Atooppinen iho ja ekseema

Olen jo jonkin aikaa kärsinyt ekseemasta molemmissa käsissä, myös pieniä vesikelloja ilmenee, jotka kutiavat joskus sietämättömän paljon. Myönnän kyllä etten ole aina muistanut voidella käsiä.

Tosin vain tuo Hydrocortison-apteekkivoide tuntuu todella auttavan, ja sekin lyhyellä aikavälillä. Tiedättekö mitään kikkoja, jolla saa ekseeman katoamaan pysyvästi?

10

1152

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annakr

      Heii, itse olen kärsinyt ekseemasta noin 20v. Olen saanut apua maidottomasta ruokavaliosta ja eteerisistä öljyistä. Olen käyttänyt sisäisesti öljyjä, millä olen saanut huikeita tuloksia. Jäljellä on oikeastaan enää arvet. Suosittelen testaamaan!! (Vain Younglivingin plusöljyt soveltuvat sisäiseen käyttöön)

    • orioninrasvat

      Ne vesikellot voivat johtua joskus myös liiallisesta rasvaamisesta, tasapainoa siis etsimään. Mulla atooppiseen ihottumaan toimivat parhaiten apteekin hajuttomat rasvat, kuten Novalan, iltaisin myös Hydran. Saa myös pienissä 30 g tuubeissa, joita on helppo kantaa mukana.

      • Tämä auttoi jonkun verran. Kun rupesin taas rasvaamaan tein niin jopa paniikinomaisesti pari kertaa päivässä. Nyt tuntuu iho taas enemmän normaalilta eikä kihelmöi enää niin paljon.


    • jollekin

      Kokeilkaa myös Pihkamummon pihkasalvaa. Vie ainakin kutinaa pois. Saa huutonetistä 15€/50 ml.

    • tulehduksen_hoito

      Atooppinen ekseema on tulehdussairaus ja pahaan tulehdukseen eivät auta muut kuin kortisonivoiteet, mutta niitä ei pidä käyttää jatkuvasti vaan kuureina.
      Lääkäri voi määrätä reseptivoiteen jos apteekin reseptittömät kortisonit eivät tehoa.
      Käsi/ihovoiteita ei tule käyttää heti kortisonivoiteen perään. Välissä kannattaa olla tunti tai parikin, imeytymisaikaa.

      • Entinenatoopikko

        Minulla on 20 vuoden kokemus atooppisesta ihosta. Voin sanoa, että ihoni on nyt hyvässä kunnossa. Tärkeintä on hoitaa ihoa sisäisesti eli yrittää vaikuttaa syyhyn. Olen syönyt yli 10 vuotta öljykapseleita; esim. Omegat ja kalaöljy. Omega3 ja 6 tasapaino pitää säilyttää. Maksa-arvoja kannattaa myös seurata. Jos jätän kapselit pois, huomaan sen heti ihossa.

        Välttelen myös kaikkia lisäaineita (ruoka, kosmetiikka, pesuaineet).

        Kolmas tärkeä asia on ihovoiteiden koostumus. Etsi itsellesi sopiva kasviöljypohjainen voide. Jopa atooppisen ihon apteekkivoide (Ceralan) on tehty mineraaliöljyyn (paraffinum liquidum). Mineraaliöljystä tehdään ensin bensaa, sitten paistorasvoja, viimeisenä kosmetiikkaa!!! Minä en ainakaan enää laita iholleni mineraaliöljyjä - eihän ne edes imeydy! Kasviöljyt/mineraaliöljyt eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, imeytymisen osalta siis.

        Tietty tulehdus pitää hoitaa pois mutta aloita sisäinen hoito samalla. Varmasti aluksi voi tulla oireiden paheneminen mutta sitten alkaa paraneminen. Se vaatii pitkäjänteisyyttä.

        Nykyään käytän vain päivä- ja yövoidetta kasvoille käsivoidetta ja jalkavoidetta talvella. Pärjään niillä erinomaisesti😁 Enkä tarvitse enää ihotautilääkärin apua.

        Tsemppiä - hoida syytä älä seurausta!!!


      • ovipumppu
        Entinenatoopikko kirjoitti:

        Minulla on 20 vuoden kokemus atooppisesta ihosta. Voin sanoa, että ihoni on nyt hyvässä kunnossa. Tärkeintä on hoitaa ihoa sisäisesti eli yrittää vaikuttaa syyhyn. Olen syönyt yli 10 vuotta öljykapseleita; esim. Omegat ja kalaöljy. Omega3 ja 6 tasapaino pitää säilyttää. Maksa-arvoja kannattaa myös seurata. Jos jätän kapselit pois, huomaan sen heti ihossa.

        Välttelen myös kaikkia lisäaineita (ruoka, kosmetiikka, pesuaineet).

        Kolmas tärkeä asia on ihovoiteiden koostumus. Etsi itsellesi sopiva kasviöljypohjainen voide. Jopa atooppisen ihon apteekkivoide (Ceralan) on tehty mineraaliöljyyn (paraffinum liquidum). Mineraaliöljystä tehdään ensin bensaa, sitten paistorasvoja, viimeisenä kosmetiikkaa!!! Minä en ainakaan enää laita iholleni mineraaliöljyjä - eihän ne edes imeydy! Kasviöljyt/mineraaliöljyt eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, imeytymisen osalta siis.

        Tietty tulehdus pitää hoitaa pois mutta aloita sisäinen hoito samalla. Varmasti aluksi voi tulla oireiden paheneminen mutta sitten alkaa paraneminen. Se vaatii pitkäjänteisyyttä.

        Nykyään käytän vain päivä- ja yövoidetta kasvoille käsivoidetta ja jalkavoidetta talvella. Pärjään niillä erinomaisesti😁 Enkä tarvitse enää ihotautilääkärin apua.

        Tsemppiä - hoida syytä älä seurausta!!!

        Hieno kirjoitus. Olen itsekin entinen atoopikko ja raju sellainen. Olen asian tiimoilta joutunut lapsesta asti käymään lääkäreissä ja ollut sairaalahoidossa. Joka kierroksella tuli entistä vahvempaa kortisoonia ym. Kierre oli melkoinen. Kokeilin kosmetiikkaa laidasta laitaan, kunnes sain toisenlaista opastusta. Olen kolme ja puolivuotta käyttänyt puhdasta omegapohjaista öljyä, jolla sain ihon rauhoittumaan. Toisin sanoen tulehduksen solukalvoillani sammumaan. Atooppisessa ihottumassa ei ongelma ole tuossa ihon päällä, jossa se näkyy, vaan sisällä. Jokaisen pitäisi hoitaa ensin sisäiset asiat kuntoon madaltaen tulehdustasoa. En myöskään enää käytä juurikaan kosmetiikkaa. Aamuin illoin pesu meidolla luonnollisella geelillä ja päälle luontainen beetaglugaanipohjainen voide. Tuo voide käy myös luomille ja sopii päivä sekä yö voiteeksi. Tämä on paljon halvempi ja tehokkaampi hoito, kuin aiemmat. Itse en tästä enää luovu. On pysynyt iho-ongelmat sekä läärit loitolla. Tsemppiä täältäkin ja samat sanat kuin aiemmalta. Hoida syytä älä seurausta!!


    • ASDASDASFD

      Minulla auttoi Babé sarjan tuotteet (etenkin se pesuöljy ja Urea repair) , jotka ovat tarkoitettu juuri ekseemaiselle kutisevalle ja kuivalle atooppiselle iholle.
      Googlettele. :)

    • Täsmähoitoa_iholle

      Minä laitoin kämmenselän ihottumiin vuoden ajan kaikkia ihotautilääkärin määräämiä rasvoja. Mikään ei auttanut ja vienyt pois ihottumaa. Kokeilin myös kaikkea muuta epätoivoissani, kuten soodahauteita ja eräänä päivänä levitin lactal balance -geelin loput ihottumien päälle. Siitä syntyi sellainen hauska kelmumainen suojaava maitohappokalvo ihon päälle, mikä tuntui kivalta. Innostuin asiasta ja laitoin joka yöksi vähän kyseistä geeliä, vaikka se onkin tarkoitettu muille ihoalueille. Parissa viikossa iho on mennyt tosi paljon parempaan kuntoon, se ei enää kutia kovinkaan paljoa ja iho alkaa olla ehjä. Jos jollain muulla toimii tämä, kuulisin mielelläni kokemuksia.

    • helvettinsä_kolunnut

      Kuivaan ja rikkonaiseen ihoon kehittyy helposti kosketusallergioita, ja ikävä kierre on valmis. Itselläni käsiekseemasta toipuminen vei vuosikausia. Pitkään käytin Protopicia ylläpitona pari kertaa viikossa. Nyt tämän kesän kuumilla ja hautovilla keleillä meinasi taas tulla rakkuloita. Jo vanhentunutta Protopicia käytin, auttoi.

      Kortisoni ei ole ainoa vaihtoehto. Iho hoidetaan sillä ensin parempaan kuntoon akuutista tilanteesta, mutta sen jälkeen voi käyttää vaikka Protopicia, mikä ei ohenna ihoa, toisin kuin kortisoni. Henkilökohtaisesta kokemuksesta uskon, että iholla on "muisti". Vähän sama kuin homesairauksissa. Kestään nollata tuo "muisti". Sitä ennen vältettävä vähän kaikkea ja hoidettava tarkasti - valitettavasti lääkkeilläkin. Normaalitilanteeseen pääsy voi viedä vuosia.

      Itse en esim. koskaan käytä yleisten tilojen pesunesteitä. Kannan mieluummin omaa aitoa saippuaa mukana. En voi tietää toisten saippuoiden tuoteselostetta. Olen todennut, että esim. puhdas luomurypsinestesaippua tai iholle tarkoitettu Marseillesaippua on paras. Mitä vähemmän aineita tuoteselosteessa, sitä parempi. Sama juttu käsivoiteen kanssa. Aikanaan minulla oli rasvainen Ceridal-voide reseptivoiteena. Nykyään laitan omaa sekoitusta. Ensin suihkutan käsiin veden ja glyserolin sekoitusta, ja laitan päälle eri purkista hitusen vedetöntä vaseliinityyppistä voidetta tai risiiniöljyä. Toimii. Tosin rikkonaiselle iholle en ole kokeillut (glyseroli kirvelee).

      Perusvoiteita voi olla marketissakin ihan hyviä. Valitkaa aina hajusteettomia. Hajusteiden aiheuttamat kosketusallergiat ovat yleisiä. Hajusteeton markettisarja voi olla yhtä hyvä kuin apteekkisarja, sen tuottaja ei ole vaan halunnut käydä apteekin vaatimia testi- ja lupamenettelyitä läpi. Nykyään olen käyttänyt jonkin verran LV:tä, mutten käsille. Aurinkovoidetta käytän vain kasvoille, muut osat suojaan vaatteilla. Alkuun sain LV:stäkin ärsytysoireita. Allergiaa se ei ole, koska olen tottunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      86
      1426
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      37
      1115
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      21
      891
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      735
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      710
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      196
      664
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      647
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      570
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      558
    Aihe