Tänään oli oulussa ilmestyvässä Kaleva-lehdessä varapuheenjohtaja Marko Lakkalan haastattelu. Kuvatekstin mukaan Lakkala sanoo että vapaa-ajattelijoiden tavoitteena on poistaa uskonnon opetus kouluista. Ei ole tuollainen tavoite ollut ainakaan kovin paljon julkisuudessa esillä.
Lakkala haluaa poistaa uskonnonopetuksen
19
71
Vastaukset
- Et-opelta
Se on ihan säännöissä mainittu perustavoite. Tällä hetkellä sen voi tehdä vain oppilas oppilaalta eli siirtymällä ET-opetukseen.
- et.n.loppu
Elämänkatsomustieto on aikoinaan synnytetty vaihtoehdoksi uskonnon opetukselle. Eikö niin? Jos uskonnon opetus lakkautetaan, ja uskonnoista kertominen jätetään Lakkalan kannan mukaisesti historian tunnille, niin eihän sille sitten olemattomalle uskonnon opetukselle tarvita enää vaihtoehtoa. Silloinhan myös ET loppuu.
- ota.tästäkin.selvää
Jos uskonnon opetuksen poistaminen on säännööissä mainittu perustavoite, miksi vaparit sitten vaativat vapautta valita et:n ja uskonnon väliltä, miksi eivät sääntöjensä mukaisesti vaadi uskonnon opetuksen poistamista?
- Frans_2
Aina ei ole realistista olettaa, että sinänsä oikeat ja perustellut tavoitteet saavutetaan kertarysäyksellä. Toisinaan täytyy tyytyä siihen, että edistys etenee vaiheittain. Et:n salliminen myös evlut-vanhempien lapsille on yksi vaihe uskonnon opetuksen poistamistavoitteessa.
- menipäkiintoisax
Frans_2 kirjoitti:
Aina ei ole realistista olettaa, että sinänsä oikeat ja perustellut tavoitteet saavutetaan kertarysäyksellä. Toisinaan täytyy tyytyä siihen, että edistys etenee vaiheittain. Et:n salliminen myös evlut-vanhempien lapsille on yksi vaihe uskonnon opetuksen poistamistavoitteessa.
Siis välivaihe on et:n salliminen. Lopullinen tavoite uskonnon opetuksen poistaminen. Mutta kysymys tässä nyt on se, että onko tuota lopullista tavoitetta lausuttu ääneen missään. Jos ei siis lasketa tuota oululaislehden kuvatekstissä olevaa Lakkalan kannanottoa. Vai lausutaanko se sitten, kun välitavoite on saavutettu? Vai tuleeko sitten taas uusi välitavoite? Miksi ei heti sanota, että haluamme et:n sallimista evlut lapsille, jotta uskonnonopetus myöhemmin poistettaisi kokonaan. Eikö se olisi rehellistä kertoa, jos tuossa sellainen idea on. Ja miten tuo Lakkalan lausuma sopii tähän kokonaisuuteen. Haluaako Lakkala ohittaa välitavoitteen ja loikata suoraan päätavoitteeseen? Jos se ei ole realistista, onko Lakkala epärealisti? Muita tuon suuntaisia kannanottoja ei ole tosiaan kuulunut, joten onko Lakkala eri mieltä muiden kanssa tästä?
Liiton säännöissä suoraan:
"2 § Tarkoitus ja toimintamuodot
....
c) Tavoite
Tavoitteena on kriittisyyden lisääminen uskontoja kohtaan, lainsäädännöllisin muutoksin valtiokirkkojärjestelmän purkaminen ja uskonnonopetuksen poistaminen kouluista, päivähoidosta sekä valtion yliopistoista. "
http://vapaa-ajattelijat.fi/liiton-saannot/
Eihän tuo mikään salaisuus ole.menipäkiintoisax kirjoitti:
Siis välivaihe on et:n salliminen. Lopullinen tavoite uskonnon opetuksen poistaminen. Mutta kysymys tässä nyt on se, että onko tuota lopullista tavoitetta lausuttu ääneen missään. Jos ei siis lasketa tuota oululaislehden kuvatekstissä olevaa Lakkalan kannanottoa. Vai lausutaanko se sitten, kun välitavoite on saavutettu? Vai tuleeko sitten taas uusi välitavoite? Miksi ei heti sanota, että haluamme et:n sallimista evlut lapsille, jotta uskonnonopetus myöhemmin poistettaisi kokonaan. Eikö se olisi rehellistä kertoa, jos tuossa sellainen idea on. Ja miten tuo Lakkalan lausuma sopii tähän kokonaisuuteen. Haluaako Lakkala ohittaa välitavoitteen ja loikata suoraan päätavoitteeseen? Jos se ei ole realistista, onko Lakkala epärealisti? Muita tuon suuntaisia kannanottoja ei ole tosiaan kuulunut, joten onko Lakkala eri mieltä muiden kanssa tästä?
Se on liiton sääntöjen 2. pykälässä, ks. http://vapaa-ajattelijat.fi/liiton-saannot/ - Tosin itse en oikeastaan kannata noin yksityiskohtaista listaa säännöissä.
Voisin jopa sanoa, että oikein teoretisoiden vapaa-ajattelijat eivät ota kantaa uskonnon opetukseen sinänsä, vaan "vain" käytännössä siihen mitä uskonnon opetus nyt tarkoittaa. Vaikka minäkin näkisin uskonnot (aate)historian osana, ei kai olennaista ole se, onko kyseessä erillinen oppiaine?- onsekannanotto
jori.mantysalo kirjoitti:
Se on liiton sääntöjen 2. pykälässä, ks. http://vapaa-ajattelijat.fi/liiton-saannot/ - Tosin itse en oikeastaan kannata noin yksityiskohtaista listaa säännöissä.
Voisin jopa sanoa, että oikein teoretisoiden vapaa-ajattelijat eivät ota kantaa uskonnon opetukseen sinänsä, vaan "vain" käytännössä siihen mitä uskonnon opetus nyt tarkoittaa. Vaikka minäkin näkisin uskonnot (aate)historian osana, ei kai olennaista ole se, onko kyseessä erillinen oppiaine?Lakkala ottaa kantaa uskonnon opetukseen sinänsä. Jos tavotteena on poistaa "uskonnon opetus" kouluista eikä "se mitä uskonnon opetus nyt tarkoittaa".
- eiuutista
Ihan selkeä, säännöissä mainittu tavoite, ei mikään salaisuus tai muutenkaan ristiriitainen linjaus. Keinoista tavoitteeseen pyrkimisessä voidaan aina olla eri mieltä, ja miksei tavoitteistakin. Mutta ei siis mikään skandaalimainen irtiotto tai uusi linjaus.
- radikalisoidutaan
eiuutista kirjoitti:
Ihan selkeä, säännöissä mainittu tavoite, ei mikään salaisuus tai muutenkaan ristiriitainen linjaus. Keinoista tavoitteeseen pyrkimisessä voidaan aina olla eri mieltä, ja miksei tavoitteistakin. Mutta ei siis mikään skandaalimainen irtiotto tai uusi linjaus.
Eihän tuossa todellakaan mitään uutta ole. Tavoite on ollut varmaan säännöissä niin kauan kuin liitto on ollut olemassa. Poikkeuksellista on vain se, että asia sanotaan kerrankin suoraan. Luulenpa, että liiton alkuaikoina on tuokin jopa sanottu suoremmin. Liiton pahimpia ongelmia on tällä hetkellä liiallinen maltillisuus ja halu etsiä kompromisseja. Liitto saisi radikalisoitua. Ei Suomeen tarvita kahta Humanistiliittoa. Voisi sano suoraan "uskonnonopetus pois kouluista", kun nyt sanotaan "ET vapaasti valittavaksi" ja ilman mitään perustetta kuvitellaan vapaan valinnan edistävän uskonnonopetuksen poistumista, ja vielä varotaan kertomasta kenellekään tuosta kuvitelmasta. Uskonnonopetus ei poistu sen vuoksi, että vaparit sitä vaatisivat, mutta sitten asiasta voisi edes syntyä keskustelua. Kun nyt vain keskustellaan tuosta et-valintaoikeudesta, unohtuu kokonaan tuo mahdollisuus , että ei opetettaisi lainkaan uskontoa eikä elämänkatsomustietoa. Tulee sellainen mielikuva, ettei kukaan edes halua uskonnon opetusta kokonaan pois.
radikalisoidutaan kirjoitti:

Vaikea sanoa.
Ihan ensimmäisenä pitäisi miettiä tavoite. Mitä uskonnoista pitäisi koulussa opettaa? Jumalia ei ole, mutta uskomuksia ja uskontoja, kirkkorakennuksia, uskonnollisia lauluja tai tauluja jne. on.- EsaYlikoskelta
radikalisoidutaan kirjoitti:
Eihän tuossa todellakaan mitään uutta ole. Tavoite on ollut varmaan säännöissä niin kauan kuin liitto on ollut olemassa. Poikkeuksellista on vain se, että asia sanotaan kerrankin suoraan. Luulenpa, että liiton alkuaikoina on tuokin jopa sanottu suoremmin. Liiton pahimpia ongelmia on tällä hetkellä liiallinen maltillisuus ja halu etsiä kompromisseja. Liitto saisi radikalisoitua. Ei Suomeen tarvita kahta Humanistiliittoa. Voisi sano suoraan "uskonnonopetus pois kouluista", kun nyt sanotaan "ET vapaasti valittavaksi" ja ilman mitään perustetta kuvitellaan vapaan valinnan edistävän uskonnonopetuksen poistumista, ja vielä varotaan kertomasta kenellekään tuosta kuvitelmasta. Uskonnonopetus ei poistu sen vuoksi, että vaparit sitä vaatisivat, mutta sitten asiasta voisi edes syntyä keskustelua. Kun nyt vain keskustellaan tuosta et-valintaoikeudesta, unohtuu kokonaan tuo mahdollisuus , että ei opetettaisi lainkaan uskontoa eikä elämänkatsomustietoa. Tulee sellainen mielikuva, ettei kukaan edes halua uskonnon opetusta kokonaan pois.
Kyllä liittokokouksen 2014 kannanotossa heti kärkeen selväti sanottiin tuo perustavoite. Liittovaltuuston päätöksessä 2015 samoin. Siinä tosin tuotiin lisäksi esiin yhtenä välivaiheena myös se, että uskonnonopetus lopetettaisiin edes alaluokilla, 1-4 tai 1-3. Siellähän opetus on usein tunnustuksellisinta ja indoktrinoivinta, kun satuja kerrotan pienille totena.
Varmaan perustavoitetta voisi tuoda esiin enemmän. Sehän vaatii oppiaine- ja tuntijakopäätöksen muuttamista eduskunnassa. Myös ET-opetuksen avaaminen vaatii eduskunnan päätöksen, mutta se voitaisiin tehdä erillispäätöksellä, parin sanan muutoksella, avaamatta koko isoa oppiaine- ja tuntijakolaatikkoa.
ET:n vahvistaamisella ja oppilasmäärän lisäämisellä lopetamme uskonnonopetusta - oppilas oppilaalta. Ja ET:n avaamissella lopettaisimme uskonnonopetusta myös kirkkoon kuuluvien oppilaiden osalta oppilas oppilaalta.
Perustavoitteen ja osatavoitteiden on yleinen dilemma yhteiskuntapolitiikassa. ("Vallankumous", kertarysäys vai reformit) Sama koskee myös kirkon ja valtion erottamista. Kyllä voisimme siitäkin mainita perustavoitteen useammin, vaikka silti edsistämme myös esim. valan ja vakuutuksen yhdistämistä tai esim. jotain ehtoollisviinin verovapauden poistamista (ym. tavoitteita)... Ja senhän voi sanoa neutraalisti: kirkon julkisoikeudellisen aseman lopettaminen.
Ja kouluissa kyse on oppiaineasian lisäksi myös uskonnonharjoituksen lopettamisen vaatimuksesta, vaikka toisaalta samalla käytännössä edistämme myös hyvien vaihtoehtoisten tilaisuuksien luomista, jos esim. joulukirkko kuitenkin on syyslukukauden ohjelmassa, vastoin peruskantaamme...
Siinäkin on dilemma eli "ikuinen" ristiriita, joka pitää vaan joka päivä tiedotuksesa ym. jotenkin ratkaista. Tässä seuraavassa on yksi esimerkki siitä, että perustavoite selvästi nostettu etusijalle: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2016/05/25/jumalanpalvelus-on-eri-asia-kuin-suvivirsi/ EsaYlikoskelta kirjoitti:
Kyllä liittokokouksen 2014 kannanotossa heti kärkeen selväti sanottiin tuo perustavoite. Liittovaltuuston päätöksessä 2015 samoin. Siinä tosin tuotiin lisäksi esiin yhtenä välivaiheena myös se, että uskonnonopetus lopetettaisiin edes alaluokilla, 1-4 tai 1-3. Siellähän opetus on usein tunnustuksellisinta ja indoktrinoivinta, kun satuja kerrotan pienille totena.
Varmaan perustavoitetta voisi tuoda esiin enemmän. Sehän vaatii oppiaine- ja tuntijakopäätöksen muuttamista eduskunnassa. Myös ET-opetuksen avaaminen vaatii eduskunnan päätöksen, mutta se voitaisiin tehdä erillispäätöksellä, parin sanan muutoksella, avaamatta koko isoa oppiaine- ja tuntijakolaatikkoa.
ET:n vahvistaamisella ja oppilasmäärän lisäämisellä lopetamme uskonnonopetusta - oppilas oppilaalta. Ja ET:n avaamissella lopettaisimme uskonnonopetusta myös kirkkoon kuuluvien oppilaiden osalta oppilas oppilaalta.
Perustavoitteen ja osatavoitteiden on yleinen dilemma yhteiskuntapolitiikassa. ("Vallankumous", kertarysäys vai reformit) Sama koskee myös kirkon ja valtion erottamista. Kyllä voisimme siitäkin mainita perustavoitteen useammin, vaikka silti edsistämme myös esim. valan ja vakuutuksen yhdistämistä tai esim. jotain ehtoollisviinin verovapauden poistamista (ym. tavoitteita)... Ja senhän voi sanoa neutraalisti: kirkon julkisoikeudellisen aseman lopettaminen.
Ja kouluissa kyse on oppiaineasian lisäksi myös uskonnonharjoituksen lopettamisen vaatimuksesta, vaikka toisaalta samalla käytännössä edistämme myös hyvien vaihtoehtoisten tilaisuuksien luomista, jos esim. joulukirkko kuitenkin on syyslukukauden ohjelmassa, vastoin peruskantaamme...
Siinäkin on dilemma eli "ikuinen" ristiriita, joka pitää vaan joka päivä tiedotuksesa ym. jotenkin ratkaista. Tässä seuraavassa on yksi esimerkki siitä, että perustavoite selvästi nostettu etusijalle: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2016/05/25/jumalanpalvelus-on-eri-asia-kuin-suvivirsi/Tarkennan sen verran, että kaikki tavoitteet eivät liity valtionkirkkoasemaan. Esimerkiksi nyt poistuva ehtoollisviinin verovapaus koskee kaikkia uskonnollisia yhdyskuntia.
- Lukija.huomioita
EsaYlikoskelta kirjoitti:
Kyllä liittokokouksen 2014 kannanotossa heti kärkeen selväti sanottiin tuo perustavoite. Liittovaltuuston päätöksessä 2015 samoin. Siinä tosin tuotiin lisäksi esiin yhtenä välivaiheena myös se, että uskonnonopetus lopetettaisiin edes alaluokilla, 1-4 tai 1-3. Siellähän opetus on usein tunnustuksellisinta ja indoktrinoivinta, kun satuja kerrotan pienille totena.
Varmaan perustavoitetta voisi tuoda esiin enemmän. Sehän vaatii oppiaine- ja tuntijakopäätöksen muuttamista eduskunnassa. Myös ET-opetuksen avaaminen vaatii eduskunnan päätöksen, mutta se voitaisiin tehdä erillispäätöksellä, parin sanan muutoksella, avaamatta koko isoa oppiaine- ja tuntijakolaatikkoa.
ET:n vahvistaamisella ja oppilasmäärän lisäämisellä lopetamme uskonnonopetusta - oppilas oppilaalta. Ja ET:n avaamissella lopettaisimme uskonnonopetusta myös kirkkoon kuuluvien oppilaiden osalta oppilas oppilaalta.
Perustavoitteen ja osatavoitteiden on yleinen dilemma yhteiskuntapolitiikassa. ("Vallankumous", kertarysäys vai reformit) Sama koskee myös kirkon ja valtion erottamista. Kyllä voisimme siitäkin mainita perustavoitteen useammin, vaikka silti edsistämme myös esim. valan ja vakuutuksen yhdistämistä tai esim. jotain ehtoollisviinin verovapauden poistamista (ym. tavoitteita)... Ja senhän voi sanoa neutraalisti: kirkon julkisoikeudellisen aseman lopettaminen.
Ja kouluissa kyse on oppiaineasian lisäksi myös uskonnonharjoituksen lopettamisen vaatimuksesta, vaikka toisaalta samalla käytännössä edistämme myös hyvien vaihtoehtoisten tilaisuuksien luomista, jos esim. joulukirkko kuitenkin on syyslukukauden ohjelmassa, vastoin peruskantaamme...
Siinäkin on dilemma eli "ikuinen" ristiriita, joka pitää vaan joka päivä tiedotuksesa ym. jotenkin ratkaista. Tässä seuraavassa on yksi esimerkki siitä, että perustavoite selvästi nostettu etusijalle: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2016/05/25/jumalanpalvelus-on-eri-asia-kuin-suvivirsi/Tässä liittokokouskannanotto: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2014/06/15/uskonnonvapautta-vahvistettava-kouluissa-ja-armeijassa-ajankohtaiskannanotto-15-6-2014/
- samanjutunlukenut
Hyvä heitto siinä Lakkalalta, että uskonnoista voisi kertoa historian tunnilla. Siis uskonnot kuuluvat hänen mielestään historiaan.
- Lääkettä
Ruokarukoiluttaminen koulussa on uskonnon opettamista jos joku. Samoin aamuhartaudet...
- asiahoidettavana
Totta. Ja tuota puolta vaparit ovat kyllä ansiokkaasti esillä pitäneetkin.
- Anonyymi
Alkakaas nyt kannattaa kansalaisaloitetta jotta päästään eteenpäin kohti lopullista tavoitetta!
- Anonyymi
Oppilas oppilaalta: kansalaisaloute.fi/fi/aloite/8860
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Elina Valtosella täydellinen mahalasku Ylen Ykkösaamussa. Ei hallitse alkuunkaan tonttiaan.
Ulkoministerimme Elina Valtosen haastattelu Ylen Ykkösaamussa 25.1.2025 oli jotain niin kiusallista katsottavaa, ettei4713283- 1491506
- 851231
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL1191114- 2261073
Nainen, haluatko olla haluttava
Miettinyt tässä salaisuutta sun vetovoimallesi. Kaunis? Kyllä. Kiinnostava luonne? Kyllä. Hyvä kroppa? On. Harrastukset,441011Kerro yksi positiivinen kokemus kaivatusta
Voi tunnistaa. Jos ei ole positiivista, voi kertoa negatiivisen. Ne ehkä jää mieleen paremmin.37981Olen niin pettynyt itseeni
Että sait väärän kuvan minusta ja luulit etten ole kiinnostunut ja menit eteenpäin. Miten nyt käy jos vielä haluamme toi40980- 10930
- 102922