Venäjä on uskomattoman rauhantahtoinen

Venäjän ulkopolitiikka on uskomattoman rauhantahtoista.

Kun Venäjä aikoi viedä muutaman hassun ohjuksen taannoin Kuubaan, USA oli aikeissa käynnistää ydinsodan, jos Venäjä tulee sen rajojen läheisyyteen.

Venäjä on venynyt provosoitumatta kärsivällisyydessä äärimmilleen, vaikka Nato=USA on piirittänyt sen rajoja yhä useammalta suunnalta. Vasta Ukrainan kohdalla tuli raja vastaan ja silloinkin Venäjä tyytyi varmistamaan asemansa Krimin tukikohdassa, eikä ollut USA:n tavoin käynnistämässä ydinsotaa.

USA on sotinut vuosikymmeniä ympäri maailmaa milloin geopoliittisista, milloin luonnonvaroihin liittyvistä syistä, Irakissakin uhrattiin miljoonan ihmisen henki USA:n laatimien valheellisten todisteiden nojalla käynnistetyn sodan ja miehityksen seurauksena ja lisää uhreja tulee koko ajan. Venäjä on tyytynyt kurmouttamaan vai paria rajanaapuria, jotka ovat haastaneet riitaa ja pyrkineet tiivistämään kuristusotetta Venäjästä omalta osaltaan. Syyria on poikkeus Venäjän etätoimissa ja sekin vain sen vuoksi, että Assad pyysi apua lännen aseistamia terroristeja vastaan, totta kai Venäjällä on myös omia intressejä asiassa aivan samoin kuin USA:lla Irakissa, Afganistanissa, Kosovossa ja Vietnamissa, suurvaltapolitiikka on aika raadollista.

Kaiken kaikkiaan Venäjä ja Kiina ovat olleet varsin rauhanomaisia viimeiset vuosikymmenet suurvaltapolitiikassa. Nyt on toivoa siitä, että myös USA rauhoittuisi ja turvaisi lähinnä omia rajojaan.
21132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Todellisuudessa Venäjä on uskomattoman agressiivinen ja sotaisa!

Pikku-Puten tavoitteena on saavuttaa tsaarin ajan rajat ja suurvalta-asema, vaikka maan talous ei ole suurvallan tasoa!

Putte käyttää kolmasosan BKT:tä hyödyttömään varusteluun samalla kun kansa köyhtyy!

Äänestä
  • Vaihtoehtohan olisi hyödyntää Venäjän ylivertaisia luonnonvaroja, mutta sehän niin pitkä ja tylsä tie.

    Äänestä

  • Sinun+"todellisuudessa"+ei+perustu+faktoihin,+ne+on+tuotu+esille+avauksessa.+Faktisesti+Yhdysvallat+on+ollut+ylivoimaisesti+sotaisin+maa+viimeiset+vuosikymmenet.+Jos+haluat+puhua+faktoista,+älä+sotke+mielipiteitäsi+siihen.+Myös+"puten"+tavoitteista+sinulla+ei+ole+mitään+tietoa,+jälleen+olet+alkanut+oman+mielesi+sopukoissa+pitämään+omia+ajatusrakennelmiasi+faktoina,+vaikka+kyse+on+mielikuvituksestasi,+ei+tiedosta.+USA:n+talous+on+isolti+"höttöä".+Teollisuustuotannon+osuus+on+2000+miljardia+BKT:stä,+aseteollisuuden+osuus+600+miljardia+eli+30%+teollisuustuotannosta.+Myös+kolmas+väitteesi+on+harhaisen+mielikuvituksen+tuotetta.+Fakta+on+se,+että+Venäjän+talous+on+kasvanut+valtavasti+20+vuodessa,+kun+"putte"+esti+kansallisvarallisuuden+"myymisen"+pilkkahintaan+"kansainvälisille+sijoittajille".

    Äänestä

  • Samanlaisia ovat kaikki. Ottaisivat ydinaseet käyttöön, että päästäisiin kaikki pois täältä.

    Äänestä

Kuten tiedämme Venäjä on NATOn piirittämä vain omassa retoriikassaan. NATO naapureita sillä on yllättävänkin vähän:
http://www.zerohedge.com/sites/default/files/images/user3303/imageroot/20160614_nato.jpg
Kartasta selviää helposti, että vain Baltian maat, Puola sekä pohjoisessa pienellä pätkällä Norja ovat NATOon kuuluvia rajanaapureita.
Valitus siitä, että NATO piirittää Venäjää kuvaakin paremmin Venäjän omaa imperialistista asennetta. Se katsoo, että esimerkiksi Ukraina tai Georgia eivät ole itsenäisiä valtioita, vaan osa Venäjää.

Äänestä
  • Georgia ja Ukraina olisivat Natossa, ellei Venäjä olisi estänyt. Venäjän suurkaupungit ovat juuri sillä laidalla, missä Natokin ja näin ollen Naton aseet merkittävä uhka. Siitä voit olla toki eri mieltä, mutta fakta on se, ettei USA ole hyväksynyt rajojensa pintaan edes minimaalista määrää Venäjän pysyvää läsnäoloa ja aseistusta verrattuna siihen, miten paljon Venäjä on sietänyt omien rajojensa ja suurkaupunkiensa läheisyyteen. USA käynnistäisi suursodan jo paljon vähäisemmästä "lähentelystä", sen osoitti Kuuban kriisi, mikä on täyttä faktaa, muu on sinun spekulaatiotasi ja mielipiteitäsi. Ilman puolueellisia silmälaseja ihminen näkee, että USA on rajojensa suhteen kaikkein herkkänahkaisin, se ei salli minkään tahon muodostavan edes teoreettista uhkaa (vastaavaa aseistuksen läsnäoloa) siinä mittakaavassa, mitä se itse kohdistaa muihin maihin.

    Se on myös täyttä faktaa, että USA on käynyt vuosikymmeniä ylivoimaisesti eniten hyökkäyssotia ympäri maailmaa, eikä kyse ole mistään muusta kuin omista intresseistä. Tämä on toki ymmärrettävää siitä näkökulmasta, että USA on voimakkain suurvalta, mutta moraalisesti sen toimia on turha yrittää perustella.

    Äänestä

Höpö höpö.
Venäjä ja edeltävä Neuvostoliitto on pahimpia vaaroja maailmanrauhalle. Juuri nimenomaan diktatooristen johtajiensa vuoksi. Näiden kun ei tarvitse hakea päätöksilleen hyväksyntää keneltäkään, vaan ihan omien päähänpistojensa mukaan voivat toimia. Vaikka se kehittymättömyyttään ja heikkouttaan ei ole kyennytkään kuin naapuriensa kiusaamiseen ja niitä vastaan sotimisiin ja valloituksiin. Ja nyt kun nämä pikkumast ovat natojäseniä, niin niidenkin osalta konkreettisia sotilaallisia operaatioita ei Venäjä ole katsonut uskaltavan tehdä. Ja tämä kyvyttömyys nimenomaan on ollut maailman pelastus. Rauhantahtoisuutta se silti todellakaan ei ole, vaan ennemminkin pakkorealismia, kun kyvyt ei ole riittäneet. Onni muulle maailmalle.

