SuomessaEuroopan köyhimmät eläkkeensaajat!

Suomessa asuu koko Länsi- Euroopan köyhimmät eläkkeensaajat, kertoo Eläkkeensaajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Kokko.

VANTAAN Hakunilassa asuva Irja Oksa, 83, sinnittelee tuhannen euron nettotuloilla ja tekee kaikkensa pysyäkseen terveenä ja hyvässä kunnossa.


Irja on sota-ajan lapsi ja Karjalan evakko, joten hän on tottunut elämään niukalla toimeentulolla sekä ajattelemaan positiivisesti.

– Ostan ruuat tarjouksesta edullisesti ja laitan itse. Kirpputorilta olen saanut paljon käyttökelpoisia vaatteita, samoin tyttäreltäni, joka tekee töitä vaatealalla.

78 euroa saan asumistukea, mutta se sisältyy tuhannen euron nettotuloihin, joiden pitää riittää kaikkeen.
IRJA SÄÄSTÄÄ rahaa myös pyöräilemällä. Kesäisin hän taittaa pitkiäkin matkoja pyörän selässä, mutta talvella on pakko turvautua bussikyytiin. Bussimatkoihin hän laskee käyttävänsä vuosittain noin 300 euroa.

Lottovoitosta hän on nähnyt unia, mutta toistaiseksi voitot ovat menneet sivu suun.

– Ehkä tässä saattaa ikä loppua ennen lottovoittoa, hän heläyttää.
OECD:n tekemästä vertailusta selviää, että Suomessa asuu koko Länsi-Euroopan köyhimmät eläkkeensaajat. Tuon vertailun mukaan yli 65-vuotiaiden yksinasuvien köyhyysaste on 28 prosenttia, sanoo Kokko.

Hän kertoo ikäihmisten velkaongelmien ja toimeentulovaikeuksien kasvavan jatkuvasti. Ruoka-avussa käyvistä ihmisistä 38 prosenttia on eläkkeensaajia.

Köyhä tinkii ruuasta, lämmöstä ja lääkärikuluista.

– Lääkkeitä puolitetaan tai syödään vähemmän kuin on määrätty. Köyhyys myös voi pakottaa jäämään kotiin. Iäkkäänä ja huonokuntoisena kotona asuminen sujuu vain, jos on varaa ostaa palveluita. Palvelutaloon muuttaminen on taloudellisesti mahdotonta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000002951343.html
36386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

TOIMINNANJOHTAJA Timo Kokon mukaan köyhiä eläkeläisiä uhkaa myös digitaalinen syrjäytyminen: ei ole varaa tai osaamista internetiin ja tietokoneeseen. Tutkimuksen mukaan 65 prosenttia 74–89-vuotiaista ja 25 prosenttia 65–74-vuotiaista ei ole käyttänyt koskaan internettiä.

– Heillä ei siis ole mitään mahdollisuutta hoitaa asioitaan sähköisesti, vaikka yhteiskuntamme teknistyy kovaa vauhtia. Esimerkiksi laskujen hoitaminen pankin tiskillä maksaa jopa 8–10 euroa laskulta, sanoo toiminnanjohtaja Kokko.
Kokko toteaa, että Kela-etuuksien heikentäminen, sähköveron, kiinteistöveron ja lämmityspolttoaineveron korotukset ja palvelumaksujen nostaminen kurjistavat pienituloisten eläkeläisten elämää entisestään.

– Köyhien joukko kasvaa rajusti. Tämäkö on pian 100-vuotiaan Suomen tahto, Kokko kysyy.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000002951343.html

Äänestä
  • n terveenä ja hyvässä kunnossa.

    Irja on sota-ajan lapsi ja Karjalan evakko, joten hän on tottunut elämään niukalla toimeentulolla sekä ajattelemaan positiivisesti.

    – Ostan ruuat tarjouksesta edullisesti ja laitan itse. Kirpputorilta olen saanut paljon käyttökelpoisia vaatteita, samoin tyttäreltäni, joka tekee töitä vaatealalla.

    78 euroa saan asumistukea, mutta se sisältyy tuhannen euron nettotuloihin, joiden pitää riittää kaikkeen.
    IRJA SÄÄSTÄÄ rahaa myös pyöräilemällä. Kesäisin hän taittaa pitkiäkin matkoja pyörän selässä, mutta talvella on pakk

    Äänestä

  • een terveenä ja hyvässä kunnossa.

    Irja on sota-ajan lapsi ja Karjalan evakko, joten hän on tottunut elämään niukalla toimeentulolla sekä ajattelemaan positiivisesti.

    – Ostan ruuat tarjouksesta edullisesti ja laitan itse. Kirpputorilta olen saanut paljon käyttökelpoisia vaatteita, samoin tyttäreltäni, joka tekee töitä vaatealalla.

    78 euroa saan asumistukea, mutta se sisältyy tuhannen euron nettotuloihin, joiden pitää riittää kaikkeen.
    IRJA SÄÄSTÄÄ rahaa myös pyöräilemällä. Kesäisin hän taittaa pitkiäkin matkoja pyörän selässä, mutta talvella on pakko turvautua bussikyytiin. Bussimatkoihin hän laskee käyttävänsä vuosittain noin 300 eu

    Äänestä

  • Karjalan evakko, joten hän on tottunut elämään niukalla toimeentulolla sekä ajattelemaan positiivisesti.

    – Ostan ruuat tarjouksesta edullisesti ja laitan itse. Kirpputorilta olen saanut paljon käyttökelpoisia vaatteita, samoin tyttäreltäni, joka tekee töitä vaatealalla.

    78 euroa saan asumistukea, mutta se sisältyy tuhannen euron nettotuloihin, joiden pitää riittää kaikkeen.
    IRJA SÄÄSTÄÄ rahaa myös pyöräilemällä. Kesäisin hän taittaa pitkiäkin matkoja pyörän selässä, mutta talvella on pakko turvautua bussikyytiin. Bussimatkoihin hän laskee käyttävänsä vuosittain noin 300 euroa.

    Äänestä

  • Euroopan köyhimmät eläkkeensaajat, kertoo Eläkkeensaajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Kokko.

    VANTAAN Hakunilassa asuva Irja Oksa, 83, sinnittelee tuhannen euron nettotuloilla ja tekee kaikkensa pysyäkseen terveenä ja hyvässä kunnossa.

    Irja on sota-ajan lapsi ja Karjalan evakko, joten hän on tottunut elämään niukalla toimeentulolla sekä ajattelemaan positiivisesti.

    – Ostan ruuat tarjouksesta edullisesti ja laitan itse. Kirpputorilta olen saanut paljon käyttökelpoisia vaatteita, samoin tyttäreltäni, joka tekee töitä vaatealalla.

    Äänestä

  • okjhjuyt kirjoitti:

    Euroopan köyhimmät eläkkeensaajat, kertoo Eläkkeensaajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Kokko.

    VANTAAN Hakunilassa asuva Irja Oksa, 83, sinnittelee tuhannen euron nettotuloilla ja tekee kaikkensa pysyäkseen terveenä ja hyvässä kunnossa.

    Irja on sota-ajan lapsi ja Karjalan evakko, joten hän on tottunut elämään niukalla toimeentulolla sekä ajattelemaan positiivisesti.

    – Ostan ruuat tarjouksesta edullisesti ja laitan itse. Kirpputorilta olen saanut paljon käyttökelpoisia vaatteita, samoin tyttäreltäni, joka tekee töitä vaatealalla.

    ja bula bula... nostopölvästin puppua taas parhaimmillaan!
    Suomessa on eläkkeet keskitasoa Euroopassa.
    http://yle.fi/uutiset/3-7095047
    Ja kansainvälisesti Suomi sijoittuu neljänneksi "Vertailun mukaan maailman parhaat eläkejärjestelmät löytyvät edelleen Tanskasta ja Hollannista. Australia sijoittui vertailussa kolmanneksi. Suomi paransi sijoitustaan kaksi sijaa nousten neljänneksi ohi Ruotsin ja Sveitsin"
    http://www.etk.fi/tiedote/suomi-neljanneksi-kansainvalisessa-elakevertailussa/

    Äänestä

  • Suomi on Viron ja Irlannin ohella yksi harvoista Euroopan maista, joissa eläkekattoa ei ole säädetty. Monessa maassa on käytössä palkkaraja. Ranskassa eläkettä ei kerry 3 090 euroa ylittävältä kuukausiansion osalta. Belgiassa raja on 4 260 euroa, Ruotsissa 4 190 euroa ja Itävallassa 3 790 euroa.
    http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/elakekatto-poistaisi-ikavan-ongelman/664004/
    Suomessa nousee kivasti keskieläke.

