Ollaan tunnettu nyt vuosi. Asutaan erillään, puhetta yhteenmuutosta on ollut kyllä. Ongelmana on, että meidän parisuhde ei toimi arkena. Tykätään molemmat matkustaa, ja siellä onkin aina tosi kivaa. Näin arkena sitten on riidantynkää jos jonkinmoista. Olen alkanut epäillä, kannattaako tässä yhteen muuttaa ollenkaan.Eihän sen näin pitäisi mennä?
Mulla on tunne, että toinen haluu olla tässä suhteessa, koska hänellä on hieman huono itsetunto (ei ole sanonut, mutta näin olen käsittänyt) ja pelkää, että ei kelpaa ja että jos jää yksin. Mä taas olen tottunut olemaan yksin, enkä arjen kiireissä muista/ehdi/tajua ottaa toista huomioon, mikä sit purkautuu kiukkuiluna.
Apuvaaa...
Mulla on tunne, että toinen haluu olla tässä suhteessa, koska hänellä on hieman huono itsetunto (ei ole sanonut, mutta näin olen käsittänyt) ja pelkää, että ei kelpaa ja että jos jää yksin. Mä taas olen tottunut olemaan yksin, enkä arjen kiireissä muista/ehdi/tajua ottaa toista huomioon, mikä sit purkautuu kiukkuiluna.
Apuvaaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi suhteenne toimii matkoilla, no siksi, kun olette yhdessä 24h ja huomioit toista koko ajan, mutta arjessa hän saa sitä huomiotasi vähemmän, mutta aika kummallinen syy siitä on kiukuta. Kai hänen pitää ymmärtää, että sullakin on muuta elämää yhtälailla kuin hälläkin vai onko niin? Entä jos hän onkin enemmän kotoileva ihminen ja hänellä on sitä aikaa odotella yhteydenottoasi, joten se vielä korostuu entisestään. Jos olet tottunut olemaan ja elämään yksin, niin siihen parisuhteeseenkin on totuteltava ja opeteltava sitä toisen huomiointia paremmin. Ei kannata kiirehtiä yhteen, jos yhdessäasuminen epäilyttää, mutta opettele mieluummin sitä toisen huomiointia ja tuntemaan häntä paremmin. Itsellä ainakin hälykellot soi, jos toinen alkaa vahtia joka ikistä liikettä tai rajoittaa menemisiä, silloin en suosittele yhteenmuuttoa ollenkaan, koska yhdessäasumisesta ja suhteesta voi muodostua lopulta vankila.
Onkohan kyse samasta ilmiöstä mutta käänteisestä seuraamuksesta?
Ollessamme työelämässä olivat arkiset askareet ja puuhat niin suuressa roolissa, että syvällisempi seksielämä pyrki keskittymään viikonloppuihin.
Heti vetäydyttyämme eläkkeelle 17 vuotta sitten, tapahtui perittelusuhteessa selvää piristymistä. Oli mahdollisuus säädellä omia aktivitettejään.
Ei kiirettä, ei stressiä, ei mitään häiriötekijöitä.
Matkoilla tilanne on päinvastainen. On muuta menemistä, touhua ja suunnittelua, ettei ajatukset ajaudu seksin suuntaan. Yhtenä heikentävänä tekijänä on minun pienikin tissutteluni.
Toisen huomiointi. Vietämme keväät ja syksyt loma-asunnollamme. Ollessamme siellä vien vaimoni jokainen päivä ulos syömään. Kuutena päivänä parvekkeelle ja sunnuntaisin lounaalle ravintolaan.
Suunnittelen, ostan, valmistan, katan ja tarjoilen.
Koskee myös aamiaisia kaikkina päivinä.
Vaimo tiskaa.
Mutta aloitukseen. Mielestäni eräs onnistuneen parisuhteen edellytyksiä on, että osapuolilla on yhteisiä tavoitteita, yhteisiä haasteita, kokevat yhdessä onnistumisten ilot ja käsittelevät yhdessä myös pettymykset.
Kantaa pitkälle myös lihallisemmassa muodossa.
Teen niin kuin oikeasti, rehellisesti tuntuu. Vuosikin tuntuu lyhyeltä ajalta laittaa tavarat yhteen. Sääli ei auta yhteiselossa, kunnioitus siitä kärsii. Olen roikkunut itse nyt viidettä vuotta tuollaisessa kivassa lomasuhteessa ja nyt alkaa hiipua. Asun puoli vuotta yhdessä, ja kohtelu oli kaameeta, toinen ei pystynyt antamaan omalle reviirille tilaa, joten palasin omaan työhön ja etsin uuden asunnon... viikonloppusuhde vielä on voimassa koska ei se jatkuva uuden suhteen hakeminenkaan kivaa ole. Elämä on silloin niin levotonta ja voimat menee turhaan sähläämiseen. Uusi yhteinen alku uudessa kodissa voisi toimia paremmin... aika näyttää tuleeko muutosta johonkin suuntaa
Miten ehditte riidellä arkena, ellette asu yhdessä? Kysyn vaan... Vai tarkoitatko että jompikumpi on aina toisen luona arkena (esmes iltaisin)?