Eihän Venäjän kaikki naapurimaat ole pelkästään huvin vuoksi liittyneet läntisiin organisaatioihin, EU:iin ja Natoon. Heti, kun se mahdollistui. Ei vaan juuri Venäjän arvaamattomuuden ja uhan vuoksi. Entiset itäblokin maat kyllä tuntevat ja tietävät mitä tämän suhteen tekevät. Ihan kokemustensa perusteella. Ja nehän ovat hyötyneet valtavasti sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti liittymisistään. Ne ovat ajaneet kehityksessä Venäjän ohi reippaasti kaikilla aloilla ja kansalaisten elintaso on monta kertaluokkaa parempi kuin Venäjällä.
Pari maata entisistä Neuvostoliiton 'alusmaista' ei liittynyt eli Ukraina ja Valko-Venäjä. Nämä ovatkin Venäjän tapaan Euroopan vähiten kehittyneitä maita. Ukraina yritti ja olikin jo hyvää vauhtia pääsemässä mukaan, kun Venäjä hyökkäsi estääkseen Ukrainan halun liittyä länteen ja miehitti osan maata ja miehittää edelleen. Sotakin jatkuu.

Nyt Venäjä on täysin ilman liittolaisia ja aitoja ystäviä Euroopassa ja koko maailmassakin. Tämän Putin tietää oikein hyvin ja sen aiheuttamien taloudellisten ja kehityksen haittojen lisäksi myös ahdistusten ja kompleksien vuoksi Putin on päättänyt kasvattaa armeijansa hyökkäyskykyä järjettömillä taloudellisilla ja kaiken muunkin kansalaisten uhrauksilla valtavasti. Tämäkin syö edellytyksiä rauhanomaiselta kehitykseltä ja venäläisten elintasolta. Tuota menoa Venäjä pysyy takuuvarmasti lähes kehitysmaana edelleen, vaikka raaka-aineiden ja maan maantieteellisen koon osalta sillä lienee edelleen maailman parhaat edellytykset kasvaa merkittäväksi taloudeksi maailmassa. Nämä edellytykset ovat olleet jo ainakin viimeiset sata vuotta, mutta edelleen Venäjä pyörii varsin vaatimattomissa ympyröissä. Talous on Italian tai Espanjan luokkaa kooltaan, osaamistaso aseita lukuunottamatra kehitysmaaluokkaa.
Kaikki tuotteet, hieman kärjistäen, joissa edes vähän enemmän liikkuvia osia kuin rautakangessa, ovat riippuvaisia länsimaista saatavasta osaamisesta ja tekniikasta.
Kuuluisin ja tunnetuin venäläinen kulutustavara lienee se venäläinen perseenpäristin, jossa tosin oli pari haitallista teknista puutetta: se ei mahtunnut persheeseen eikä se pärissyt. Markkinointikin oli heikkoa, kun ihmisiä ei sitten millään saatu uskomaan, että tuote on tarpeellinen.

Äänestä
  • Pitkä kirjoituksesi sisältää paljon värittyneitä, puolueellisia mielipiteitä, mutta vähän faktaa, yhtään avauksen argumenttia et ole kyennyt kumoamaan. Disinformaatiota kirjoituksessasi on niin paljon, että näkee ettet ole perehtynyt asioihin lainkaan, olet uskosi ja hatarien tiedonsirpaleiden varassa. Kannattaa hankkia paljon tietoa lisää ja yrittää mitata kaikkia tahoja samojen moraalikriteereiden kautta, niin huomaa ettei maailma ole niin mustavalkoinen, vain hyvistä ja pahoista koostuviin leireihin jakautunut. Vakavasti otettaviin keskusteluihin ei pääse osalliseksi suoltamalla yksisilmäistä propagandaa vailla faktoja sen kummemmin taloudesta, historiasta kuin geopolitiikastakaan.

    Äänestä

  • voeyhrenkerran kirjoitti:

    Pitkä kirjoituksesi sisältää paljon värittyneitä, puolueellisia mielipiteitä, mutta vähän faktaa, yhtään avauksen argumenttia et ole kyennyt kumoamaan. Disinformaatiota kirjoituksessasi on niin paljon, että näkee ettet ole perehtynyt asioihin lainkaan, olet uskosi ja hatarien tiedonsirpaleiden varassa. Kannattaa hankkia paljon tietoa lisää ja yrittää mitata kaikkia tahoja samojen moraalikriteereiden kautta, niin huomaa ettei maailma ole niin mustavalkoinen, vain hyvistä ja pahoista koostuviin leireihin jakautunut. Vakavasti otettaviin keskusteluihin ei pääse osalliseksi suoltamalla yksisilmäistä propagandaa vailla faktoja sen kummemmin taloudesta, historiasta kuin geopolitiikastakaan.

