Jätti, otti uuden miehen jonka kanssa nyt on vähän aikaa ollut, mutta soitti eilen sekä kertoi rakastavansa minua edelleen. Aiemmin on kertonut ettei tahdo olla missään tekemisissä kanssani -on jopa vaihtanut numeronsa mutta pitää vanhan liittymänsä auki edelleen, johon sitten lähettelen viestejä hänelle ja hän välillä niitä katsoo. Olen niin heikko luonne valitettavasti että en voi olla kirjoittamatta katkeruudestani hänelle. Mistään ei meinaa tulla mitään kun ajattelen vain häntä. Työ ei maistu, eikä koulukaan. Olen vain poissaoleva, yksinäinen sekä masentunutkin mielestäni. Mutta mutta, mitäköhän hänestä pitäisi ajatella..? Vähän eron jälkeen tuli viesti jossa hän kertoi niin toivoneensa että meistä olisi tullut jotain sekä että viihtyi kumminkin kanssani. Miksi hän mahtaa pitää uutta miestään jos rakastaa minua edelleen.. Toivoisin vain niin että hän joku päivä kertoisi palaavansa luokseni. Ainahan toivoa saa, vaikka ehkä pitäisi yrittää olla ottamatta yhteyttä häneen -niin vaikeaa kuin se minulle onkin. Uusia olen tapaillut muttei ole sytyttänyt niin kuin hän teki. 2 vuotta seurustelin siis hänen kanssaan, ja ikää on 25 paikkeilla molemmilla.
Ex-nainen
Kummastunut
51225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olisi niin, että tämä exsäsi pitäisi sinua nyt jotenkin varalla..oletko varma että hän on vilpitön vai kuunteleekohan nyt särkyny sydämmesi korjauksen toivossa. Varjo, ettei tästä tule niitä surullisen kuuluisia on-off suhteita.. Sinun pitää kuitenkin asettaa itsesi etusijalle, vaikka rakastat häntä, voitko enää luottaa ette tee enää samoin. En tietenkään sano, ett´ä ette tulisi ikinä onnistumaan, mutta ei hän ole ainut nainen, täälä on monta nattiä ja mukavaa ilman ythäkään miestä :)
Mieti vaihtoehtoja, vaikka se nyt onkin vaikeaa kun on niin surku ja ikävä ja paha olla...kuitenkin elämä edessä molemmilla
Jaksamista!
Sitä on tullut mietittyä että mitä jos hän taas ottaa ja lähtee samalla lailla ilmoittamatta. Oli vikansa minussakin tosin -ei lähtenyt muuten vain toisen miehen matkaan onneksi. No hän pitää minua varalla ilmeisesti, se lienee aika selvää.. en kyllä tahdo olla mikään korvike että kyllä vain kun löytyy toinen, niin en epäröi. Mutta kiitoksia vastauksesta..
En usko, että olisit varalla. Exäsi on huomannut, ettei ruoho maistu yhtä hyvälle aidan toisella puolen. Vaikka hän on toisen miehen matkaan lähtenyt (ilmeisesti suhteestanne on silloin puuttunut jotain), kokee sinut ainoaksi oikeaksi mieheksi itselleen. Koskaan ei voi tietää. Tiedän, ettei tämän tyyppiset oharit auta luottamuksen eheyttämisessä, luultavasti vain vaikeuttaa. Se tunne tulee kalvamaan suhdettanne taatusti..tiedät,että joku toinen on koskenut rakastasi ja se joku on läsnä suhteessanne ainakin hetken aikaa.
Tarkasteleppa tilannetta objektiivisesti,kummassa teistä uskot olleen enemmän vikaa suhteen aikana. Miten olisi uuden elämän hankkiminen vaikka 0:sta lähteminen tuntuukin vitun raskaalta niin se on parempi kuin vatvoa näitä asioita uudestaan ja uudestaan. Samalla tavalla saattaapi käydä jos ensikertaa on. Eli teeppä töitä ja etsi uusia ihmisiä.. Rankahko polku mut opettavainen ja uudet maisemat varmasti maistuu.
Juu, katselen tilannetta ja hämmästelen. Ilmeisesti hän tosin haluaa päästä minusta eroon, koska vaihtoi numeronsakin. En vain käsitä miksi pitää vanhaa liittymäänsä päällä josta välillä lukee viestini joita lähettelen..
Mutta kiitos mielipiteistänne.. niistä apua tämän asian miettimisessä!