Hedelmät todistavat onko puut hyviä vain huonoja, ja tämä pätee myös yhteiskuntiin tässä ajassa. Tietysti ihmisten on tärkeä ymmärtää myös, mikä on Jumalan opettamana hyvää ja mikä huonoa, ja ajassamme monia valheita näissä arvokysymyksissä ja tietysti näin on ollut myös menneisyydessä.
Hyvä puu tekee hyvää hedelmää, ja huono puu tekee huonoa hedelmää, ja missä jumalattomat hallitsevat, siellä kansa kärsii. Nykyajassa masennuslääkeitä käytetään todella paljon, ja samoin unilääkkeitä ja muitakin mielialalääkkeitä, ja uutisia seuratessa nähdään, että myös pahaa tapahtuu, eikä tietysti kaikki esillä koskaan.
Kun pahuuden pahin aika koittaa lähitulevaisuudessa, pyrkii paha esittämään sen hyvänä, ja tietysti pedonmerkki, mistä Raamatun Ilmestyskirjassa kerrottu, on pahuuden huipentuma, ja vainot niitä kohtaan, jotka eivät alistu pahuuden yhteiskuntaan, ja mammonan herra on Saatana Raamatussa.
Onko tässä ajassa ja maailmassa Jeesuksen kaltaisia hyväntekijöitä taivaallisen Isän siunaamina ja voimaannuttamina, ja tietysti Jeesus myös tekee hyvät teot tänään yhteiskunnassa, kun seuraajansa Pyhän Hengen voimassa sitä ristiään maailmassa kantavat, ja merkkeinä tästä opetuksensa mukaan:
Uskovat panevat kätensä sairaitten päälle, ja ne tulevat terveeksi. Uskovat ajavat riivaajia eli pahoja henkiä pois ihmisten elinpiiristä, niin että vapautuvat pahuuden sidonnaisuuksista ja myös paranevat moninaisesti tästä syystä, toki moninaiset tapaukset mahdollisia. Uskovat juovat myrkkyä, eivätkä sairastu tai menehdy. Uskovat nostavat käsin käärmeitä ja jos käärme puree, eivät siitä vahingoitu.
Totuus aina yhteiskunnissa: hedelmät todistavat
19
63
Vastaukset
- Taikauskonnoton
Miten määrittelet hedelmän hyvyyden ja pahuuden?
Entä ovatko hedelmiä tuottamattomat puut hyviä vai pahoja?- Pääsääntöisesti_aina
Totuus Jumalasta ja hyvää, ja valheet pahaa Saatanasta, ihan konkreettisesta henkivallasta eikä vain epämääräinen sana tuo paha persoona. Jeesus on Totuus.
Lähimmäisen rakkaus hyvää ja toiselle sen tekeminen mitä itselleen tahtoo tehtävän, ja tässä on hyvä hedelmä erityisen selvä, sillä ihminen ei voi rakastaa Jumalaa, jos ei rakasta lähimmäistään, jopa vihamiehiään tulee rakastaa ja hyvää heille tulee tahtoa ja tietysti Jumalan esittämän arvopohjan mukaan, eikä minkään maailman valheen ja petollisuuden mukaan kuten sitä vihaa nähdään moninaisesti ja selvästi ja moniulotteisesti. - Taikauskonnoton
Pääsääntöisesti_aina kirjoitti:
Totuus Jumalasta ja hyvää, ja valheet pahaa Saatanasta, ihan konkreettisesta henkivallasta eikä vain epämääräinen sana tuo paha persoona. Jeesus on Totuus.
Lähimmäisen rakkaus hyvää ja toiselle sen tekeminen mitä itselleen tahtoo tehtävän, ja tässä on hyvä hedelmä erityisen selvä, sillä ihminen ei voi rakastaa Jumalaa, jos ei rakasta lähimmäistään, jopa vihamiehiään tulee rakastaa ja hyvää heille tulee tahtoa ja tietysti Jumalan esittämän arvopohjan mukaan, eikä minkään maailman valheen ja petollisuuden mukaan kuten sitä vihaa nähdään moninaisesti ja selvästi ja moniulotteisesti."Hedelmät todistavat onko puut hyviä vain huonoja, ja tämä pätee myös yhteiskuntiin tässä ajassa."
Minä nyt kysyinkin näistä puista. Jos vertaat näitä konkreettisia asioita abstrakteihin, niin voinet vastata kysymykseeni noista konkreettisista.
Eihän vertauksessa muuten ole mitään järkeä.
- Evankeliumin_mukaan
Jeesuksen tahto on se, että yksittäiset ihmiset tekevät parannuksen ja samoin kansakunnat myös ihan kokonaisuudessaan huonosta hyvään, ja huonoja asioita yhteiskunnissa ovat valheet ja ahneus ja epäusko ja pahuus sen eri muodoissa ja haureus ja penseys Jumalan tahtoa ja rakkautta kohtaan sekä lähimmäisiään että Jumalaa kohtaan.
Jumalan opettamat hyvät asiat ovat rakkaus ja usko ja toivo ja ilo ja rauha ja vanhurskaus ja pyhitys totuudessa, ja Raamatussa kerrottu näistä asioista, ja uskon ja rakkauden kohteena Jeesus Vapahtajana ja siten myös rakkaus lähimmäisiä kohtaan ja ihan jokaista ihmistä kohtaan.
Jeesuksen opetuksen keskeinen ymmärryksellä helposti käsitettävä on tehdä lähimmäiselleen kuten toivoo itselleen tehtävän, ja tämän tulisi alkaa yhteiskunnan johtajista ja kaikista päätöksentekijöistä ja niinsanotuista tärkeistä ihmisistä ja samoin myös sama periaate olla myös yhteiskunnan kaikilla jäsenillä toisiaan kohtaan.
Kun Jeesus opetti, ettei teidän keskuudessa puutteen alaisia tulisi ollakkaan, ja Johannes opetti, että kellä on kaksi vaatetta antakoon toisen sillä, jolla ei sitä ole asiallisena. Kuitenkin Jeesus opetti myös, että köyhät on aina yhteiskunnassa, eikä tarkoita sitä, että Jeesuksen tai Jumalan tahto tämä olisi, vaan tunsi ihmisten sydänten kovuuden, kuten myös erokirjakäytännöstä opetti, ja tässä asiassa sitä taloudellista epätasa-arvoa ihan yhteiskunnan vallitsevana arvotilana, eikä Jumalan tahto tietenkään, vaan päinvastoin.
Jeesus on Jumalan edustaja, ja omalla elämällään antoi hallitsijoille sen esimerkin johtajuudesta, jossa johtaja ei itselleen etsi maailmallisia etuja, kuten nykyään nähdään ja koko kansakerrotustumissa se sama maailmallinen mielenlaatu ja ahneus ikäänkuin jopa kilvoiteltavaa ja hyväksi kenties sitä jotkut näkevät, mutta Jeesus ei näin opettanut vaan itsensä kieltämistä ja lähimmäisten rakastamista Jumalan Hengessä, ja koskee jokaista ihmistä myös varmuudella tänään hyvänä esimerkkinä.
Hedelmistään puut tunnetaan ihan lahjomattomasti, ja toivottavasti Jeesuksen Hengessä kansakuntien ja pienempienkin yhteisöjen johtajat ja työntekijät voivat elää ja toimia unohtamatta myöskään kansakuntien köyhiä ja kurjia, sillä sodomalaista pahuutta sellainen aina ja varmuudella, ja tulikiveä Jumalan antoi varoittavana esimerkkinä sellaisesta, ja Jeesus myös viittasi tähän Herran päivän läheisyydessä ja esimerkiksi Lootin vaimon antoi. - Raamatussa_kerrottu
Jeesuksesta Israelin keskuudessa, ja hyvää tällainen aina ja Pyhä Henki sitä vaikuttaa, kuten Jeesus opetti ne tunnusmerkit, jotka seuraavat opetuslapsiaan.
Babylonian kuninkaana Nebukadnessar ja virkakoneistonsa on esimerkki huonosta ja pahasta esivallasta, ja Daniel heitettiin leijonan luolaan pyrkien näin tuhoamiseensa ruumiillisesti ja samoin Danielin kolme ystävää heitettiin tuliseen pätsiin, kun eivät kumartaneet Nebukadnessaria esittävää kuvapatsasta.
Nebukadnessarin virkamiehet myös vihasivat juutalaista Danielia ja pyrkivät löytämään syytteitä häntä vastaan ja säätivät myös lain, ettei ihminen saa Babyloniassa rukoilla ketään muuta kuin kuningas Nebukadnessaria, ja näin saivat syyn Danielia kohtaan, sillä rukoili Israelin Herraa Jeesusta ja maan ja taivaan Luojaa.
Aika helposti näemme ne suuret erot, mitkä ovat Jeesuksessa ja Nebukadnessarissa. - Jeesus_opetti
Jumalan profeetoista kuinka ovat vainottuja maailmassa, ja samoin vääristä profeetoista, kuinka vaikuttavat kuningasten linnoissa mielellään.
- Jeesus_opetti
Jumalasta ja rakkaudestaan ja vastarakkaus myös saa aikaan sen lähimmäisen rakkauden, ja samoin Jeesus opetti mammonasta ja sen rakastamisesta, kuinka alkaa sitten hyväksymään lähimmäisten kaltoinkohtelun yhteiskunnassa ja omassa piirissään ja väärämielisestä tuomarista kertoi, ja samoin Jeesus kertoi rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, ja opettavaisia hyvin paljon, sillä juuri tällaista on tässä nykyisessä maailmassa myös Suomessa, toki sen ymmärtäminen vaatii Jumalan Hengen hedelmää myös osaltaan.
Kaupungit ovat kyllä sellasia näppylöitä ettäh.... babylon muokkaa .
- Yhteiskunnan_tilasta
kertovat myös seksuaaliset arvot paljon, ja Jumalan tahto ihan selvästi Raamatussa ja Jeesuksen opettanama myös, ja samoin laittomuuden salaisuus kun alkaa yhteiskunnassa olla paljon Jumalan tahdon vastaista seksuaalisesti ja syntiä tietysti sellaiset, ja hedelmistään puut tunnetaan lahjomattomasti, ja pahimmissa yhteiskunnissa aletaan myös vainota niitä, jotka esilläpitävät Jumalan tahtoa näissä asioissa, ja yhteiskunnan tiedotusväleissä myös laittomuudet voivat saada ikäänkuin suosiota, kuten selvästi nähdään kun hapatukset enenevät yhteiskunnassa.
Valitettavasti ihmisten pahuus voi olla erityisen suurta ja myös erityisen helposti hedelmistään tunnistettavissa, jos vain tahtoo Jumalan tahtoa yleensä edes tuntea tai edes tunnustaa Jumalan olemassaoloa ja tuomioitaan sekä yksilötasolla että myös yhteiskunnallisesti. - Jeesuksen_sanojen
mukaan tuomitaan sekä kansakunnat että yksilöihmiset, ja jotka rakastavat kaikkia lähimmäisiään varmuudella ovat ne, jotka esilläpitävät Jumalan tahtoa näissä Raamatussa esitetyissä asioissa, ja jotka eksyttävät ja sitä edistävät yhteiskunnissa, varmuudella myös vihaavat Jumalaa ja kaikkia lähimmäisiään ja myös itseään, ja toki sen tekevät tietämättömyyttään, kuten myös Jeesus rukoili pahantekijöiden puolesta, ja aina Saatana eksyttää ihmiset totaalisesti, ellei Jumalan Henki pääse antamaan sitä synnintuntoa totuudellisesti ja näin myös voi uudistua ihmisen henki ja herätä henkiin myös Jumalasuhteessaan.
- Tärkeä_ymmärtää
Saatana on ihan konkreettinen paha eksyttäjä myös tässä ajassa ja erityisesti myös tässä ajassa, sillä laittomuuden salaisuuden huipentumana tulee pedonmerkki, ja nähdään selvästi viha Israelia ja juutalaisia kohtaan, ja samoin viha tervettä Jumalan antamaa oppia kohtaan, ja Raamatussa on hyvä Jumalan opetus ja Jeesuksen sanat, ja niiden mukaan myös tuomiot tulevat.
Autuaat rakastavat Jumalaa ja lähimmäisiään vaikka vainotuiksi tulisivat tässä maailmassa. Voi eksyttäjiä tässä maailmassa vaikka saisivat näennäisesti sitä hyvää todistusta itsestään toisilta ihmisiltä, sillä näin Jeesus opettaa vääristä profeetoista ja hedelmistään myös heidät tunnetaan ja aina myös omaansa etsivät mammonassa ja muussa asemassa.- hmmmmmmm
Jos Saatana on konkreettinen, niin pystynet todistamaan Saatanan olemassaolon
- Taikauskonnoton
hmmmmmmm kirjoitti:
Jos Saatana on konkreettinen, niin pystynet todistamaan Saatanan olemassaolon
Ihan samanlainen mielikuvitusoliohan se on kuin kristittyjen Jumalakin. Kristittyjen mytologiassa se on tosin luojaansa voimakkaampi.
- Teoista_erotetaan
hyvä Jumala ja paha Saatana, ja hyvä Jumala antaa lapsia jälkeläisinä ja siunaus siinä, ja paha Saatana tuottaa abortteja ja homoutta ja lesboutta, ja näin ei synny sitä hyvää hedelmää.
- nää_on_näitä
Todistus todistaa todistajastaan. Lopputuloksesta näkee mitä on tullut todistaneeksi.
Aina kun kerrot itsestäsi muovaat totuutta.
Voitko väittää että sanasi on käsitetty oikeudenmukaisesti,- kenen oikeuden?
Rakkaus ja anteeksianto on Jeesuksen opetuksen sisältö. Näistä opetuksista syntyy ylösnousemus. Lopputulos - ertyertyerty
"Uskovat panevat kätensä sairaitten päälle, ja ne tulevat terveeksi."
Siellä on esimerkiksi HYKSin lastenosaston syöpäklinikalla parannettavaa. Alahan painua.- Vastuuta_tuottajalla
Palvelujen tuottajalla vastuuta ja saavat palkkaa ja tuloja siitä myös.
- Jumalan_seurakunnissa
voi pyytää Jumalan parantavan myös käsien päälleasettamisen ja rukouksen kautta, ja Jeesuksen nimessä kannattaa tehdä ja annetaan myös parantumista, kun elävästä opetuslapseudesta on kyse.
- Toivonpa
Ei yksin teot vaan myös puhe.
Moni ihminen on ihan "hyvä" ja vain välillä tekee pientä "harmitonta" vilppiä.
Kun vilpin ottaa esille ja puheeksi niin vastaukseksi tulee törkeä valhe.
Tunnettu petollinen fraasi onkin: "Hyökkäys on paras puollustus!"
Esim. kun kysyt, että miksi hän teki niin, hän vastaa olevansa oikeutettu tekemään niin koska ... *törkeä valhe*
Tämä tarkoittaa sitä, että henkilö tietää tehneensä väärin, mutta yrittää valehdella sen oikeutetuksi. Tätä esiintyy monissa yhteyksissä.
Aviorikoksissa se on tunnetuin. Eli puolisoa petetään ja sitten filosofoidaan, että onko ihminen yksiavioinen laisinkaan - eikö oman mielen mukainen parin vaihto silloin tällöin ole aivan luonnollinen tapahtuma. Tämä tietysti pätee vain silloin kun itse pettää, mutta ei silloin kun puoliso pettää.
Tämä hallitus on tuonut julkeutensa todella vahvasti esiin pahuuden ja ulkokultaisuuden. Moni meistä oli niin ilonen, kun Sipilä ja Soini, kaksi Jumalan miestä alkaa hoitamaan maamme asioita kuntoon... Nyt on toinen mieli, mutta ehkä se vielä muuttuu, jos Jumala ottaa heidät tiukkaan puhutteluun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956757Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652059- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151277- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691180Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531057Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972