    Hah.
    Tuossahan oikeastaan kumottiin jokainen aloittajan esittämä väite Venäjän osalta. Jokainen.
    Yhtään paikkansapitämätöntä väitettä et siitä löydä. Disinformaatiota siinä ei ole yhtään.

    Toki putinilaisilla silmälasien läpi katsoen kirjoitus on kiusallinen ja putinilaisittain 'disinformaatiota' putinpropagandaan nähden. Se taas on Putinin persnuoliaisten ongelma.

    Nuo pari viimeistäkin huumoritarinaa kuvaavat aika täsmällisesti nykyVenäjän tasoa.

    Äänestä

Venäjän talous on täysin rapakunnossa. Koko sotakalusto romuna. Tätä varten venäjä uhoaa ja pullistelee. Yritetään antaa parempi vaikutelma mikä se on oikeasti.

Äänestä
  • Pysytääs+faktoissa.+Venäjän+talous+on+velkaantunut+vain+murto-osan+EU+-taloudesta.+Sotakalusto+on+parempi+ja+kehittyneempi+kuin+koskaan+ja+paljon+huonommallakin+kalustolla+Venäjä+kukisti+Tsetsenian+terrorismin+ja+kehnomman+talouden+tilassa+rakensi+Groznyn+uudelleen.+Tsetsenian+sodassa+siviiliuhrien+%+osuus+oli+sama+kuin+USA:n+Irakin+sodassa+ja+miehityksessä.+Kaikki+nämä+tiedot+löytyy+netistä.+Viime+vuosikymmeninä+USA+on+käynyt+ylivoimaisesti+hyökkäyssotia.+Se+ei+hyväksy+rajojensa+läheisyyteen+mitään+sellaista+varustautumista,+mitä+se+on+tuonut+Venäjän+tuntumaan+Naton+kanssa.+Faktojen+valossa+USA:n+toiminta+on+siis+paljon+sotaisampaa,+aggressiivisempaa+ja+provokatiivisempaa+kuin+Venäjän+toimet.+Kaikki+muu+on+spekulaatiota+ja+selittelyä+sekä+poliittisten+valintojen+ohjaamia+mielipiteitä.+Itse+en+kykene+moraalisesti+niin+alhaiseen+ajatteluun,+että+arvostelisin+toisen+osapuolen+harjoittamia+toimia,+mutta+hyväksyisin+ne+jonkun+muun+tekemänä.+Kyseessähän+on+suurvaltapolitiikka,+joten+sinä+valossa+USA:n+laajemmat+sotatoimet,+aggressio+ja+vallan+laajentamispyrkimykset+ovat+ymmärrettäviä,+koska+kyseessä+on+taloudellisesti+ja+sotilaallisesti+mahtavin+valtio.+Pyrkimys+selittää+näitä+toimia+moraalisilla+ja+rauhaan+tähtäävillä+seikoilla+osoittaa+vain+itsenäisen+ajattelun+tai+puolueettomuuden+puuttumista,+mielipiteetkin+luetaan+jonkin+osapuolen+median+tuottamasta+propagandasta+ilman+arvostelukykyä.

    Äänestä

  • totuudentorvi33 kirjoitti:

    Pysytääs+faktoissa.+Venäjän+talous+on+velkaantunut+vain+murto-osan+EU+-taloudesta.+Sotakalusto+on+parempi+ja+kehittyneempi+kuin+koskaan+ja+paljon+huonommallakin+kalustolla+Venäjä+kukisti+Tsetsenian+terrorismin+ja+kehnomman+talouden+tilassa+rakensi+Groznyn+uudelleen.+Tsetsenian+sodassa+siviiliuhrien+%+osuus+oli+sama+kuin+USA:n+Irakin+sodassa+ja+miehityksessä.+Kaikki+nämä+tiedot+löytyy+netistä.+Viime+vuosikymmeninä+USA+on+käynyt+ylivoimaisesti+hyökkäyssotia.+Se+ei+hyväksy+rajojensa+läheisyyteen+mitään+sellaista+varustautumista,+mitä+se+on+tuonut+Venäjän+tuntumaan+Naton+kanssa.+Faktojen+valossa+USA:n+toiminta+on+siis+paljon+sotaisampaa,+aggressiivisempaa+ja+provokatiivisempaa+kuin+Venäjän+toimet.+Kaikki+muu+on+spekulaatiota+ja+selittelyä+sekä+poliittisten+valintojen+ohjaamia+mielipiteitä.+Itse+en+kykene+moraalisesti+niin+alhaiseen+ajatteluun,+että+arvostelisin+toisen+osapuolen+harjoittamia+toimia,+mutta+hyväksyisin+ne+jonkun+muun+tekemänä.+Kyseessähän+on+suurvaltapolitiikka,+joten+sinä+valossa+USA:n+laajemmat+sotatoimet,+aggressio+ja+vallan+laajentamispyrkimykset+ovat+ymmärrettäviä,+koska+kyseessä+on+taloudellisesti+ja+sotilaallisesti+mahtavin+valtio.+Pyrkimys+selittää+näitä+toimia+moraalisilla+ja+rauhaan+tähtäävillä+seikoilla+osoittaa+vain+itsenäisen+ajattelun+tai+puolueettomuuden+puuttumista,+mielipiteetkin+luetaan+jonkin+osapuolen+median+tuottamasta+propagandasta+ilman+arvostelukykyä.

    Sinulla itselläsi ei ole minkäänlaista arvostelukykyä. Et tajua edes sitä, ettei mikään maa ollut viemässä Ukrainaan aseita eikä Ukraina ollut liittymässä NATO:on eikä NATO ollut laajentumassa silloin, kun Venäjä aloitti tämän rikollisen sotansa.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sinulla itselläsi ei ole minkäänlaista arvostelukykyä. Et tajua edes sitä, ettei mikään maa ollut viemässä Ukrainaan aseita eikä Ukraina ollut liittymässä NATO:on eikä NATO ollut laajentumassa silloin, kun Venäjä aloitti tämän rikollisen sotansa.

    ei taida tää heppu paljoa lukea iltasanomien ulkopuolelle, tai sitten älykkyysosamäärä hipoo kengän pohjia

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    ei taida tää heppu paljoa lukea iltasanomien ulkopuolelle, tai sitten älykkyysosamäärä hipoo kengän pohjia

    No avara ihmeessä maailmaasi. Opettele vaikka joku kieli.

    Äänestä

Venäjä ja Neuvostoliitto ovat toteuttaneet hyvin rauhanomaista politiikkkaa verrattuna USA:han:Neuvostoliitto solmi ystävälliset suhteet entiseen fasistivaltioon Suomeen jo vuonna 1944.Venäjä on sietänyt ihmeen hyvin Naton aggressiivista hyökkäys- ja laajentumispolitiikkaa Venäjän sisäosia kohti.

Äänestä
  • Suomi ei ole koskaan ollut mikään fasistivaltio ja Neuvostoliitto oli koko olemassaolonsa ajan agressiivinen ja vallanhaluinen valtio! Onneksi koko iso mätä pskatunkio romahti 1991!

    Venäjä on puolestaan toiminut ITSE siten, että kaikki sen pienet reunavaltiot ovat ajan kanssa etysineet turvaa Natosta! Nyt pikku-Puttea jurppii, kun yhä harvemmassa on enää maita, joita hän voi 'kouluttaa Georgian tyyliin!

    Äänestä

Venäjä solmi rauhanomaisesti itseensä Krimin ja puoli Ukrainaa. Samoin rauhanomaisesti kansanäänestyksellä tullaan solmimaan Suomi Venäjään.

Äänestä

Putinin Venäjä sopii esimerkiksi mille taholle tahansa?
Mutta Nato kiimakko ei tajua ketkä ohjailevat lännen hallintoja, oikeastaan pelastus Trumpin valinnan jatkumolle on Italian vaalit joulukuussa. Sen jälkeen Ranskan vaalit ja Marine Le Pen ja se onkin siinä, EU ja Euro on taputettu?

Äänestä
  • Tiltujen toiveajattelua! Kohta saamme makeasti nauraa Tiltujen haaveille!

    Äänestä

  • Italian vaalit näyttävät suunnan ja nehän ovat parin viikon päästä?
    Onko nato kiimakko muuten seonnut pysyvästi, vai mistä tuo rommel aina tempaistaan?
    Selvisi kyllä että rommel pisti turpaan nato kiimakkoa mennen tullen ja potkii siinä sivussa viellä perseelle, mutta nyt kaveri on saanut tarpeekseen enkä ihmettele?

    Äänestä

  • Tuliko Rommelille pelko perseeseen kun taas paljastui. Toveri Rommel piti tapanaan hävitä kaikki väittelynsä, joten turha sinun on uhota olemattomilla meriiteillä!

    Ennen ylpeilit yhden ainoan nimimerkin käytöstä ja yritit vaatia sitä muiltakin! Nyt se lienee turhaa kun et enää itsekään pysy yhdessä nickissä!

    Sinä paljastuit aika nopeasti muutamasta vakioilmaisustasi ja nyt on enää turha leikkiä olevansa eri henkilö!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


natonato kirjoitti:

Venäjän ulkopolitiikka on uskomattoman rauhantahtoista.

Kun Venäjä aikoi viedä muutaman hassun ohjuksen taannoin Kuubaan, USA oli aikeissa käynnistää ydinsodan, jos Venäjä tulee sen rajojen läheisyyteen.

Venäjä on venynyt provosoitumatta kärsivällisyydessä äärimmilleen, vaikka Nato=USA on piirittänyt sen rajoja yhä useammalta suunnalta. Vasta Ukrainan kohdalla tuli raja vastaan ja silloinkin Venäjä tyytyi varmistamaan asemansa Krimin tukikohdassa, eikä ollut USA:n tavoin käynnistämässä ydinsotaa.

USA on sotinut vuosikymmeniä ympäri maailmaa milloin geopoliittisista, milloin luonnonvaroihin liittyvistä syistä, Irakissakin uhrattiin miljoonan ihmisen henki USA:n laatimien valheellisten todisteiden nojalla käynnistetyn sodan ja miehityksen seurauksena ja lisää uhreja tulee koko ajan. Venäjä on tyytynyt kurmouttamaan vai paria rajanaapuria, jotka ovat haastaneet riitaa ja pyrkineet tiivistämään kuristusotetta Venäjästä omalta osaltaan. Syyria on poikkeus Venäjän etätoimissa ja sekin vain sen vuoksi, että Assad pyysi apua lännen aseistamia terroristeja vastaan, totta kai Venäjällä on myös omia intressejä asiassa aivan samoin kuin USA:lla Irakissa, Afganistanissa, Kosovossa ja Vietnamissa, suurvaltapolitiikka on aika raadollista.

Kaiken kaikkiaan Venäjä ja Kiina ovat olleet varsin rauhanomaisia viimeiset vuosikymmenet suurvaltapolitiikassa. Nyt on toivoa siitä, että myös USA rauhoittuisi ja turvaisi lähinnä omia rajojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu