Musiikista ja muusta tosiasiaa

Musiikkimaku ja siitä keskustelu on kuin pohjaton kaivo. Tässä asiassa kuitenkin kannattaa olla itselleen rehellinen, kuten kaikissa muissakin asioissa.

Ei ole hengellistä rokkia, ei myöskään hengellistä räppiä tai heviä. Hengelliset sanat laittetuina noihin sävellyksiin ja renkutuksiin on karmean kuuloista. Tuollaisen musiikin kuuntelu ja soittaminen onkin vain tekosyy kuunnella rokkia, räppiä, humppaa tai heviä.
Miksi ei voi suoraan ja rehellisesti kuunnella raskasta rokkia jos haluttaa?
Laittaa vaikka Hurricanes soimaan niin jo helpottaa. Itse nuorena mulle oli Hurricanes kaikki kaikessa mutta ei enää kolahda niin.
Aivan sama on muunkin, musiikin suhteen. Jos haluttaa niin kuuntelee rehellisesti mitä kuuntelee, eikä lyö verukkeita, että Daavidkin karkeloi, kun soittaa heviä.

Oikealla karkeloimisella ei ole hevin kanssa mitään tekemistä eikä muunkaan renkutuksen. Kaikki keinotekoinen pumppaaminen ei sytytä vaan ällöttää.
Kun on aito kiitosmieli niin saahan sitä karkeloida, mikä ettei? Kun silloin karkeloi niin sen aitouden huomaa myös muut.

Itkuvirsiäkö? Ei, vaan onhan se välimuotokin.
Hengellisiä lauluja on kauniita ja vanhoista kauniista ja jopa raskaistakin on tehty hienoja uusia sovituksia. Kyllä niitä kelpaa kuunnella. Etkö ole kuullut? Laita Radio dei ja hengellisen musiikin toivekonsertti niin kuulet.

Toinen asia samaan syssyyn.
'Sus siunatkoon.' Mikä ihmeen sus? Onko se sama sus joka oli Tuntemattomassa sotilaassa kun Rokka tuli korsuun ja esitteli itsensä ja kaverinsa ja sanoi; 'Tää on miun kaverein Sus'.
J-laa tai nasaretilaista joku viljelee. Ketä sieltä Nasaretista?
Ymmärrän, että kyseessä tarkoitetaan Jeesusta, mutta sitä en ymmärrä miksi ei voi suoraan sanoa Jeesus sinua siunatkoon. Tai Jeesus minut pelasti. Turvani on Jumalassa. Eikö uskon asiat ole kunnossa kun noin pinnallisesti pitää höpöttää ja hokea? Kun on Jumalan kanssa lyhyet tilivälit niin kyllä uskaltaa rehdisti toivottaa toiselle siunausta Jeesuksen nimessä.
Samoin tunnustaa; Jeesus on Herra ja Jumalan Poika.
18811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

että aito-juhani diggaa humppa-orkesteria nimeltään VIA.

Äänestä
  • tyyli sulla herättää toinen....

    Äänestä

  • atri.parkka kirjoitti:

    tyyli sulla herättää toinen....

    eli kakaista ulos, mahdollisimman nätisti.

    Äänestä

  • tod e kirjoitti:

    Itse asia Juhanin textissä oli jotakuinkin oikein, muta sävy ja tarjoitusperä jäi epäselväksi.

    Jos johtopäätös on se, että vain ns kaunis musiikki on oikeata jää jäljelle taas ikuisuuskysymys; mikä on kaunista musiikkia?

    VIA;n musiikki! Of cource! Sinähän sen sanoit.

    Mutta Jussia ärsyttää pinallisuus luulisin sen olevan motiivi. Tuskin olen väärässä?

    Äänestä

  • Uskovainen n kirjoitti:

    Mutta Jussia ärsyttää pinallisuus luulisin sen olevan motiivi. Tuskin olen väärässä?

    eikö juhani juuri ole itse pinnallisuus?

    Äänestä

  • atri.parkka kirjoitti:

    Itse asia Juhanin textissä oli jotakuinkin oikein, muta sävy ja tarjoitusperä jäi epäselväksi.

    Jos johtopäätös on se, että vain ns kaunis musiikki on oikeata jää jäljelle taas ikuisuuskysymys; mikä on kaunista musiikkia?

    VIA;n musiikki! Of cource! Sinähän sen sanoit.

    Tarkoitan mitä kirjoitan.
    Miksi olet juuri minua kohtaan niin kriittinen? Toisille suot vaikka mitä ja minua epäilet aina jostain motiivista tai halveeraat, jopa johdat sivuraiteille tarkoituksiani.

    Jos ei vieläkään mennyt perille niin tässä kirjoituksessa minkä alustin purin tuntojani ja asioita jotka ovat epäkohtia. Miksi muuten paapot sellaisia kirjotuksia jotka ovat hakoteillä tai ujuttavat tahallista syntiä, yrittävät saada synnilleen siunausta, mutta et hyväksy toista ääripäätä, Raamatun lukua niinkuin se on kirjoitettu? Oletko tahallaan ilkeä minulle?

    Kysyn sinulta atri parkka, haluaisitko, että poistun tältä palstalta?

    jos via`n laulujen sanomaa ei kuuntele, heidän useimmat biisinsä ovat kyllä juuri sitä renkutusta, joka ei eroa millään tavalla suomalaisen tanssi-bändin tyylistä.
    MUTTA mitäpä sillä on väliä, kun pojilla on hyvä sanoma kerrottavana ja he kertovat sen tosi selvästi ja väkevästi?
    minä nyt vain en satu olemaan humpan, iskelmän tai valssin ystävä, enkä osaa eritellä evankeliumin sanomaa johonkin tiettyyn tyyliin tai tempoon sopivaksi
    ja sentakia älähdin, kun kalikka nilkaan kolahti... that`it!

    Äänestä

  • Juhani-Aito kirjoitti:

    kai syyn sanonut useinkin....
    Koska olet evankelista, sinulta vaaditaan enemmän kuin muilta.

    Päinvastoin käännettynä.. vaikka olet vain vain evankelista, sinulta vaaditaan sittenkin enemmän kuin muilta...

    Äänestä

  • tod e kirjoitti:

    jos via`n laulujen sanomaa ei kuuntele, heidän useimmat biisinsä ovat kyllä juuri sitä renkutusta, joka ei eroa millään tavalla suomalaisen tanssi-bändin tyylistä.
    MUTTA mitäpä sillä on väliä, kun pojilla on hyvä sanoma kerrottavana ja he kertovat sen tosi selvästi ja väkevästi?
    minä nyt vain en satu olemaan humpan, iskelmän tai valssin ystävä, enkä osaa eritellä evankeliumin sanomaa johonkin tiettyyn tyyliin tai tempoon sopivaksi
    ja sentakia älähdin, kun kalikka nilkaan kolahti... that`it!

    s` puuttui.... t: atri...

    Äänestä

AitoJ voisi nyt kertoa tosiasiaa mitkä kadenssit ovat syntisiä ja sointurakennelmat turmiollisia.

Musiikki voi järkyttää tai tervehdyttää ilman sanoja.

Musiikki on pyyteetöntä, se ei vaadi mitään.
Sus siunatkoon oli tarkoitettu palstan rehellisille musikanteille.

Musikaalisuus edellyttää soittotaitoa, ei pelkästään kuuntelutaitoa.
Aivan kuin raamatunlukutaito edellyttää raamatun sovittamista tähän päivään.

bregards kadun nainen

Äänestä
  • Oletko profeetta kun tiedät kuka on rehellinen ja kuka ei täällä?

    Äänestä

  • musikaalisuus ei aina edellytä soittotaitoa, ei ainakaan silloin, kun sitä ei ole jostakin syystä olut mahdollista saada omatuksi itselleen.

    ja sitäpaitsi nuotinlukutaito ei ole mittari, jolla musikaalisuutta mitataan. nuotinlukutaidottomia muusikoita on olemassa pilvin pimein esim. jazzin ja kansanmusiikin alalla.
    liekö musikaalisuus-mittareita olemassakaan loppujen lopuksi tai jos on, toimivatko ne?

    Äänestä

  • Musikaalisuudesta puhuit, niin satuitko tietämään minun musikaalisuudesta? Taikka geeneista tai lahjoista ihan miten vaan. Katsos Donna della Strada kun isän ja äidin puolella on kummallakin musikaalisuutta. Ihan TV:stä tuttuja.

    Itsellä on kaksi kitaraa ja viulu tällä hetkellä. On ollut pianoa, urkuja, bassoa ym ym. Kitaraa olen soittanut -70 luvulta alkaen. Osaan soinnut mutta paljolti soitan korvakuulolta.
    Se, että osaa nuotit ei tee ihmisestä musikaalista, vaan miten niiden kanssa inspiroi.

    Mm Agentsin Esa Pulliainen tietääkseni soittaa nuotteja osaavana korvakuulolta, koska silloin pääsee luovuus paremmin esille. Jimi Hendrix ei osannut nuotteja ja mitä hän oli, vuosisadan kitaristi.
    Korvakuulolta soittaminen ja nuottien osaaminen ei ole toisiaan poissulkevia tekijöitä, niinku tiedoksi näsäviisaille joita täällä vilisee.

    Mitäs Donna della Strada soittaa?
    Miten hän sovittaa Raamattua tähän päivään?

    Äänestä

  • rakastan tätä kadun naista....

    Äänestä

  • atri.parkka kirjoitti:

    rakastan tätä kadun naista....

    katunaisia.

    Äänestä

uskonnollista paskaa. ei kaikkea voi lokeroida oman korvasyyhyn tai kristityn foorumin mukaan, vaan Jumalan Henki vaikuttaa tahtomista ja tekemistä, silloin asiat ovat luovia ja avaria oikealla tavalla....

Äänestä
  • Mikä sinä olet?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Juhani-Aito kirjoitti:

Musiikkimaku ja siitä keskustelu on kuin pohjaton kaivo. Tässä asiassa kuitenkin kannattaa olla itselleen rehellinen, kuten kaikissa muissakin asioissa.

Ei ole hengellistä rokkia, ei myöskään hengellistä räppiä tai heviä. Hengelliset sanat laittetuina noihin sävellyksiin ja renkutuksiin on karmean kuuloista. Tuollaisen musiikin kuuntelu ja soittaminen onkin vain tekosyy kuunnella rokkia, räppiä, humppaa tai heviä.
Miksi ei voi suoraan ja rehellisesti kuunnella raskasta rokkia jos haluttaa?
Laittaa vaikka Hurricanes soimaan niin jo helpottaa. Itse nuorena mulle oli Hurricanes kaikki kaikessa mutta ei enää kolahda niin.
Aivan sama on muunkin, musiikin suhteen. Jos haluttaa niin kuuntelee rehellisesti mitä kuuntelee, eikä lyö verukkeita, että Daavidkin karkeloi, kun soittaa heviä.

Oikealla karkeloimisella ei ole hevin kanssa mitään tekemistä eikä muunkaan renkutuksen. Kaikki keinotekoinen pumppaaminen ei sytytä vaan ällöttää.
Kun on aito kiitosmieli niin saahan sitä karkeloida, mikä ettei? Kun silloin karkeloi niin sen aitouden huomaa myös muut.

Itkuvirsiäkö? Ei, vaan onhan se välimuotokin.
Hengellisiä lauluja on kauniita ja vanhoista kauniista ja jopa raskaistakin on tehty hienoja uusia sovituksia. Kyllä niitä kelpaa kuunnella. Etkö ole kuullut? Laita Radio dei ja hengellisen musiikin toivekonsertti niin kuulet.

Toinen asia samaan syssyyn.
'Sus siunatkoon.' Mikä ihmeen sus? Onko se sama sus joka oli Tuntemattomassa sotilaassa kun Rokka tuli korsuun ja esitteli itsensä ja kaverinsa ja sanoi; 'Tää on miun kaverein Sus'.
J-laa tai nasaretilaista joku viljelee. Ketä sieltä Nasaretista?
Ymmärrän, että kyseessä tarkoitetaan Jeesusta, mutta sitä en ymmärrä miksi ei voi suoraan sanoa Jeesus sinua siunatkoon. Tai Jeesus minut pelasti. Turvani on Jumalassa. Eikö uskon asiat ole kunnossa kun noin pinnallisesti pitää höpöttää ja hokea? Kun on Jumalan kanssa lyhyet tilivälit niin kyllä uskaltaa rehdisti toivottaa toiselle siunausta Jeesuksen nimessä.
Samoin tunnustaa; Jeesus on Herra ja Jumalan Poika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu