Kehitysvammaisia syrjitään

Kehitysvammainen ei yleensä saa normaali palkkaa

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611272200032706_uu.shtml

Paitsi virassa on muutamia joilla on ihan normaali palkka.
1655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Toisia oikein palkitaan kehityshäiriöstä, persoonallisuushäiriöisiä on isoilla palkoilla.

Äänestä
  • Totta, kun on tarpeeksi pipipää ja osaa vielä mainostaa osaamattomuuttaan julkisesti pääsee isommille palleille ja tienaa paremmin kuin me keharit tai ns.duunarit.
    Ja kun muistivammaisuus kasvaa lisää, ei edes muista olleensa joskus jonkun firman osaomistajana tai edes tunteneensa isoisäänsä ?
    No, muutama miljoona sinne tänne...

    (Vanha keharivitsi: Miksi toiset saavat palkkaa töistä ja toiset eivät tee edes töitä? Vastaus: hah; koska ne saavat OmanPäänTuloja)

    Äänestä

Mistähän mahtaa johtua?

Äänestä

Todella törkeää hyväksikäyttöä!
Jos ajatellaan, etteivät kehitysvammaiset osaa rahaa käyttää, niin sillä perusteella koko Suomi tulisi julistaa holhouksen alle,
Ai niin, Suomihan on jo EU:n seurannassa rahan käytön suhteen.
Ihmettelen sitä, miksi päättäjiksi valikoituu miljonäärejä.
Kyllä ne miljoonat jonkun selkänahasta on revitty.
Ei sitä rahaa muuten tehdä.
Kun rahan valta puhuu, ihminen ja inhimillisyys jää taka-alalle.

Äänestä
  • Tulisikin valtion etua ajamaan ja valvomaan EU:n päättäjiä jotta tätä valtiota ei ajettaisi kokonaan alas.
    Suomen rikkaat ei muuta yritäkään.

    Äänestä

Kehitysvammaiset saa muita tukia, olisi hieman outoa, että maksettaisiin täyttä palkkaa tuottamattomasta työstä. Kehitysvammaisille suosittelen politikointia, siellä saa liksaa ja valtion maksamia tukia. Jos joku alkaa epäillä onko kaikki ihan oikein, voi riehua ja haukkua epäilijää rasistiksi, vedota omiin lapsiinsa ja lähipiiriinsä, en kommentoi, Jaakko Jonkka, ja raiskaahan ne suomalaisetkin.

Äänestä

Silloin kun vihervasurit oli hallituksessa, niin Suomi upposi syvälle suohon, nyt yritetään elvyttää, ja se on kivuliasta.

Äänestä

jos ei tee täyttä työpanosta. ei voi maksaa täyttä palkkaa. sama jos mekin tehdään duunit verkkaisella tahdilla. keharit saa muita tukia ja eläkettä. eivät pysty itsenäisesti vastaamaan työstään. monet tekee helppoja avustys hommia, jotka ei täytä täyden palkan vaatimuksia.

Äänestä

Jos kehitysvammaisia pakotetaan ilmaistyöhön tukiensa menettämisen uhalla, se on iso ongelma. Jos kehitysvammaiselle alettaisiin maksaa täyttä palkkaa tuottamattomasta (?) työstä, sekin olisi ongelma. Minusta heille sopiva vaihtoehto olisi aito vapaaehtoisuus työn haussa, eli työn hakeminen olisi oma valinta), ja siitä itse valitusta työstä sitten työpanoksen mukainen korvaus, plus se tuki, jota sitten vähennettäisiin tulojen mahdollisesti kasvaessa. Mutta kun Suomessa kaiken on oltava pakollista.

Äänestä

No eihän täysin terveetkään enää palkkaa saa, vaan noita 9-euron ylläpitokorvauksia. Suomesta on tullut uusi pohjois-korea. tulispa putin ja pistäisi maan kuntoon!

Äänestä
  • haluat siis elää pelkällä kaalimehulla?

    Äänestä

  • mehulijasiis kirjoitti:

    haluat siis elää pelkällä kaalimehulla?

    Tälä menolla Suomessa ei kohta ole edes sitä kaalimehuakaan.

    Äänestä

Hyvin harva kehitysvammainen myöskään tekee täyspainoisesti töitä. Tavallisesti on kyse ajanvietosta, jonka työnantaja järjestää. Kehitysvammainen tekee yleensä, jos on töissä, vajaata työpäivää, jonka aikana hänestä huolehditaan koko ajan. En oikein tiedä, kenen pitäisi maksaa kenelle.

Kehitysvammaisuuden aste voi olla hyvin lievä, jolloin vammainen pystyy lähes täysipainoiseen, hyödylliseen työhön. Silloin hän yleensä saa normaalin palkan.

Ei kai ole syrjimistä se, että palkka maksetaan työn vaativuuden mukaan. Kehitysvammainen pystyy vain hyvin yksinkertaiseen työhön ja tarvitsee siihen koko ajan tukea.

Äänestä

palkka työsuoritteen mukaan.
Toivottavasti joskus myös kaiket päivät töissä somettaville maksetaan palkkaa samalla perusteella, eli ainakin puolet pois.

Äänestä
  • Aivan. Puhumattakaan talopakettien valkkaajista, pornosivuilla surffaajista tai tuntikausien pelailemisesta huoltiksella firman vaatteet päällä!
    Ei ihme, että huudetaan lisää hoitajia! Kyllä niitä on, jos kaikki tekisivät sen, mistä palkka maksetaan. En ihmettele myöskään sitä, että firmat menevät nurin.

    Äänestä

Jos kykenee täyteen työsuoritukseen, niin ei ole vammainen. Kehitysvammaisten verovapaa pellejärjestö taas vinkuu, jotta saisi tukia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


OsaaEi kirjoitti:

Kehitysvammainen ei yleensä saa normaali palkkaa

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611272200032706_uu.shtml

Paitsi virassa on muutamia joilla on ihan normaali palkka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu