Sinkkuna olen yleensä ollut siinä 57 - 60 kg, mutta heti kun tulee mies kuvioihin alkaa läskiä kertyä. Yhdessäoloa kun on helpointa juhlia syömällä. Pahimmillaan paino hujahtikin 70 kg asti, mutta nyt olen saanut revittyä itseni noin 62 kg pintaan (välillä lipsuu).
Miten oppisi olemaan ikuisesti mussuttamatta vaikka oma kulti, työn raskaan raataja voi syödä vierellä vaikka koko illan?
Miten oppisi olemaan ikuisesti mussuttamatta vaikka oma kulti, työn raskaan raataja voi syödä vierellä vaikka koko illan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se on aika paljon itsekurista kiinni, olen itsekkin ollut siellä kun suhde alkaa niin herkutellaan paljon ja kaikkea tällaista.
Voin vain sanoa että yritä pidättäytyä pariin kertaan viikossa herkuttelua.
Suosittelisin tietenkin liikuntaa, nimittäin jos liikut paljon niin aineenvaihduntasi myös kestää nuo herkuttelut paremmin.
Eli kuntosaliharjoittelua tms jossa saat lisää lihaksia jotka kuluttavat enemmän kaloreita.
ja toinen syy hyvän ruuan ohella on miksi suhde lihottaa on se että ei enää kehtaa lähteä lenkille kun on mukavampi kyyhöttää sohvannurkassa on katsoa telkkua.heheheh.ja varsinkin jos mies ei enää raskaan työpäivän päätteeksi jaksa lenkkeillä.eikun lenkille vaan.täällä on samat hommat käynnissä...plääh:O)!
Toisaalta jotkut tytöt eivät jaksa/halua liikkua, ainakaan yhtä paljon kun minä nykyään mutta enpä anna sen enää häiritä.
Oikeastaan liikunta on pidemmässä suhteessa todella hyvää, ns minä aikaa jolloin voi olla ajattelematta kaikkea.
mä laihduin, kun aloin seurustelemaan. ehkä halusin näyttää timmimmältä varsinkin kun alettiin olemaan hieman intiimimminkin ja saunassa yms. nykyisin käydään tosi paljon yhdessä urheilemassa... sekin on mukava tapa viettää aikaa yhdessä, jos laji on molemmille mieluinen.
että yks mun kaveri oli pieni ja hento kun alkoi seukkaa, ja nyt painaa 20 kiloo ent. painoonsa! ei se sen kundi oo siä petäny eikä jättäny vaik mahiksii ois.. niin et rakastaa ne miehet kai oikeesti, vaik olsiist lihavakin..
Mut mun pointtini on se, että oo onnellinen et onnistuit pudottaa painoos!
Ja hyvä vinkki tähän on seurava: pakota ittes nousee aamulla aikaisin ja tekee 3-5 minsan verryttlyn, vaikka sängyssä maaten: venyttele lihaksias, nostele käsiä ja jalkoja ilmaan, liikuttele niitä siellä.
Pikkuhiljaa voit alkaa aamuisin tekee myös 5-10 minsan venytelyn seisten, ja lisäilet siiten vaikka voimaharjotuksia (kevyitä, ei mitään painonnostoo), iha peruskyykky ja muuta.
Ja pian alatkin liikkumaan kunnolla, ja kun illalla oot aikaisen aamuherätyksen takia ihan nukuksissa, ei jää aikaa tv:n katseluun ja leipien syömiseen.. Siinä! kokeile, se toimii!
PS. Ja mitä mieheen tulee, niin joko se itse huomaa olla mussuttamatta kun olet siinä trveyde perikuvana vieressä, tai sitten nukut jo siinä vaiheessa kun hän alkaa mussuttamaan. ;)