    Äänestä

  • hidason kirjoitti:

    Suomi on Viron ja Irlannin ohella yksi harvoista Euroopan maista, joissa eläkekattoa ei ole säädetty. Monessa maassa on käytössä palkkaraja. Ranskassa eläkettä ei kerry 3 090 euroa ylittävältä kuukausiansion osalta. Belgiassa raja on 4 260 euroa, Ruotsissa 4 190 euroa ja Itävallassa 3 790 euroa.
    http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/elakekatto-poistaisi-ikavan-ongelman/664004/
    Suomessa nousee kivasti keskieläke.

    Eläke on ITSE maksettua, joten ei ole mikään vääryys, että saa eläkettä maksetun eläkkeen mukaan. Itselläni on odottamassa juuri tuossa eläkemaksu (pakollinen) 920,91€, jolla maksan omaa eläketurvaani, joka on tulevaisuudessa sitten mikä on.
    Köyhällä ei todellakaan ole Suomessa mitään varaa alkaa ulvomaan huonoista eläkkeistä, koska täysin hukka-akat ja -ukot saa saman eläkkeen, vaikka eivät ole maksaneet käytännössä koskaan mitään eläkemaksuja. Jos tilannetta verrataan meikäläiseen, joka maksaa itse oman (pakollisen) eläkkeen, saan aivan saman tai jopa pienemmän eläkkeen eläkkeiden yhteensovittamisen jälkeen, kun kansaneläke ja työeläke sovitetaan yhteen.
    Mielestäni Suomen eläkejärjestelmä kestää kuitenkin hyvin vertailun kansainvälisesti ja minun puolestani koko eläkejärjestelmän voisi kipata täysin vapaaehtoiseksi. Kukin hoitaisi itse eläkkeensä!

    Äänestä

  • koko Länsi- Euroopan köyhimmät eläkkeensaajat, kertoo Eläkkeensaajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Kokko.

    VANTAAN Hakunilassa asuva Irja Oksa, 83, sinnittelee tuhannen euron nettotuloilla ja tekee kaikkensa pysyäkseen terveenä ja hyvässä kunnossa.

    Irja on sota-ajan lapsi ja Karjalan

    Äänestä

  • kseen terveenä ja hyvässä kunnossa.

    Irja on sota-ajan lapsi ja Karjalan evakko, joten hän on tottunut elämään niukalla toimeentulolla sekä ajattelemaan positiivisesti.

    – Ostan ruuat tarjouksesta edullisesti ja laitan itse. Kirpputorilta olen saanut paljon käyttökelpoisia vaatteita, samoin tyttäreltäni, joka tekee töitä vaatealalla.

    78 euroa saan asumistukea, mutta se sisältyy tuhannen euron nettotuloihin, joiden pitää riittää kaikkeen.
    IRJA SÄÄSTÄÄ rahaa myö

    Äänestä

  • asuu koko Länsi- Euroopan köyhimmät eläkkeensaajat, kertoo Eläkkeensaajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Kokko.

    VANTAAN Hakunilassa asuva Irja Oksa, 83, sinnittelee tuhannen euron nettotuloilla ja tekee kaikkensa pysyäkseen terveenä ja hyvässä kunnossa.

    Irja on sota-ajan lapsi ja Karjalan evakko, joten hän on tottunut elämään niukalla toimeentulolla sekä ajattelemaan positiivisesti.

    – Ostan ruuat tarjouksesta edullisesti ja laitan itse. Kirpputorilta olen saanut paljon käyttökelpoisia vaatteita, samoin tyttäreltäni, joka tekee töitä vaatealalla.

    Äänestä

  • viis suomen köyhistä ja eläkeläisistä.pääasia kun pakolaiset saavat tuhansien ja kymmenientuhansien eurojen luxuselintason.mehän suomalaiset sen mielellämme maksamme.

    Äänestä

  • Irja on sota-ajan lapsi ja Karjalan evakko, joten hän on tottunut elämään niukalla toimeentulolla sekä ajattelemaan positiivisesti.

    – Ostan ruuat tarjouksesta edullisesti ja laitan itse. Kirpputorilta olen saanut paljon käyttökelpoisia vaatteita, samoin tyttäreltäni, joka tekee töitä vaatealalla.

    78 euroa saan asumistukea, mutta se sisältyy tuhannen euron nettotuloihin, joiden pitää riittää kaikkeen.

    Äänestä

  • koko Länsi- Euroopan köyhimmät eläkkeensaajat, kertoo Eläkkeensaajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Kokko.

    VANTAAN Hakunilassa asuva Irja Oksa, 83, sinnittelee tuhannen euron nettotuloilla ja tekee kaikkensa pysyäkseen terveenä ja hyvässä kunnossa.

    Irja on sota-ajan lapsi ja Karjalan evakko, joten hän on tottunut elämään niukalla toimeentulolla sekä ajattelemaan positiivisesti.

    Äänestä

  • Suomessa asuu koko Länsi- Euroopan köyhimmät eläkkeensaajat, kertoo Eläkkeensaajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Kokko.

    VANTAAN Hakunilassa asuva Irja Oksa, 83, sinnittelee tuhannen euron nettotuloilla ja tekee kaikkensa pysyäkseen terveenä ja hyvässä kunnossa.

    Äänestä

Suomessa on koko euroopan käyhimmät ihmiset. Opiskelijat kärsii nälkää, lapseperheet, sairaat vanhukset työttömät ja osa työntekijöistä kärsii. Täällä ei kukaan pärjää muut kuin sipilän hallitus ja eduskunta. Sipilä vetää veronmaksajien rahojoa omiin nimiinsä kiertoteitese ja valhetelee sen kun kerkii.

Suomi on käyhä maa khta kehitysmaa, eikä kunaa varmaankaan ekrää meille yhtikäs mitään.

Äänestä
  • Kannattaisi muuttaa Romaniaan...

    Äänestä

  • ehkäkuitenkin kirjoitti:

    Kannattaisi muuttaa Romaniaan...

    Nostopölvästi ja pötköpölvästi vois kyllä muuttaa sinne Romaniaan

    Äänestä

Tsiisus sentään, Nostopölvästi on taas vauhdissa! Hän nostaa minuutin välein vanhoja ketjuja tänne kommentoimatta niihin mitään järkevää.

Äänestä

"VANTAAN Hakunilassa asuva Irja Oksa, 83, sinnittelee tuhannen euron nettotuloilla"
"78 euroa saan asumistukea"

mummolle jäätävä käteen elämiseen 480€ kk? (ja tarviiko ton ikänen enää tambbooneja)Eli tuskin joutuu "sinnitteleen"

Äänestä
  • Olet käsittämättömän ymmärtämätön ihminen. Toivottavasti löydät pian töitä, ei tarvitsisi tulonsiirroilla elellä ja eläkeläisiä kadehtia. Sitä ennen olisi tosin suotavaa hankkia yleissivistystä.

    Äänestä

  • jkjkjkjjkjkjkj kirjoitti:

    Olet käsittämättömän ymmärtämätön ihminen. Toivottavasti löydät pian töitä, ei tarvitsisi tulonsiirroilla elellä ja eläkeläisiä kadehtia. Sitä ennen olisi tosin suotavaa hankkia yleissivistystä.

    Yleisivistystä on?
    Ymmärtää että Irja Oksa, 83 joka ei (tarvi enää rahaa tambbooneihin) tarvitsee rahaa enemmän kuin 23v Irja Oksa joka tarvitsee rahaa tambbooneihin ehkäsyyn?

    Äänestä

Hyvä juttu et täällä?
Me kun nyt sitten voidaan tehdä asian eteen jotain? kamalaa jos saksassa olis euroopan köyhimmät eläkkeensaajat? voitas korkeintaan lähettää sinne rahhoo?
Ny vaan odotellaan milloin muut ruppee lähettään meidän eläkeläisille rahhoo?

Äänestä

Suomessa ei taatusti ole Euroopan köyhimmät eläkeläiset. Sen verran on videoita tarjolla miten ihmiset asuu ja elää eri puolilla Eurooppaa, että Suomessa ei tosiaankaan sellaista köyhyyttä ole.

Irja on päässyt lehteen, mutta miksi Irja ei pääse sossuun/kelaan hoitamaan toimeentulotukiasioitaan. Ei tarvitse lääkkeistä tinkiä kun perustoimeentulotuen kautta maksetaan kaikki lääkkeet.

Äänestä

  • Totuushan on että Suomessa jaotellaan ihmiset köyhiin ja rikkaisiin yhä syvemmin. Köyhiä nöyryytetään ja heidät ajetaan kaikki sosiaalitukiluukulle almuja anelemaan että sossutädit saa taas katsoa nenävartta pitkin "tuotakin köyhää", itselle kun se palkka juoksee siellä istuessa ja köyhien elämää seuratessa.
    Köyhät ei voi ostaa aina lääkkeitäänkään jos ei mene kerjäämään sosiaalitoimistoon kun minimieläke ei riitä! Niilläkin jotka ovat tehneet pienipalkkaista työtä aikanaan ja niillä joille työtä ei ole ollut vaikka intoa työntekoon olisi ollut. Se ei ole ihmisen oma vika useinkaan. Siinä on paljon tämän yhteiskunnankin vikaa.
    Nyt otetaan pieneläkeläisiltä nuorena tienatuista töistä maksetut eläkkeet pois ja aina tulee puolisovähennys jos olet erehtynyt elämänkumppanin ottamaan.
    MITÄ tekemistä puolisolla on SINUN eläketulosi kanssa? Puolisokin tarvitsee itse eläkkeensä oman elämänsä ylläpitoon.
    Näitä pienten palkkojen riistoja kyllä Suomessa riittää mistä vaan saataisiin taas nipistettyä lisää valtion pohjattomaan kassaan. Pitää muistaa että Suomi on kallis maa asua ja elää. Turhaan vertaatte sitä johonkin kehitysmaahan jossa on rahan suhde toisenlainen menoihin nähden. Suurten elin- ja asumiskustannusten maassa on oltava kunnollinen toimeentulo!

    Äänestä

  • Pääkaupunkiseudun korkeat asumiskulut köyhdyttää. Nuorten on vaikea päästä alkuun ja eläkeläisten on vaikea enää vaikuttaa tuloihinsa. Lisäksi eläkkeet on leikelty. Suomi on ainoa Länsi-Euroopan maa, jossa eläkkeellä köyhtyy. Tilaustyönä tehty tutkimus ei poista köyhyyttä.

    Äänestä

Maksettiin kansaneläkemaksut. 1990-luvulla vietiin kansaneläkkeen pohjaosat pois ( Lipposen hallitus ). Samalla tuli taitettu indeksi, mikä tarkoittaa, että eläkkeet ei juurikaan nouse. Tästä johtuu, ettei monikaan eläkeläinen tule toimeen, koska tämä vääryys vaikuttaa koko ajan tänä päivänä. Olisihan eläke muuten monta sataa euroa enemmän kuin nyt, jos ei tätä RYÖSTÖPOLITIIKKAA olisi harrastettu. Tämä on totuus eikä se millään omituisilla tutkimuksilla muuksi muutu. Sen tietää hän, jolta ne vietiin, kun laskutaito sentään vielä pelaa. Tämähän ei koske leikkaajia vaan juuri pieneläkeläisiä, jotka olivat oikeutettuja kansaneläkkeen pohjaosaan. Miten ne kehtasivat ??? ja vielä tänä päivänäkin näyttävät vain pokkana kehtaavan, sama peli jatkuu köyhimpiä ihmisiä kohtaan. Kyllä kansa muistaa. Köyhyys muistuttaa siitä joka päivä. On se ihme, ettei tätä vääryyttä saada korjattua. Yrityksille vain syydetään rahat, kuitenkaan siellä ei ole juurikaan tapahtunut oleellista muutosta työllisyyden suhteen. Työttömiä on niin paljon Suomessa, että on mahdoton tehtävä juurikaan sitä muuksi muuttaa. Yritytuet on näin ollen vain tekosyy. Joka tapauksessa Hallitus on arvovalintansa tehnyt ja näin osoittanut, ettei se ole oikeudenmukainen.

Äänestä

Jotain voi tehdä itsekin eläkkeensä eteen, että ei tarvitse eläkkeelle jäädessä sitten valittaa. Ei vaadi kummoista panostusta tulevaisuuteen, kun pärjää hyvin eläkkeellä ollessaan.
Vaihtoehtoja löytyy runsaasti köyhällekin.

Äänestä

1000+€+/+tuloilla+omavastuu+asumiseen+350+€+/+elämiseen+jää+siis+650+€/kk.+Diabetes+ja+verenpaine+lääkitys+sairaala+kuluineen+vie+80-120+€/kk.Sähkö+ja+media+60-90+€/kk+.+Hakemalla+kuittien+kera+siis+saisi+toimeentulotukea,+joka+kuukausi+toimitettava+kuitit+kaikesta+ei+ilmaista+eikä+"kevyttä+sisätyötä"Eläkeläinen+on+säästänyt+eläkettä+osana+palkkaansa+30-+47+vuotta,+se+vain+otettiin+päältä+tilistä.++25+%+näistä+"+säästäjistä"+ei+koskaa+ehdi+nauttia+säästöstään.+Sitä+jopa+https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhanpojan_ja_vanhanpiian_vero+maksetiin+jos+ei+puolisoa+löytynyt.http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000813611.html+Näin+laskettiin:Taulukossa+on+laskettu+nyt+kolmekymppisten+eläkkeet+63-vuotiaana+vuonna+2047.+Laskelman+oletuksena+on+se,+että+henkilön+työura+on+alkanut+23-vuotiaana.+Henkilön+laskelmassa+mainittuun+eläkekertymään+vaikuttaa+alentavasti+se,+jos+hän+opiskelee+pitempään+ja+aloittaa+työuransa+myöhemmin+kuin+23-vuotiaana.Työ+takaa+eläkkeen+vaikka+pienenkin.++Nyt+opiskellaan+valtion+kustantamana+eletään+yhteiskunnan+varoilla+ja+kadehditaan+ansaittua+eläkettä+tehtaissa+kaupassa+joka+on+n.+1000+€/kk.+Kotiäidit+ja+maatalon+emännät+eivä+eläkke+kassoihin+ole+maksanut+penniäkään+silti+takuueläke+tuo+heillekin+740+€/kk.

Äänestä

Sehän se hulluinta onkin, että koskaan työn päivää tehneet saavat takuueläkkeen n. 766 e / kk verottomana. Pienellä palkalla työtä tehneet pieneläkeläiset saavat käteen saman, kun maksavat pienestä eläkkeestä pois veron. Lisäksi takuueläkeläiset saavat myös asumistuen ja toimeentulotuen ehkä. Tukia pitäisi laskea käteen jäävästä tulosta eikä bruttotulosta, tämä vääristää sen, kuka on pienituloinen ja kuka ei. Takuueläkehän tuli muistaakseni keskustan toimesta eli kenellehän tämäkin juuri petattiin.

Äänestä
  • Tottahan ihmisten on elettävä ja tuohon perusturvaan on takuueläke tarkoitettu. Ei ketään voi nälkään tappaa "hyvinvointivaltiossa". En jaksa ymmärtää näitä takuueläkkeen kadehtijoita. Maataloudesta leipänsä saaneet ihmiset ovat tehneet töitä maatiloilla, etenkin emännät usein pienemmällä palkalla kuin toisenlaisissa töissä olleet jotka ovat saaneet parempia työansioita. Monen esim. maatalon emännän elämä on ollut jatkuvaa kituuttamista.

    Äänestä

"SuomessaEuroopan köyhimmät eläkkeensaajat"
Jos pitää paikkaansa ehdotan että kaikille ruvetaan maksamaan 560€ kk perustuloa?
Ja luovutaan kokonaan "eläkkeistä" ja koska suomessa ei senjälkeen enään olisi eläkkeesaajia niin suomessa ei voisi olla
Euroopan köyhimpiä eläkkeensaajia?
Näin niitä ongelmii ratkotaan ihan aikuisten oikeesti?
Ja jos 560€ riittää virilille 30v työiässä olevalle niin riittänee hyvin myös "kuihtuvalle" eläkeläiselle?

Äänestä

Tuskin täällä kukaan kadehtii ihmisen perusturvaa. Miksi aina vedetään tuo kade-sana joka paikkaan. Ei todellakaan voi ketään tappaa nälkään. Kysymyshän oli siitä, että vaikka on ollut palkkatyössä niin saa lähes saman rahamäärän kätöseen kuin jos ei ole ollut palkkatyössä. Kannattaako silloin olla työssä, kun loppupeleissä ei voita juuri mitään. Tämänhän se takuueläke on osoittanut. Hallitus kuitenkin hokee koko ajan, että työn teon tulee aina olla kannattavampaa kuin kotona olo. Nyt se ei sitä ole, ei ainakaan pienillä tuloilla. Tai sitten pitää tehdä ehkä verotuksellisia ratkaisuja, että käteen jäävä osuus pienissä työeläkkeissä olisi suurempi verrattuna takuueläkkeeseen, josta ei mene veroa, kun kerran töitä on tehty. Perustulovähennystä verotuksessa kunnallisveron puolella voisi myös roimasti korottaa pienituloisille. Valtion verotuksessa pienituloiset eivät saa perusvähennystä hyväkseen, koska ei ole tuloa mistä menee valtionveroa, kun tulo on niin pieni. Onhan näitä konsteja jos tutkitaan, taitaa olla enemmän halusta kiinni tai laskutaidottomuudesta. Kuinkahan moni kansanedustaja edes tietää kuinka paljon on esim. työttömän peruspäiväraha ???? Eikös se eräs sosiaaliministeri aikanaan möläyttänyt, että eihän nyt kukaan alle 2600 e tienaa. Eihän se ole ihmisten vika jos kotona olemisesta maksetaan mitä maksetaan, mutta silloin pitää korjata pieneläkeläisen käteen jäävä TYÖELÄKE verotuksellisin keinoin suhteessa takuueläkkeeseen, jotta työteko kannattaisi, muuten moni heittäytyy kotiin odottamaan takuueläkettä ja ehkä saatavia muita tukia. Näin tämä järjestelmä ei ole oikeudenmukainen. Siitä tässä oli kysymys, oikeudenmukaisuudesta ei kateudesta. Tuskin kukaan haluaa töitä tehdä ilmaiseksi. Niinhän sitä kyllä sanotaan , että hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Ehkä kansanedustajiksi pyrkiville pitäisi tehdä laskutaitotesti ennenkuin pääsevät läpi.

Äänestä
  • "Kysymyshän oli siitä, että vaikka on ollut palkkatyössä niin saa lähes saman rahamäärän kätöseen kuin jos ei ole ollut palkkatyössä. Kannattaako silloin olla työssä, kun loppupeleissä ei voita juuri mitään."

    Kyllä kannattaa. Takuueläke on noin 160 euroa/kk eli reilu 1.900 euroa vuodessa pienempi kuin aloituksessa mainitulla Irjalla. Hänen tilanteestaan tarkemmin:
    'Irjan pieni eläke on peruja pitkään jatkuneesta yrittäjän urasta.
    – Minulla oli kotikampaamo. Yksityisyrittäjän eläkemaksu oli siihen aikaan niin korkea, etteivät rahat olisi riittäneet mihinkään muuhun. Jos ei maksanut, jäi ilman eläketurvaa. Onneksi pääsin töihin Vantaan kaupungille ja sain olla uimahallin kassana 14,5 vuotta.'
    Noilla hallikassan eläkemaksuilla ei tietenkään paljoa juhlita, mutta eihän tuollainen tilanne kovin yleinen ole.

    Laskin Irjan eläkkeensaajan asumistueksi 144,12 euroa tämän vuoden laskurilla, jos kansaneläke olisi 500 euroa ja työeläke loppu 422 euroa. (Ja vastikkeet olisivat kaikkiaan 300 euroa.) Tällöin siis bruttotulot olisivat se 922 euroa, joka mainittiin nettotuloksi, ja asumistuen 78 euron kanssa yhteensä 1.000 euroa. Jommassakummassa laskelmassa on siis jotain pielessä, kritisoikaa niitä.

    Irja on selvästi pienituloinen, joskaan ei osakeasuntonsa vuoksi varsinainen köyhä. Kummallisen pienen asumistukensa vuoksi hänelle jää asumiskulujen jälkeen vajaat 700 euroa kuussa, jolla kyllä tulee niukasti toimeen. Jos jää 690, ja netti on edullisesti vajaa 10 euroa, sähkön saa 30 eurolla ja kotivakuutuksen 10 eurolla, jää noin 640 e. Silmien hoitamiseen kuluu keskimäärin 14,17 e ja lottoamiseen ehkä saman verran. Jos puhelinkulut ovat 10 euroa, ja pankki vie muutaman euron palvelumaksua, sanottakoon 590 euroa vapaasti käytettäväksi.

    Rahaa jäisi lottoamisen lisäksi jonkin verran vielä halpaan matkusteluun, kun polkupyöräileminen säästää rahaa. Niukkaahan tuo on, mutta pienellä työeläkemaksullahan ei voi juuri muuta odottaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ijhgytr kirjoitti:

Suomessa asuu koko Länsi- Euroopan köyhimmät eläkkeensaajat, kertoo Eläkkeensaajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Kokko.

VANTAAN Hakunilassa asuva Irja Oksa, 83, sinnittelee tuhannen euron nettotuloilla ja tekee kaikkensa pysyäkseen terveenä ja hyvässä kunnossa.


Irja on sota-ajan lapsi ja Karjalan evakko, joten hän on tottunut elämään niukalla toimeentulolla sekä ajattelemaan positiivisesti.

– Ostan ruuat tarjouksesta edullisesti ja laitan itse. Kirpputorilta olen saanut paljon käyttökelpoisia vaatteita, samoin tyttäreltäni, joka tekee töitä vaatealalla.

78 euroa saan asumistukea, mutta se sisältyy tuhannen euron nettotuloihin, joiden pitää riittää kaikkeen.
IRJA SÄÄSTÄÄ rahaa myös pyöräilemällä. Kesäisin hän taittaa pitkiäkin matkoja pyörän selässä, mutta talvella on pakko turvautua bussikyytiin. Bussimatkoihin hän laskee käyttävänsä vuosittain noin 300 euroa.

Lottovoitosta hän on nähnyt unia, mutta toistaiseksi voitot ovat menneet sivu suun.

– Ehkä tässä saattaa ikä loppua ennen lottovoittoa, hän heläyttää.
OECD:n tekemästä vertailusta selviää, että Suomessa asuu koko Länsi-Euroopan köyhimmät eläkkeensaajat. Tuon vertailun mukaan yli 65-vuotiaiden yksinasuvien köyhyysaste on 28 prosenttia, sanoo Kokko.

Hän kertoo ikäihmisten velkaongelmien ja toimeentulovaikeuksien kasvavan jatkuvasti. Ruoka-avussa käyvistä ihmisistä 38 prosenttia on eläkkeensaajia.

Köyhä tinkii ruuasta, lämmöstä ja lääkärikuluista.

– Lääkkeitä puolitetaan tai syödään vähemmän kuin on määrätty. Köyhyys myös voi pakottaa jäämään kotiin. Iäkkäänä ja huonokuntoisena kotona asuminen sujuu vain, jos on varaa ostaa palveluita. Palvelutaloon muuttaminen on taloudellisesti mahdotonta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000002951343.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu