ATM-kaverini seurusteli teininä keharitytön kanssa

nihhhhhhhhhhh

Tutustuivat kymppiluokalla ja aloittivat seurustelun jo ihan viikon sisällä ensitapaamisestaan, kun koulu alkoi. Tyttö oli kaverilleni sen verran helppo pillu, joten pakkohan sitä oli alkaa seurustelemaan. Se mikä itseäni vähän yököttää, niin tuo kaverini jopa suuteli ja pani tuota tyttöä, joka oli jälkeenjäänyt, lihava ja sairasti harvinaista Prader-Willin syndroomaa (joka kuitenkin oli hänen tapauksessaan niin lievä, että kykeni jotenkuten opiskelemaan älyllisesti normaalien joukossa).

Aika pian kaverini kuitenkin kyllästyi tuohon tyttöön ja alkoi kohdella kyseistä tyttöä huonosti; hän esimerkiksi painosti tyttöä tekemään herätyssoiton itselleen ja jos tyttö ei totellut, kaverini jättäytyi kotiin nukkumaan koko päiväksi ja antoi tytön kuulla kunniansa myöhemmin. Muistan myös, kuinka kaverini koulun ruokalassa käskytti mielensä mukaan tekemään palveluksia itselleen - hän esimerkiksi saattoi yhtäkkiä keksiä, että halusi juoda kokista kouluruuan kanssa, joten komensi tytön hakemaan itselleen kokispullon aulan virvoitusjuoma-automaatista. Lisäksi jos kaverini ei jaksanut syödä kaikkea ottamaansa ruokaa, hän sysäsi lautasensa tälle kehitysvammaiselle tytölle, joka söi sen mukisematta. Tytöllä oli nimittäin sairaudestaan johtuen hypotalamuksen vajaatoiminta, jonka vuoksi hänellä oli käytännössä pohjaton ruokahalu.

Muistan myös, kuinka kaverini huvitti itseään usein kertoilemalla tälle tytölle keksittyjä tarinoita esimerkiksi siitä kuinka oli palvellut Tsetsenian sodassa ja tyttö uskoi vajaaälyisyytensä vuoksi kaiken. Lisäksi kaverini esimerkiksi väitti tytölle tulleensa humalaan pelkästä koulun käytävän kahviautomaatin kahvista ja väitti kahta ihan tavallista luokkalaistamme uusnatseiksi ja että minä olen Suomen turvallisuuspalvelun vakooja.

Seurustellessaan tämän kehitysvammaisen tytön kanssa kaverini myös lämmitteli uudestaan suhdetta ulkomaalaiseen ex-tyttöystäväänsä, joka oli hänet aiemmin jättänyt. Lopulta kaverillani meni hermot tämän keharityttöön, jonka vuoksi hän alkoi ihan ex tempore raivoamaan ja uhkailemaan tätä pää punaisena ja lyöden nyrkkiä pöytään, jonka seurauksena hänet erotettiin koulusta viikon määräajaksi. Tähän päättyi kaverini ja tämän kehitysvammaisen tytön seurustelu-ja kaverisuhde.

10

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sairasta :0 ja tässä jutussa se sairas on sun kaveris...

    • kymppiluokkaonääliöille

      Sinä, Naisasialooseri, siis olit kymppiluokalla? Olitko vähän tyhmä?

      • nihhhhhhhhhhh

        En ole NAL.


      • kyllämuutenolet

        Kirjoitustyyli on NALin


      • Naisasialooser1

        Olet vainoharhainen, en ole aloittaja, mutta tuo juttu kyllä nauratti kovasti, kaveri teki keharista itselleen orjan


      • nihhhhhhhhhhh
        kyllämuutenolet kirjoitti:

        Kirjoitustyyli on NALin

        Muistuttaako se oikeasti NAL:in kirjoituksia muuten, paitsi että otsikoin kirjoituksen kirjoittamalla "ATM-kaveristani"?


    • korvasi.heiluvat

      Kehitysvammaisten vanhemmat ovat hyvin perillä lastensa tekemisistä, joten tilanne olisi mahdoton. Kehitysvammaisen ei edes annettaisi seurustella normaalin nuoren kanssa kuin korkeintaan poikkeustilanteessa, juuri hyväksikäyttövaaran vuoksi. Höpöjuttuja taas.

      • nihhhhhhhhhhh

        Ensinnäkin kyseinen tyttö oli pelkästään lievästi kehitysvammainen ja oli valmistunut normaalista peruskoulusta muistaakseni 7,4:n keskiarvolla (en tosin tiedä yhtään, miten mukautetulla oppimäärällä tuo kehari koulunsa on suorittanut), joten tilanne oli vähän toinen kuin olisi ollut jonkun vaikeammin kehitysvammaisen tapauksessa.

        Lisäksi jos lievästi kehitysvammainen nuori on älyllisesti normaalien oppilaiden joukossa opiskelemassa, on seurustelu-ja kaverisuhteiden estäminen tällöin hyvin vaikeaa. Kukaan täyspäinen ei tosin normaalisti halua seurustella saati panna kehitysvammaisia, joten siinä mielessä kaverini oli tosin kuriositeetti.


    • 690

      Tuollaisia hyväksikäyttäjiä ätmit aina ovat.

      • Naisasialooser1

        YTM käyttää ihan samalla tavalla hyväkseen itseään alempitasoisempia naisia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      399
      8566
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      171
      2897
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1252
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1008
    5. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      64
      938
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      916
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      913
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      903
    9. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      852
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      832
    Aihe