Mitä valhetta YLE kertoi USA:n turvallisuusneuvona

Mitä valhetta YLE kertoi USA:n turvallisuusneuvonantajaksi nimitetystä Michael Flynnistä
"Yleisradion 18.11. perjantain 20.30 tv-pääuutislähetyksessä kerrottiin lyhyesti, kuinka Donald Trump on nimennyt oman turvallisuusneuvonantajan.

Turvallisuusneuvonantajaksi nimitettiin entinen yhdysvaltain sotilastiedustelupalvelun johtaja Michael Flynn.

Uutisankkuri Matti Rönkä on virheellisesti kertonut, että tuleva turvallisuusneuvonantaja on tunnettu islaminvastaisista lausunnoista, mitään muuta uutisankkuri ei kertonut, ja tähän loppui uutisankkurin päälähetyksen kaikki taustoitus liittyen tulevaan turvallisuusneuvonantajaan. Faktoista siis viis kun YLE uutisoi.

Kysymys kuuluu miksi? Vastaus on yksinkertainen ja käy ilmi allaolevasta tekstistä. Arre Kougappi kirjoitti hieman faktaa Michael Flynnistä Ylen valheuutisen huomattuaan."

http://uutismaailma.com/mita-valhetta-yle-kertoi-usan-turvallisuusneuvonantajaksi-nimitetysta-michael-flynnista/
3246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ylehän on erikoistunut valehtelemaan verovaroin.

Äänestä

Hienoa kun Syyria ja Venäjä yhdessä tappavat noita karvaisia Vuohennussijoita! Kuten olen sanonut Obama on harras muslimi eikä voisi koskaan tuhota uskonveljiään, AllahuAkbar vaan obaman mulkulle!
Ei ole vaikea arvata mitä olisi silloin tapahtunut jos Syyria olisi yksin jäänyt Obaman armoille, TÄYDELLINEN SEKSOTKU JA VALTAVAT PAKOLOISLAUMAT EUROOPPAAN!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


valemedia-yle kirjoitti:

Mitä valhetta YLE kertoi USA:n turvallisuusneuvonantajaksi nimitetystä Michael Flynnistä
"Yleisradion 18.11. perjantain 20.30 tv-pääuutislähetyksessä kerrottiin lyhyesti, kuinka Donald Trump on nimennyt oman turvallisuusneuvonantajan.

Turvallisuusneuvonantajaksi nimitettiin entinen yhdysvaltain sotilastiedustelupalvelun johtaja Michael Flynn.

Uutisankkuri Matti Rönkä on virheellisesti kertonut, että tuleva turvallisuusneuvonantaja on tunnettu islaminvastaisista lausunnoista, mitään muuta uutisankkuri ei kertonut, ja tähän loppui uutisankkurin päälähetyksen kaikki taustoitus liittyen tulevaan turvallisuusneuvonantajaan. Faktoista siis viis kun YLE uutisoi.

Kysymys kuuluu miksi? Vastaus on yksinkertainen ja käy ilmi allaolevasta tekstistä. Arre Kougappi kirjoitti hieman faktaa Michael Flynnistä Ylen valheuutisen huomattuaan."

http://uutismaailma.com/mita-valhetta-yle-kertoi-usan-turvallisuusneuvonantajaksi-nimitetysta-michael-flynnista/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu