Totuus todellissesta elämästä

Kuinka voi enää uskoa enkeleihin. ainakaan niihin niin kutsuttuisin Jumalan hyviin henkiin. Niiden joiden tulisi sanan mukaan auttaa ja opastaa sekä suojella meitä ihmisiä? Minulla ei ainakaan ole varallisuutta kuulua siihen etuoikeutettujen joukkoon joita nämä enkelit tuntuvat erityisesti suojelevan ja opastavan. Köyhät ovat jo tuhoon tuomittuja joten mielestänä on aivan sama kuinka tämän maallisen elämämme tulemme elämään. Otin huollettavakkseni vaimon ja seitsemän alaikistä lasta. Jätin ammattini jossa olisin ylennyt hyvinkinmerkittävään asemaan. Piiriini kuului ihmisiä korkeissa asemissa joiden avun turvin olisin nyt kohtalaisien hyvissä voimissa. sairastuin, pääkalloni halkesi työni johdosta jota tein uudessa elämäntilanteessani. Kasi vuotta oli sekaisin kuin hajuherne. Muisti kuin huopatossulla ja ymmärsin mitä käskettiin tehdä. nyt lapset ovat kasvaneet, itse olen pienen eläkkeeni turvin jotenkin hengissä. Elämäni ulosotossa ja käsketään kestämään Jumalan koulutuksen alla. Kaikki on kuulemma minulle hyväksi? Syön lääkkeitä, sydänvikaan, epilepsiakohtauksiin, eturauhastulehdukseen a vioittuneeseen selkäongelmaani jota ei voida enää leikata... ehkä ikäni huomioon ottamisen johdosta. Olen sairaseläkkeellää mutta teen töitä koska perheenjäseneni on sairas eikä väsymyksen vuoksi jaksa. Jonkun meistä on jaksettava ettemme kaadu totaalisesti. Otan aamulla lääkkeet 12 tablettia että yritän jaaksaa päivän homman. Loppupäivän nukun ja viikonloput olen pedissä melkein koko ajan. Odotan Jumalan tulemusta mutta uskonkohan siihenkään enää niin kuin ennen. Sama tuo tuleeko vaiko ei! Taidan olla liian köyhä hänen ryhmäänsä. Kymmenkset yritän maksaa mutta sitten täytyy jättää laskuja ja osaa lääkkeistä ostamatta. Mutta tuleepahan kymmenukset maksettua. Alan kääntyä vahvasti eutanasian kannatuksen puoleen ja hakea siihen jonoon mahdollisimman pian lain astuttua voimaan! Voisiko joku kertoa todellisen tarkoituksen miksi me edes yritämme elää uskon mukaan?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

justus252 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu