Pääministeri Sipilä kiitti mamuja vastanottaneita kuntia uhrautumisesta? Huhhuh!
Valtio eli kaikki veronmaksajat kustansivat nuo pakolaiskeskukset. Ne toivat työpaikkoja. Lisäksi mamut käyttivät valtion maksamia sossurahoja kunnissa.
ELI eikö asia ole niin päin, että noiden VOK-kuntien tulisi kiittää Sipilää ja muita mamuttajia lottovoitosta, jonka kustantaa kaikki suomalaiset!?
Valtio eli kaikki veronmaksajat kustansivat nuo pakolaiskeskukset. Ne toivat työpaikkoja. Lisäksi mamut käyttivät valtion maksamia sossurahoja kunnissa.
ELI eikö asia ole niin päin, että noiden VOK-kuntien tulisi kiittää Sipilää ja muita mamuttajia lottovoitosta, jonka kustantaa kaikki suomalaiset!?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Eipä olisi yksikään kunta vastanottanut yhtään matua, jos olisi joutunut itse heidän menonsa kustantamaan! Ainakaan vapaaehtoisesti.
Että sellaista uhrimieltä ... ;-)
Sitä iloa kestää vain kolme vuotta, sen jälkeen kuntaan muuttaneet pakolaiset jäävät kunnan veronmaksajien elätettäviksi.
Kaiken lisäksi oleskeluluvan saaneet mamut eivät jää noihin maseudun VOK-kuntiin, vaan lähes kaikki valuvat PK-seudulle ja muihin etelän suuriin kaupunkeihin.
Eli "uhrautujakunta" ei joudu rasittamaan sosiaali- ja palveluresurssejaan mamujen takia. Ei hankkimaan ilmaista asuntoa, ei tarha- tai koulupaikkaa, ei sairaanhoitokustannuksia jne.
Valtiovalta lahjoo kuntia veronmaksajien rahoilla vastanottamaan mamuja ja sitten on kiittävinään niitä?!
Niin, onko se nyt sitten Sipilän mielestä uhrautumista vai pakoloisista hyötymistä? Ovatko he turha, ylimääräinen kuluerä vai paikkakuntaa elvyttävä rikkaus ja työvoimareservi? Itse hän ei sitten kuitenkaan uhrautunut, ei antanutkaan taloaan maahantunkeutujien asuttavaksi, vaikka oli niin netissä valehdellut ja siten houkutellut noita ihmisiä muiden vaivoiksi. Saisi hän nyt ainakin päättää, ovatko nuo laittomat elintasosiirtolaiset rikkaus vai vaiva. Aidalla istuminen hiertää pahasti paikkoja.
Sipilä on mielisairas paskiainen. Veronmaksajilta tuo on pois. Kunnat vaan järjestelevät virkoja sukulaisilleen ja kavereilleen.
No pakkohan se on uhrautua, kun pakotetaan uhrautumaan. Esimerkiksi Asikkalaan vokki tuotiin väkisin kunnan vastustuksesta huolimatta tekemällä diili yksityisen kanssa.
Joo, että olepa hyvä vaan Sipilä. Kiitokseksi voisit vaikka lahjoittaa jokaiselle vokkikunnan asukille tuliterät älypuhelimet. Sellaiset samanlaiset kuin minkä Abdulkin sai. Ja jos vaikka illallinenkin siihen päälle, niin voisi kerrankin nauttia leikkeitä leikkausten sijaan.
Uhrautumisesta?
Niin, kyllä monilla paikkakunnilla on todellakin uhrauduttu. Perheissä pelätään aamusta iltaan nuorten ja vähän vanhempienkin tyttöjen puolesta, eikä pelko ota laantuakseen vaikka kuinka vakuutellaan kaikkien tähän mennessä tapahtuneiden asioiden olleen yksittäistapauksia.
Muitakin pelkoja on, sen tietävät kaikki.
Pääministeri sanoi viime syksynä: "Siitä on lähdettävä, että tämä ei ole keneltäkään pois".
Millä arvon päättäjät kuvittelevat korvaavansa sen, että kansalaisten turvallisuuden tunne on järkkynyt OMASSA maassa? Että OMA kansa väistää tulijoiden tieltä?
Sen, että on uhrauduttu jopa siinä määrin, että tietyissä paikoissa ei enää uskalleta kulkea? Että joissakin perheissä on koettu pahin, mitä tyttölapselle voi tapahtua?
Sen, että kansa sylkee toistensa naamalle kahtiajakautuneisuudessaan?
Ei löydy maailmasta sellaisia rahoja, joilla kaikki koettu koskaan pystyttäisiin korvaamaan. Nääs, kun se ei ole rahalla korvattavissa.
Pääministeri sanoi viime syksynä: "Siitä on lähdettävä, että tämä ei ole keneltäkään pois".
Niin, eihän tämän hyysäämisen takia ole jouduttu leikkaamaankaan yhtään.
Voisi Sipilä kiittää meitä veronmaksajia.Täältähän ne uhraukset tulevat.En yhtään hämmästele,ettei Sipilä ymmärtänyt Talvivaara-Terravanin sukuyhteyksien olevan jotain jääviyksiä.Jos noin vähän tuntee asioista ja verovaroista.Olisi hyvä ele jättää tehtävänsä.
No no tyhmät kansalaiset...Älkää unohtako että MINÄ OLEN NYKYISIN Jumalasta seuraava..
viime vuonna VOK:hin meni 700 milj, tänä vuonna 600 milj ja ensi vuonna on budjetoitu taas 700 milj euroa
rahaahan meillä on.
Ja jos ei ole niin otetaan vanhuksilta, lapsilta, sairailta yms
Niinhän se Orpo jo väläytteli ensi vuonna tapahtuvan...
sipi on täysin seko mamujen kanssa. hirvittävän huono mies,osaa vain suomen tuhon. osaamisen taso on kuin fantastisella tuho-jykällä.
Suomen historia tulee muistamaan Juha Sipilän.
Kiitokset myös minulta koko Suomen kansalle!
Miten farisealaista puhetta. Ensin mies houkuttelee 20 0000 irakilaismiestä Suomeen typerällä talonlupaus tempullaan. Sitten lestantti hölmö kiittelee kepulaisia kun tarjoavat kuntapaikkoja näille loisille. Veronmaksajat maksavat tänä vuonna lähes miljardin tästä Sipilän kallista hölmöilystä. Tämän talonluovutus hölmöilyn rinnalla Terrafamekin on pikku juttu. Pakolaisista saamme kärsi vuosikymmenien ajan. Raiskaukset ja murhat.
Vokkibisnestä tehdään pääasiassa senvuoksi, että kuntapäättäjät haluavat valtiolta rahaa ja työpaikkoja. Myös osalla kunnan asukkaista on oma lehmä ojassa esimerkiksi työpaikan kautta. Toki myös auttaa halutaan, mutta enää emme ole sinisilmäisiä hölmöläisiä, eikä Suomen omaisuutta, voimavaroja ja turvallisuutta saa uhrata niin mielettömästi kuin vähän yli vuoden ajan olemme tehneet. Myöskään kenellekään vierasmaalaiselle ei saa antaa oikeutta oleilla maassamme vuodesta toiseen, jos he voisivat palata koti- tai naapurimaahansa.
Suomea ei saa kupata enää. Suomi ei ole koko mailman sosiaalitoimisto, eikä tukia saa jaella enää holtittomasti vierasmaalaisille. Tukien käyttöä ja niiden saajien rehellisyyttä pitää valvoa vastedes tarkasti pistokokein. Emme voi enää luottaa tulijoiden sanaan, koska liian paljon on huijausta. Kaikki eivät ole läheskään niinkään luotettavia kuin suomalaiset ovat olleet. Suomi ei kuulu kenellekään muulle kuin Suomen kansalaisille, eikä kansalaisuutta saa myöntää palkintona maassamme oleilusta riittävän pitkän ajan. Meillä ei ole varaa, eikä tarvetta, eikä halua, eikä mieltä, eikä ylipäätään mitään perusteita elättää suuria joukkoja muiden maiden kansalaisia Suomessa, eikä edes työllistää heitä varsinkaan, kun maassamme vallitsee suurtyöttömyys!
Suomalaisia on autettava ensin. Kuka on köyhä ja koditon, on hanta autettava kuin pakolaista. Vanhuksille on tarjottava yhtä hyvä ateria viisi kertaa päivässä ja yhtä hyvät tuet ja apu kuin pakolaisille tarjosimme. Pakolaisia ei Suomessa tarvita, mutta heitä autetaan leireillä ja kotimaissansa - voimavarojemme mukaan. Se on kaikki mitä voimme tehdä. Ihmisten ja heidän kotimaittensa täytyy tehdä loput.
Afrikkaan on saatava perhesuunnittelu ja yhdenlapsen politiikka pakolliseksi, kunnes väestöräjähdys on historia ja tilaa sekä ruokaa riittää kaikille! Se on EU: ja YK:n sekä kaikkien muidenkin pakolaistoimintaan osallistuvien tehtävä - ei Suomen ja muiden maiden täyttäminen sinne sopeutumattomilla ihmisillä ja heidän vaatimuksillaan tai aatteillaan!
Se kiitti niitä kuntia, jotka ovat lupautuneet ottamaan niitä asumaan ja iänkaikkisesti elätettäviksi ja viemään hoitopalvelut omilta kuntalaisilta. Kyllä siinä asukkaat todella joutuvat vähän uhraamaan. Aluksihan valtio maksaa joitakin kustannuksia, mutta lopulta ne ovat poissa muilta kuntalaisilta.
Kyllä joudutaan uhraamaan paljon koska ihan kaikki palvelut tullaan tuottamaan matujen äidinkielellä.
Saksassakin jossain koulussa on käytössä yli sata kieltä.
Kyllä matu toisen loismatun työllistää ja suvakin samoin tein.
Tämä ei tapahdu ilmaiseksi vaan sun ja mun verorahoilla.
Päättämmekin näyttävät joutuneen taipumaan realiteettien edessä: enää ei tule joka tuutista väitteitä maahanmuuton rikastuttavasta vaikutuksesta. Tilalle on tullut totuutta lähempänä olevat termit: uhrautuminen ja taakanjako.
Tästä huolimatta hölmöily jatkuu, motivointikeinona vain on porkkanan sijaan piiska...
Ja enää ei puhuta myöskään sotapakolaisista, vaan myönnetään suoraan, että nämä kulttuuriamme rikastuttamaan saapuneet nuoret geelitukkaiset iphone -miehet ovat Life Seekereitä - eli elintasopakolaisia.
Siis kiittikö,sipilä uhriutumisests vai uhrautumisesta ?
Ja tapahtui niinä päivinä, että pääministeri Sipilältä kävi käsky, että kaikkien kuntien on VOK perustettava. Tämä VOK-buumi oli ensimmäinen ja tapahtui Päivi Nergin ollessa sisäministeriön kansliapäällikkönä. Ja kaikki elintasopakolaiset menivät vastaanottokeskuksiin, kukin omaan kuntaansa.
Ja maassa oli rauha ja hyvä tahto...