Ei tämä kolmekymppisen sinkkunaisenkaan elämänkuviot aina ruusuilla tanssimista ole....
Nuorena aloitettu pitkä suhde loppuu, aikaa kuluu... ja oho... Monta vuotta on yhtäkkiä vierähtänyt, ETSIEN sitä suurta rakkautta!!!! Näihin vuosiin mahtuu pettymyksiä,itkuja,itsetuntokolhuja,myös vapauden iloa,bileitä,uusia ystäviä,unelmia,haaveiluja....Lista on loputon. Ystävät vierellä löytävät sen, mitä minäkin haluaisin löytää, rakkauden.
Sitä sitten "esittää" muille olevansa huoleton, "eihän mulla nyt vielä kiirettä oo"-tyyppiä, vaikka oikeesti sydän huutaa, että minäkin haluan!!!!!!
Minusta on tullut myös kriittinen. En haluaisi sitä olla. Mutta nämä vuodet ovat tehneet minusta sen. Olen haaveissani rakentanut pilvilinnoja ja luonut itselleni kuvan miehestä jonka haluaisin vierelleni tallustamaan.
Kun palaan maanpinnalle, tapaan mukavan ihmisen, mutta voi voi, hän ei vastaakkaan "mielikuvitusmaailmani" miestä, jotain puuttuu, ei tää oo mulle hyvä, vääränväriset sukat, parta sais olla millin lyhyempi.............
Ja taas sukellan omiin unelmiini ja jätän taakseni luultavasti HYVÄN miehen. En tee näin loukatakseni ketään, olen suurisydäminen ihminen...
MIKSI TAAS NÄIN???? Huokaus.
Olen pettynyt niin usein itseeni, ja tämä väsyttää.
Jaksan silti vielä uskoa että minulle on joku!
Nuorena aloitettu pitkä suhde loppuu, aikaa kuluu... ja oho... Monta vuotta on yhtäkkiä vierähtänyt, ETSIEN sitä suurta rakkautta!!!! Näihin vuosiin mahtuu pettymyksiä,itkuja,itsetuntokolhuja,myös vapauden iloa,bileitä,uusia ystäviä,unelmia,haaveiluja....Lista on loputon. Ystävät vierellä löytävät sen, mitä minäkin haluaisin löytää, rakkauden.
Sitä sitten "esittää" muille olevansa huoleton, "eihän mulla nyt vielä kiirettä oo"-tyyppiä, vaikka oikeesti sydän huutaa, että minäkin haluan!!!!!!
Minusta on tullut myös kriittinen. En haluaisi sitä olla. Mutta nämä vuodet ovat tehneet minusta sen. Olen haaveissani rakentanut pilvilinnoja ja luonut itselleni kuvan miehestä jonka haluaisin vierelleni tallustamaan.
Kun palaan maanpinnalle, tapaan mukavan ihmisen, mutta voi voi, hän ei vastaakkaan "mielikuvitusmaailmani" miestä, jotain puuttuu, ei tää oo mulle hyvä, vääränväriset sukat, parta sais olla millin lyhyempi.............
Ja taas sukellan omiin unelmiini ja jätän taakseni luultavasti HYVÄN miehen. En tee näin loukatakseni ketään, olen suurisydäminen ihminen...
MIKSI TAAS NÄIN???? Huokaus.
Olen pettynyt niin usein itseeni, ja tämä väsyttää.
Jaksan silti vielä uskoa että minulle on joku!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Christina,
Olen 25v mies, enkä koskaan seurustellut. Tämä johtuu pitkälti siitä, että olen aika kriittinen naisia kohtaan. Haluan että nainen jonka kanssa seurustelen olisi minun vertaiseni; Että keskustelut ja kiinnostuksen kohteet on samalla tasolla, ja ulkonäkömme sopivat yhteen.
Naisille ehkä on helpompaa kuten sanoit "esittää", ettei tässä vielä mitään kiirettä ole. Miehille se ei ole yhtä helppoa. Kun viimeksi hain uutta työpaikkaa, yksi pomon ensimmäisistä kysymyksistä oli "Millä alalla vaimosi työskentelee?". Siihen kun diplomaattisesti vastasin että minulla kun ei vielä ole vaimoa, niin hän alkoi pohtia että mikähän minussa on vikana kun ei minulla vaimoa ole. Ja siihen se työnhaku jäikin. Sinkkuelämän heikkoudet eivät siis ole yksin sosiaalisella puolella, niillä on myös taloudellisia heikentäviä vaikutuksia.
Olen kyllä tavannut noin sata nuorta naista jotka ovat juuri minun makuuni, mutta joka ikinen on ollut varattu. Se on meillä miehillä aina iso ongelma. Kertoisitko sinkkunaisena mistä, milloin ja miten tutustut uusiin miehiin? Meille miehille on erityisen vaikea juuri löytää paikkoja ja tilanteita, joissa törmäisi noinkin älykkäisiin sinkkunaisiin kuin Sinä Christina olet.
t.Waltteri
taidat jäädäkkin sinkuksi.et taida antaa mahdollisuuksia muille kuin "koulutetutuille akateemikoille jne" mullakin oli kriteereitä aluksi.vasta 28 vuotiaana rupesin seurustelemaan semmosen miehen kans joka ei sopinyt kriteereihini.yli vuosi menny ja olen tosi rakastunut.onnellisempi en vois olla.eli,anna mahdollisuus erillaisille ihmisillekkin mitä itse olet.miehet ja naiset harvemmin ovat samalla aalto pituudella kuiteskaan.
Eniten tapaan miehiä kai jossain baareissa...Mutta joskus myös pitkä/lyhyt ystävyys/kaveruussuhde johonkin mieheen on muuttunut ihastukseksi, joka ei kuitenkaan sit ole toiminut tämän
"ongelmani" takia.
Joskus on myös deittisivujen kautta tullut pidempiaikaista treffailua, mut heti kun vastapuoli on osoittanut mielenkiintoa enemmänkin minua kohtaan, alan jänistää. Mulla on kai jonkin sortin sitoutumispelko, vaikka tiedän olevani valmis suhteeseen.
Olen mä joskus yrittänyt tiirailla harrastuksissakin miehiä sillä silmällä, esim. uimahallilla, mut onhan se vähän vaikeeta, meikäläisellä uimalakki ja uimalasit päässä, ei kovin hurmaava yhdistelmä :)
Itselläni ei mielestäni KUITENKAAN ole edes mitkään hurjat vaatimukset miesten suhteen, eli haluan ihan tavallisen miehen! Siksi ahdistaakin, kun nää hämärät kriteerit jostain aina ponnahtaa pinnalle.
Uskon kuitenkin loppupeleissä siihen kemiaan, minua vastaan ei vain ole kävellyt sitä minun hengenheimolaista. Uskon että kyllä sen sitten huomaa, kun sukat pyörii jaloissa, kun synkkaa niin sitten synkkaa. Ei vaan jaksais enään odottaa.....
vääränväriset sukat, parta sais olla millin lyhyempi, toivon että heitit leikilläs nämä, otan osaa jos et..
olet jo 30v ..huh
Nämä olivat erittäin kärjistettyjä esimerkkejä
Taas täällä sinkkupalstalla takerrutaan pariin lauseeseen, eikä huomioida kokonaisuutta. Negatiiviseen sävyyn kommentoidaan yms. Jos ihminen haluaa kertoa oman tarinansa ja ongelmansa, tarviiko heti alkaa sättimään????? Voiko täällä enään keskustella rauhanomaiseen tyyliin????? Itseni ainakin tunnistin Christinan tekstistä....