sitä, että kummallakin on omat reviirinsä eikä kyse ole "juustohöylän omaisesta" kummankin sotkeutumisesta toistensa asioihin.
Esimerkkinä minä olen omalla vaatimattomalla osuudellani tukenut perheen taloutta mutta mieheni on kantanut pääasiallisen vastuun siitä.
Kuitenkin kaikki on ollut aina yhteistä.
Lasten ja kodin hoito oli vuosikaudet minun vastuullani ja joka suhteessa minun päätettävissäni.
Mieheni osallistui aktiivisesti toisen lapsemme harrastuksiin.
Muutama vuosi sen jälkeen kun lapsemme lähtivät opiskelemaan lopetimme palkkatyön ja samalla roolimme kääntyivät ympäri. Vuosikausiin olen vain hoitanut vaatepuolen ja suurelta osin matkojen valmistelun.
Ei ole ollut mitään kiveen hakattua.
Minusta meillä on toteutunut joustava tasaveroisuus.
Kaveriksi, ystäväksi, juttuseuraksi, lenkille, saunaan, pihatöihin, sohvalle köllöttämään mun viereen yms. Ja etenkin seksiin. Miehet on ihania.
Mihin tarvitsen miestä? No ainakin seksiin ja ystäväksi. Miehet ovat kivoja otuksia :D.
Niimpä sitä olen itsekin miettinyt.Mutta,mutta ei vaan ole mitään ihanampaa kun miehen kädet vaeltamassa vartalollani,huulet......jne
En minä TARVITSE miestä mihinkään, mutta HALUAN elää rakkaan mieheni kanssa, koska hänen kanssaan on hauskaa, hän kunnioittaa minua, hän auttaa minua pyytämättä, hän on mahtava lasten kanssa, hänelle voi kertoa niin ilot kuin surutkin ja hän myötäelää niissä, hän on fiksu ja lämminhenkinen, voin luottaa häneen, petipuuhissa on hyvin nautinnollista jne. '
Pärjäisin siis yksinkin, ja olen myös yksin aikoinaan elänyt. Ei se ollut ongelma, enkä yhtäkään sellaista miestä elämääni huolinut, joka ei oikeasti ollut elämääni positiivisella tavalla rikastuttava. Löysin joitakin vuosia sitten kuitenkin miehen, jonka olemassaolo elämässäni lisää entisestään mukavia asioita.
Minusta on surullista, jos kukaan nainen tai mies on suhteessa siksi että TARVITSEE toista, koska kyllä suhteen tulee perustua johonkin muuhun. Rakkauteen, iloon, arvostamiseen. Aikuisen ihmisen on hyvä olla niin paljon jalan maassa ja kyvykäs, että tarvittaessa pärjää yksinkin.
Kyllähän kaikki terveet ja osaltaan vähän vähemmänkin terveet ihmiset _pärjäävät_ yksikseen, ilman muita sekaantumassa elämäänsä. Mutta kyllä moni silti _haluaa_ elää jonkun kanssa, esimerkiksi parisuhteessa. Minulle parisuhde ei ole itsestäänselvyys, koska oli todella vaikeaa muodostaa sellaista, minä kun en ole sieltä näteimmästä päästä. Olinkin varautunut elämään koko elämäni ikisinkkuna. En sinänsä kokenut mitenkään tarvitsevani ketään tekemään elämästäni "kokonaista" tms. Mutta onhan se tosi kiva, kun kuitenkin löytyi se ihminen, jonka kanssa voi sitä arkea ja kokemuksia jakaa. Moni asia on hauskempaa kokea yhdessä kuin yksin. Mieheni on mahtava tyyppi ja olen iloinen, että saan tuntea hänet. Hänen kauttaan olen tutustunut myös moniin muihin todella mahtaviin tyyppeihin, jotka olisivat jääneet tutustumatta ilman häntä. Olisin pärjännyt ilman näitä muitakin ihmissuhteita, mutta onhan sekin hauskaa, että nyt voin tuntea heidätkin.
Yleensä olen kuullut niitä mukamas-itsevarmoja "en tartte miestä mihinkään!" -puheita lähinnä naisilta, jotka eivät syystä tai toisesta saa rinnalleen pysyvää miesystävää, ja näin ollen korottavat itse itsensä kaikkien miesten "yläpuolelle"; "olen niin hyvä, etten edes tarvitse äijää!" Eräänlainen keino suojella henkistä minäänsä.
Ja ihan varmasti tähänkin kommenttiin tullaan kohta vinkumaan "minä ainakin kelpaisin kenelle tahansa, en vain tartte miestäääähhh!!!" Paskamyrskyä odotellessa.
"Yleensä olen kuullut niitä mukamas-itsevarmoja "en tartte miestä mihinkään!" -puheita lähinnä naisilta, jotka eivät syystä tai toisesta saa rinnalleen pysyvää miesystävää"
Tai vielä enemmän naisilta jotka kerta toisensa jälkeen haksahtavat siihen tavalla tai toisella renttuun mieheen joka vain vaikeuttaa naisen elämää. Näiden omien virhevalintojen takia sitten lopulta haukutaan koko mieskunta kelvottomiksi ja julistetaan miten pärjätään paljon paremmin ilman. No varmaan pärjätään jos ne miehet ovatkin lähinnä olleet taakaksi. Liian harvoin vaan ollaan valmiit katsomaan peiliin ja miettimään että kuka ne miehet on lopulta valinnut ja olisiko voinut ehkä valita joskus toisinkin.
En meinaan tunne yhtä ainoaa naista, joka on koskaan haukkunut mieskunnan lyttyyn. Samoin toisinpäin, yksikään mies ei ole haukkunut kaikkia naisia kelvottomiksi, jos yhden kanssa on ollut erimielisyyttä. Onneksi en tunnekaan...
"En meinaan tunne yhtä ainoaa naista, joka on koskaan haukkunut mieskunnan lyttyyn"
Minä tunnen, valitettavasti. Rasittavia tapauksia. Valitsevat järjestään vääriä miehiä ja ovat sitten aina pulassa niiden kanssa.
En väitä että olisivat mikään naisten enemmistö mutta valitettavasti sellaisiakin on.
En varsinaisesti tunne, mutta tiedän useita tällaisia, jotka ovat melko nuoriakin jopa vielä (25-40) ja olleet muutamassa huonossa suhteessa, joissa mies on ollut monella tapaa kelvoton tai sortunut pettämiseen. Sitten nämä naiset ovat hankkineet uuden, ihan yhtä kelvottoman ja tulleet taas petetyiksi. Sitten sitä hoetaan ympäriinsä "miehet on sikoja, miehet pettää aina, miehet aattelee vain pillua!"
Ymmärrän, että se ottaa itsetunnon päälle löytää itsensä huonosta suhteesta, jossa tulee kohdelluksi huonosti, mutta eivät ne itse valitut huonot miehet tee KAIKISTA maailman miehistä "pelkkiä pillua ajattelevia sikoja".
Toisaalta nämä samaiset naiset eivät olisi tyytyväisiä siihenkään, jos kaikki maailman miehet poistettaisiin maailmasta ja jäljelle jäisi vain naisia. Koska eiväthän he "tarvitse naisiakaan yhtään mihinkään".
Niin joo. Ja vaikka sitä miestä "ei tarvitakaan", koska se on "pelkkä pillunperässä juokseva nilkki, joka pettää kuitenkin", niin silti niitä miehiä aina ollaan metsästämässä ja iskemässä ja tälläydytään siihen malliin, että miehet varmasti huomaavat.
Ai, puhu vaan omasta puolestasi TotuusSattuu.
Ei minuun kyllä satu yhtään.
Menin avioon 19 vuotiaana ensirakkauteni kanssa. Erosimme kun olin 24 vuotias, meillä on 1 lapsi. Olimme erovaiheessa jo enemmän hyviä kavereita kuin rakastavaisia. Mies halusi lisää lapsia minä halusin työuran, joten erosimme täysin sovussa ja hyvillä mielin. Tosin tällä miehellä ei ole vieläkään muita lapsia, avioitui 6-7vuotta eromme jälkeen joten vaimo kyllä on, mutta ilmeisesti nainen ei saa lapsia, en tosin ole koskaan kysynyt. Hyviä ystäviä olemme eksän edelleen.
Tapasin uuden miehen, seurustelimme monta vuotta, muutimme yhteen, elimme liki vuosikymmenen avioparina. Erosimme kun olin 39 vuotias. Hänenkin kanssaan olimme erovaiheessa jo enemmän kuin sisarukset, ei ollut suurta seksuaalista kipinää. Minulla oli työn puolesta muutto ulkomaille muutamaksi vuodeksi, hän ei halunnut lähteä, joten ero oli hyvä ja ainoa vaihtoehto meille. Eikä tässäkään vaiheessa mies ollut minulle taakaksi, olisin lähtenyt vaikka emme olisi eronneet, mutta miksi jatkaa suhdetta joka olisi ollut "vain" ystävyyssuhde, kun välimatkaa oli päälle 6000km. Ystäviä olemme edelleen hänenkin kanssaan. Hänelläkään ei ole uutta kumppania, mutta eipä meillä ole tullut mieleenkään mennä enää yhteen.
Ei minulla ole minkäänlaista tarvetta enää parisuhteeseen. Pystyn jakamaan kokemuksia läheisteni kanssa, on lapsi ja hänen perheensä, on runsaasti ystäviä, on työkavereita ympäri maailman, on siskot ja veljet, on erittäin hyvät välit lapsuusystäviinkin. En ole yksin enkä yksinäinen. Enkä kaipaa seksiä yhtään enkä miestä iholle enkä viereen nukkumaan.
Elämässäni ei ole ollut muita miehiä kuin nämä kaksi, mutta en koe, että olisin jäänyt mistään paitsi, vaikkei minulla olekaan enää kumppania. Minulla on hyvin heikko pariutumisvietti, en pelkää liikkua yksin, en pelkää nukkua yksin, eikä minulle tule koskaan sellaista tunnetta, että olisi hyvä jos joku tuossa vieressä olisi.
Miehiä on joka lähtöön, kuten naisiakin. En varsinaisesti tarvitse miestä mihinkään, mutta parisuhteen halusin, ajastusten vaihtoon, seksiin tietysti myös. Miehen sainkin; aika pian pitkän ex-liiton jälkeen. Emme asu yhdessä, koska molemmilla on arki täynnä töitä ja harrastuksia, aivan eri vuorokausirytmi. Näin on hyvä, tämäkin on elämän parasta aikaa.
Tietenkin olisin pärjännyt sinkkuna mutta se vaihtoehto tuntui aikanaan, ja tuntuu varsinkin nykyään, hyvin vieraalta.
Tutustuin mieheeni 17 vuotta vanhana. Sitä ennen minulla oli ollut yksi, lyhyt ja viaton seurustelusuhde.
60 luvun tapaan emme loikanneet sänkyyn pitkään aikaan vaan olimme vapaa-ajat kahdestaan viihtyen hyvin keskenänämme.
Kiintymys kasvoi ja kanssakäymisen luonne muuttui joten minä päätin, että virallistamme suhteemme.
Avioituessamme olin 20 vuotinen.
Mieheni edusti turvallisuutta ja jatkuvuutta kaikessa mielessä. Taloutemme perustui hänen tuloihinsa jotka olivat yhteisessä käytössä.
Tarvitessani saan häneltä aina päätöksen joka ei merkitse minun asioihini puuttumista.
Lastemme varhaiskasvatus oli kokolailla minun vastuuullani mutta periaatteemme mieheni kanssa olivat samat.
Elämässämme on ollut pitkiä kausia jolloin kaikki käytännön asiat ovat olleet minun hoidettavina joten varsinaisesti sellaiseen en tarvitse miestä.
Jokunen vuosi sitten elimme usean kuukauden jakson jolloin mieheni oli sohvan omana ja kaikki toiminnot minun hoidettavana.
Olen kokenut oloni turvalliseksi ja seksuaalisessa mielessä edelleenkin halutuksi.
Minusta on tarpeetonta alkaa erittelemään miehen tarvetta.
Mikään oleellinen ei ole muuttunut näiden vuosikymmenten aikana.
Emme kuitenkaan ripustaudu eivätkä minun runsaat menoni ole aiheuttaneet keskustelua ainakaan "miksi" mielessä.
Hieno kirjoitus. Rivien välistä huomaa, ettei pikkuasioiden ja roolien anneta häiritä. Periaatteet olivat samat...
Muitakin varsin asiallisia kommentteja, jokainen tavallaan...
Miehet ovat parhaimmillaan ystävinä ja rakastettuina/seksissä.
"So many men, so little time..."