Pelkään että mielenterveys pettää

ei sinua kukaan muu voi auttaa kuin sinä itse. Et sinä voi koskaan toista ihmistä kokonaan omistaa etkä vaatia häntä jäämään epätyydyttävään suhteeseen vain sen takia, että pääsi hajoaa.
Pettäminen on loppupeleissä täysin mitätön asia kun sitä tarkemmin ajattelee.
Ota elämäsi omiin käsiisi ja huolehdi mielenterveytesi kuntoon.
Sinä olet elossa, sinä asut Suomessa jossa naisilla on mielettömän hyvät mahdollisuudet olla vaikka ja mitä ja kuka, olet vapaa tekemään ihan mitä tahansa, et sinä ole sokerista eikä itsetuntosi ole yhdenkään miehen taskussa.
Opettele seisomaan omilla jaloillasi ja luottamaan itseesi.
Elämä kantaa sinua ilman yhtään miestäkin, jos annat elämälle siihen mahdollisuuden.

Hei, ei se ukko ole ansainnut sinua kun kerran tuolla tavalla on toiminut. Tee ihan mitä vaan joka saa ajatukset muualle.....mutta älä dokaa, se ei auta. Ulos kävelylenkille lempimusaa kuunnellen jeesasi ainakin aikoinaan minua, ei mitään lemmenmusikkia vaan vähän raskaampaa vaikkei tykkäisikään. Ja ne ystävät, ne on nyt sitten arvokkaita, sukupuolella ei väliä.
Tsemppiä, aikansa se vie mutta kyllä sinä selviät!!

Jos nyt olo ihan hirveäksi menee niin mene normaalin lääkärin puheille. Nekin ovat auttamassa ihmistä ja voivat ohjata sinut ammattiauttajan puheille nopeammin kuin tajuatkaan eli vaikka terveyskeskukseen.

Soossinen,
Ymmärrän hyvin, että nyt olo on hirveä ja että olisi hienoa tietää, koska se loppuu.

Tahdon kannustaa siihen, että ajan myötä kaikki muuttuu kyllä paremmaksi, vaikka nyt se voi näyttääkin kaukaiselta. Sinulla on myös oikeus olla pettynyt ja vihainen miehellesi. Petetyksi ja jätetyksi tuleminen satuttavat hyvin syvältä.

Onko sinulla ystäviä kenen kanssa voisit viettää aikaa? Usein eron jälkeen pahinta on yksinäisyys ja yksin omien ajatusten kanssa jääminen. Jos voi vaikka vain olla toisen seurassa sekä puhua jostain ihan muusta, se voi ainakin hetkeksi helpottaa oloa.

Toivottavasti jaksat.

Vilppu H.
pappi

Päivä kerrallaan, tunti kerrallaan, tarvittaessa vaikka minuutti kerrallaan. Välillä on helpompaa ja välillä vaikeampaa. Alkuun tunteet ja ajatukset menevät melkoista vuoristorataa, eikä siinä auta oikein muu kuin yrittää pysytellä mukana. Surra kun surettaa, olla vihainen kun vihastuttaa, ja kun tulee helpompia hetkiä, ottaa niistä ilon irti.

Itseäni auttoivat aikanaan pitkät kävelylenkit, mieltä painavien asioiden kirjoittaminen (olen säästänyt kirjoitukset, mutta en ole halunnut lukea niitä), luotettujen ystävien kanssa jutteleminen ja eroaiheisten kirjojen, sekä faktan että fiktion, lukeminen. Myös oman kodin laittamisesta oli hiukan myöhemmässä vaiheessa suorastaan iloa.

mulla erosta mennyt 11 kk ja samoin kävi että mies jatkuvasti petti mut. Syvät arpit vielläkin ja yksinäinen olo, ehkä vuosi viellä ennen kuin tää vuoristorataa laskettu

Koin tuon saman 2 vuotta sitten miehen löydettyä toisen naisen, 10 vuoden parisuhde päättyi juuri, kun piti ruveta suunnittelemaan lapsia ja naimisiin menoa.

En ole koskaan ollut liikunnallinen, mutta silloin aloin liikkua. Purin pahaa olo lenkeillä ja salilla ja se auttoi aina, ainakin joksikin aikaa. Mulla oli yksi läheinen, jolle saatoin soittaa vaikka 20 kertaa päivässä ja sain purkaa pahaa oloa ja toinen kuunteli. Jossain kahden kuukauden kohdalla alkoi tuntua, että tarvitsen silti lisäapua. Kävin työterveyslääkärillä, kerroin asian ja, että on todella vaikea keskittyä töissä. Sain 5 päivää sairaslomaa, lääkäri kehotti liikkumaan, syömään hyvin ja tapaamaan ystäviä. Lisäksi sain mielialalääkityksen, jota syön edelleen. Annostus on pieni, mitään sivuvaikutuksia ei ole mutta sen verran apua siitä on, että se tavallaan hioo pahimmat särmät ahdistavista tunteista.

Keskity nyt vain ja ainoastaan itseesi ja siihen, että teet asioita joista tykkäät. Liikut ja panostat itseesi, ostat uusia vaatteita, että sulla on hyvä olo itsestäsi. Annat ajan kulua, aika auttaa. Pääkoppa on onneksi niin armollinen, että lopulta vaan unohtaa sen verran että pystyy jatkamaan elämässä eteenpäin. Minäkin selvisin :)

Minulla on taustalla ahdistus ja paniikki oireilua useamman vuoden takaa ja siihen aikoinaan söin ssri-lääkettä, kunnes tajusin että lääkkeestä on loppupeleissä enemmän haittaa kuin hyötyä. Lääkkeestä irti pääseminen oli hankalaa aikaa. Eli en uskalla kokeilla lääkitystä. Ja olen koittanut ajatella, että nämä kaikki tuntemukset nyt vain kuuluu asiaan ja ne toivon mukaan lievittyy ajan kanssa. Töissä käyminen on välillä hankalaa, mutta parempi kuitenkin, että on muuta ajateltavaa. Parille ystävälle olen onneksi voinut puhua. Siltikin päivittäin olo on raskas, juurikin kuin olisi kivi sydämellä. Kävin kirjastosta lainaamassa aiheeseen liityvää kirjallisuutta. Ulkoilla pitäisi enemmän.. En olisi koskaan uskonut voivani tuntea tällaista kipua ja kokea voimakasta pelkoa hulluksi tulemisesta.

Ap

opettele rakastamaan kaikkein tärkeintä ihmistä, itseäsi.
Vain siten voit saada hyvän elämän.
Ei sinun henkinen ja fyysinen hyvinvointi voi olla kenenkään toisen taskussa.