Saalem on tiedostanut, ettei se saa kerätä kolehtia, koska se ei ole saanut rahankeräyslupaa. Saalem kerää siitä huolimatta laittomasti kolehtia ja muita lahjoituksia ehkä jopa yli 100000 euroa kuukaudessa.
Saalemin johto suosittelee, että yhdistys fuusioituisi Suomen Helluntaikirkkoon, mutta fuusiota ei ole tapahtunut. On epäselvää toteutuuko fuusio koskaan. Joka tapauksessa Saalem jatkaa laitonta kolehdin keräämistä. Rahat peritään takaisin valtiolle ja Saalemin johto joutunee edesvastuuseen.
Saalem tiedottaa nettisivuillaan asiasta: -Helluntaiseurakunnat selvittävät myös parhaillaan toiminnan siirtämistä kokonaan uskonnolliseksi yhdyskunnan alaisuuteen, sillä toimintaympäristössä on tapahtunut muutoksia, joiden vuoksi myös lainsäätäjä ohjaa toimintaamme uskonnonvapauslain alle pois yhdistyslain alta. Tällaisia asioita on mm. kolehdin- ja rahankeräykset, joihin yhdistyksillä ei ole lain mukaan oikeutta ilman erityistä rahankeräyslupaa. Saalem-seurakunnan on aikanaan jo rekisteröinyt Suomen Helluntaikirkkoon kuuluvan seurakunnan valmiiksi, mutta toiminta on edelleen pidetty Saalem-lähetys ry:n alla. Vanhimmisto on jo vuosia sitten suosittanut, että kaikki Saalemilaiset liittyvät myös Helluntaikirkkoon, johon tulevaisuudessa tultaneen siirtymään myös hallinnon osalta
laajemmin.
http://saalem.fi/2016/infotilaisuuden-kuulumiset/
Saalemin tiedote on sikäli väärä, ettei ole tapahtunut mitään muutosta laissa tai ohjeissa. Saalem on vain jäänyt kiinni rahankeräysrikoksesta, jota se on jatkanut vuosia.
Saalem jatkaa vastaavaa rahankeräysrikosta, mitä tekee Seinäjoen Helluntaiseurakunta. Rikos on tahallinen ja jatettu rikos, koska yhdistys tietää kolehdin keräämisen olevan laitonta.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14560417/seinajoen-hellarit-on-tehnyt-rahankeraysrikoksen
Saalem jatkaa talousrikoksen tekemistä
45
1470
Vastaukset
- asdfasfasdf
Moni on kieltäytynyt uskomasta tätä, mutta nyt karmea totuus paljastuu. Monet ajattelevat, että tässä vain oikaistaan vähän toimintaa, niin homma jatkuu entisellään. Ei jatku. Papisto on jo joutunut häpeään.
- The_Bestwisser
Uskovalle on niin järkyttävää ymmärtää että uskonnon 'johtajat' kaapivat rahaa oikein kunnolla, että, vaikka olisikin fiksu, sulkee silmänsä, ettei tulisi paha mieli.
Tuota on tehty iät ja ajat, eikä vain kristinuskon piirissä.
Arvatkaa miksi uskonnot tavoittelevat ensisijaisesti heikkoja?
Vaikka heillä ei kovinkaan suuria rahavaroja per capita olekaan, on niitä niin paljon, että heidän 'kymmenyksillään' papisto kuin papisto elää hyvin.
Moni näistä 'pienemmistä' kuvittelee, että heidän asemansa johtuu heidän omista heikkouksistaan (joissakin tapauksissa tietenkin näin onkin, muttei todellakaan kaikkien osalla) ja papiston on helppo syyllistää heitä ja saada heidät kuvittelemaan että 'pienillä' lahjoituksilla' he pääsevät 'synnittömempien joukkoon'.
Miksi kuvittelette, että teidän ja Jumalanne väliin tarvitaan 'välittäjää'?
Kuka on keksinyt opin, jossa 'välittäjillä' on merkittävä rooli;-D
Usko tai älä, mutta papistohan siinä on pedannut itselleen 'ikiliikkujan''.
Olisiko jo vähitellen aika vapautua noitten raha- ja asemahakuisten otteesta?
- Yhdistyslaki20pykälä
Yhdistyksen hallitus on saatava Saalemissa vastuuseen. Ylimääräinen yhdistyksen kokous voidaan kutsua koolle, jos kymmenesosa yhdistyksen jäsenistä "sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten vaatii".
- uoiuouiou
Mahtaako ketään kiinnostaa rivijäsenten keskuudessa. Saalemista on tullut lähinnä Mika Yrjölän perheen oma business, jonka tehtävänä on antaa Yrjölän perheelle palkkatulot.
Saalemin papeista Mauri Venemies ja Esko Matikainen ovat myös hallituksessa. He saavat päättää itse omista palkoista, koska hallitus ne vahvistaa. Mika Yrjölä osallistuu myös vaimonsa Rommyn palkasta päättämiseen. - EkJ
Sama tilanne on muissakin hellariseurakunnissa.
- Erotettu_Uhrinkantaja
Mutta missä on pastori vetänyt kermat uhrikopan päältä, pimeenä ilman kuittia salassa seurakunnalta. Kuulemma äkillinen menoerä, ja ei ilmeisesti kovin toistuvaa. Kun asian kyseenalaistaa, niin et kerää enään uhrilahjaa, löytyy muita innokkaita.
- lainoppinut
Minä en ymmärrä Saalemin tiedotetta. Onko niin, että he kuvittelevat vain muuttavansa jotain ja välttävänsä rikosseuraamuksen.
Saalemin koko omaisuus uhkaa mennä rikoshyödyn menettämisseuraamuksensa valtiolle. Ei sen jälkeen mitään kirkkorakennuksia siirretä Suomen Helluntaikirkolle. Papit saavat vankeustuomion.
Saalemin kirkkorakennus ja yhdistyksen hallitusten jäsenten omaisuus tulee pakkohuutokauppaan, ellei muuta ostajaa ulosottomies löydä omaisuudelle. - yksilaumasta
Onko ylläolevissa väitteissä mitään perää?
Todisteet pöytään ja linkit jakoon. Jos kerran rikollisiksi syytetään niin muutakin kuin olettamuksia tulisi löytyä.- perillä.asiasta
Tsekkasin ja huomasi, ettei Saalemilla ole todellakaan rahankeräyslupaa.
Saalem ei ole ymmärtänyt järjestäytyä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi ja se toimii aatteellisen yhdistyksen puitteissa. Yhdistys tarvitsee aina rahankeräysluvan myös kolehdin keräämistä varten. Asia on täysin selvä, eikä asiassa ole juridista epäselvyyttä.
Rahan kerääminen ilman rahankeräyslupaa on Suomen laissa säädetty rikos, josta voi saada enimmillään kaksi vuotta vankeutta.
Pirkko Jalovaara on parhaillaan syytteessä rahankeräysluvasta. Leo Meller tuomittiin vajaan kahden vuoden vankeuteen vastaavista rikoksista. On hyvin todennäköistä, että Mika Yrjölä saa syytteen, jos poliisi saa vähänkään vihiä tästä. perillä.asiasta kirjoitti:
Tsekkasin ja huomasi, ettei Saalemilla ole todellakaan rahankeräyslupaa.
Saalem ei ole ymmärtänyt järjestäytyä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi ja se toimii aatteellisen yhdistyksen puitteissa. Yhdistys tarvitsee aina rahankeräysluvan myös kolehdin keräämistä varten. Asia on täysin selvä, eikä asiassa ole juridista epäselvyyttä.
Rahan kerääminen ilman rahankeräyslupaa on Suomen laissa säädetty rikos, josta voi saada enimmillään kaksi vuotta vankeutta.
Pirkko Jalovaara on parhaillaan syytteessä rahankeräysluvasta. Leo Meller tuomittiin vajaan kahden vuoden vankeuteen vastaavista rikoksista. On hyvin todennäköistä, että Mika Yrjölä saa syytteen, jos poliisi saa vähänkään vihiä tästä.Tällä viikolla tiistai- ja keskiviikkoiltana kaksi poliisijohtajaa ilmoitti ettei Poliisilla ole resursseja tutkia lapsiin ja nuoriin kohdistettuja raiskauksia eikä mitään muutakaan "pientä rikosta". Ilmoitukset rikoksista kasaantuvat. Resurssit menevät murhien ja murhien yritysten tutkimiseen.
Ja Suomessa sitten tutkitaan jonkun seurakunnan kolehdin keräämistä juokseviin menoihin??? Onko todella Suomen Poliisilla niin paljon suuremmat resurssit, vai onko Suomessa murhatilastot olemattomat niin että poliisin resurssit riittävät pappien "rahankeräysrikosten" tutkimiseen?Jaikal91 kirjoitti:
Tällä viikolla tiistai- ja keskiviikkoiltana kaksi poliisijohtajaa ilmoitti ettei Poliisilla ole resursseja tutkia lapsiin ja nuoriin kohdistettuja raiskauksia eikä mitään muutakaan "pientä rikosta". Ilmoitukset rikoksista kasaantuvat. Resurssit menevät murhien ja murhien yritysten tutkimiseen.
Ja Suomessa sitten tutkitaan jonkun seurakunnan kolehdin keräämistä juokseviin menoihin??? Onko todella Suomen Poliisilla niin paljon suuremmat resurssit, vai onko Suomessa murhatilastot olemattomat niin että poliisin resurssit riittävät pappien "rahankeräysrikosten" tutkimiseen?Nämä poliisijohtajat esiintyivät siis tällä viikolla Ruotsin televisiouutisissa tiistai- ja keskiviikkoiltana ja kertoivat Ruotsin poliisin resurssien puutetta ja rikosten tutkimatta jättämisen syitä. Ruotsissa tutkitaan nykyisin vain murhia. Ehkä vähän liioitellusti ilmaistu mutta kyllä ilmoitukset "pienistä rikoksista" jäävät makaamaan mappeihin. Ja sen poliisipäällikkö tunnusti ja valitteli kovasti tilannetta kun uutisten lukija yritti panna hänet seinää vasten ja tiedustella miksi esim. lasten raiskauksia ei tutkita.
On imittäin tullut ilmi että 12 vuotias tyttö raiskattiin ja tyttö oli ilmoittanut raiskaajan nimen. Mutta kolme viikkoa ilmoituksen jälkeen tutkimuksia ei ollut edes aloitettu. Epäiltyä ei ollut kuulusteltu eikä mitään muutakaan ollut tehty.
Ja Suomessa tutkitaan seurakuntien rahankeräyksiä??? Kyllä on aikoihin eletty! Olkaa iloisia jos Suomen poliisilla riittää resurssit näin vakavien rikosten tutkimiseen kuin jonkun seurakunnan "rahankeräysrikos". Ei teillä varmaan raiskaajat kauan kaduilla hillu raiskaamassa lapsia. Puhumattakaan ryöstäjistä tai pahoinpitelijöistä tai terroristeista.
- lainoppinut
Ei ole mitään järkeä siirtää Saalemin toiminta Suomen Helluntaikirkkoon. Siellä on toiminnanjohtajana Saalemin pastori ja hallituksen jäsen Esko Matikainen. Esko saa myös syytteet Saalemin rahankeräysrikoksesta ja hän omalta osalta vetää ongelman mukanaan Suomen Helluntaikirkkoon.
Verojuridiikassa käytetään joskus termiä saastunut. Sana löytyy myös Raamatusta ja niiden merkityksessä on analogia. Esko Matikainen ja Suomen Helluntaikirkon hallituksen jäsenet ovat ottaneet osaa rahankeräysrikoksiin omissa kotiseurakunnissa. Heidän kautta saastuu myös Suomen Helluntaikirkon, mikä tekee sen käyttökelvottomaksi organisaatioksi.
Kun arvioidaan organisaatioiden luottokelpoisuutta, mikä on tarpeen mm. haettaessa tililuottoja, luottokortteja yms., niin Suomen Helluntaikirkon historiasta löytyy tahra. Sen hallituksen jäseniltä tulee löytymään tulevaisuudessa rikosrekisterimerkintä ja todennäköisesti myös ulosottotietoja, koska keräysvarat tuleen perimään myös heidän henkilökohtaisesta omaisuudesta valtiolle takaisin. Suomen Helluntaikirkon hallituksen jäsenten rikokset saastuttavat myös Suomen Helluntaikirkon. Se voi vaikeuttaa sitä saamaan rahankeräyslupaa muihin keräyksiin. Uskonnollinen yhdyskuntakin tarvitsee rahankeräysluvan, jos se kerää muuten rahaa kuin kolehdilla. - kirkon.kolehti
Kerääkö ne kaikki rahansa jonkun Helluntaikirkon kautta?
Mikä on se "lupa" keräykseen, jotta kulujenpeitto esim. saadaan toimitettua. Suomessa on vuosisadan toimittu ja nytkö joku muuttui laittomaksi?- lainoppinut
Suomessa on aina tarvinnut kolehdin keräämiseen rahankeräyslupa. Mikään ei ole muuttunut. Saalem on vain kerännyt kolehtia ilman lupaa. Laissa ei ole mitään epäselvyyksiä ja poliisihallituksen ohjeet ovat oikeat. Saalem on tehnyt ihan itse omat töppäyksensä.
Uskonnolliset yhdyskunnat eivät tarvitse kolehdin keräämiseen sisätiloissa lupaa, mutta Saalem ei ole uskonnonvapauslain tarkoittama uskonnollinen yhdyskunta. Saalem on uskonnollista toimintaa harjoittava aatteellinen yhdistys.
https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=25321&tarkiste=C7505E1D5191410A61DF0264AB88B0D3199B96B8 - dfgdgdfgg
Monella seurakunnalla on asianmukainen rahankeräyslupa, mutta jostain syystä helluntaiseurakunnat eivät ole hakeneet lupaa.
- huohhuoh
lainoppinut kirjoitti:
Suomessa on aina tarvinnut kolehdin keräämiseen rahankeräyslupa. Mikään ei ole muuttunut. Saalem on vain kerännyt kolehtia ilman lupaa. Laissa ei ole mitään epäselvyyksiä ja poliisihallituksen ohjeet ovat oikeat. Saalem on tehnyt ihan itse omat töppäyksensä.
Uskonnolliset yhdyskunnat eivät tarvitse kolehdin keräämiseen sisätiloissa lupaa, mutta Saalem ei ole uskonnonvapauslain tarkoittama uskonnollinen yhdyskunta. Saalem on uskonnollista toimintaa harjoittava aatteellinen yhdistys.
https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=25321&tarkiste=C7505E1D5191410A61DF0264AB88B0D3199B96B8Älä meuhkaa. Erillistä lupaa Saalem ei tarvitse oman seinien sisällä kerättävään kolehtiin omissa tilaisuuksissaan. PISTE!
- Keräyksen_huijaus
huohhuoh kirjoitti:
Älä meuhkaa. Erillistä lupaa Saalem ei tarvitse oman seinien sisällä kerättävään kolehtiin omissa tilaisuuksissaan. PISTE!
Kyllä tarvii omien seinien sisällä ja ulkopuolellakin. Kolehtia (rahaa) voi kerätä ilman lupaa vain uskonnollinen yhdyskunta. PISTE !
Ei edes pientä "kahvikassalipasta" saa pitää saarnamiehen "kulujen" kattamiseen. Ei se auta tässä asiassa meuhkaaminen.
- kolehdin.keräys
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060255
Rahankeräyslaki
Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on mahdollistaa yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseksi järjestettävät rahankeräykset ja estää epärehellinen toiminta rahankeräysten yhteydessä.
2 §
Lain soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan rahankeräysten toimeenpanemiseen.
Tämän lain soveltamisalaan eivät kuulu:
1) naapuriapu;
2) tavarakeräykset;
3) vetoaminen yleisöön omaisuuden saamiseksi testamentein;
4) hyväntekeväisyyshuutokaupat, tukikonsertit ja tukitilaisuudet;
5) yksityishenkilöiden merkkipäiväkutsujen ja -haastattelujen sekä kuolinilmoitusten ja muistokirjoitusten yhteydessä esitetyt muistamispyynnöt;
6) uskonnonvapauslaissa (453/2003) tarkoitetun uskonnollisen yhdyskunnan julkisen uskonnonharjoituksen yhteydessä siihen osallistuvien keskuudessa suoritettava kolehdin keräys; (25.8.2016/736)- lainoppinut
Saalem ei ole uskonnonvapauslain tarkoittama uskonnollinen yhdyskunta vaan uskonnollista toimintaa harjoittava aatteellinen yhdistys. Saalemiin sovelletaan yhdistyslakia, kun taas uskonnollisiin yhdyskuntiin sovelletaan uskonnonvapauslakia. Asia käy ilmi PRH:n YTJ-palvelun tiedoista kohdasta yritysmuoto.
https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=25321&tarkiste=C7505E1D5191410A61DF0264AB88B0D3199B96B8 - lainoppinut
Poliisin sivuilla on seuraava ohje, mikä on täsmälleen lain mukainen:
Poliisin ohjeet: -Kolehdin kantaminen on sallittua ilman rahankeräyslupaa, jos kolehtia kerää uskonnonvapauslaissa tarkoitettu uskonnollinen yhdyskunta julkisen uskonnonharjoituksensa yhteydessä ja jos kolehtia kerätään vain tähän uskonnonharjoitukseen osallistuvien keskuudesta. Uskonnollisella yhdyskunnalla tarkoitetaan uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin merkittyjä, virallisia uskonnollisia yhdyskuntia. Kolehdin keräämisen mahdollisuus ilman rahankeräyslupaa koskee vain näitä uskonnollisia yhdyskuntia, mutta EI ESIM. USKONNOLISTA TOIMINTAA HARJOITTAVIA YHDISTYKSIÄ.
Saalem tarvitsee välttämättä rahankeräysluvan, koska se on rekisteröitynyt yhdistys eli ry. - kristittyjuristi
lainoppinut kirjoitti:
Poliisin sivuilla on seuraava ohje, mikä on täsmälleen lain mukainen:
Poliisin ohjeet: -Kolehdin kantaminen on sallittua ilman rahankeräyslupaa, jos kolehtia kerää uskonnonvapauslaissa tarkoitettu uskonnollinen yhdyskunta julkisen uskonnonharjoituksensa yhteydessä ja jos kolehtia kerätään vain tähän uskonnonharjoitukseen osallistuvien keskuudesta. Uskonnollisella yhdyskunnalla tarkoitetaan uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin merkittyjä, virallisia uskonnollisia yhdyskuntia. Kolehdin keräämisen mahdollisuus ilman rahankeräyslupaa koskee vain näitä uskonnollisia yhdyskuntia, mutta EI ESIM. USKONNOLISTA TOIMINTAA HARJOITTAVIA YHDISTYKSIÄ.
Saalem tarvitsee välttämättä rahankeräysluvan, koska se on rekisteröitynyt yhdistys eli ry.Olet lakiin koskevassa kommentissasi oikessa, mutta Helsingin Saalemia koskevassa väärässä. Helsingin Saalem ei ole enää yhdistyspohjainen, vaan se kuuluu Helluntaikirkkoon, joka on rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta.
www.helluntaikirkko.fi/seurakunnat - lainoppinut
kristittyjuristi kirjoitti:
Olet lakiin koskevassa kommentissasi oikessa, mutta Helsingin Saalemia koskevassa väärässä. Helsingin Saalem ei ole enää yhdistyspohjainen, vaan se kuuluu Helluntaikirkkoon, joka on rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta.
www.helluntaikirkko.fi/seurakunnatEt ole juristi, etkä ole lainoppinut. Olet todella osaamaton lakiasioissa.
Saalem on Suomen Helluntaikirkon jäsen, mutta ei ole sen paikallisosasto. Saalem harjoittaa toimintaa aatteellisena yhdistyksenä, jolloin se tarvitsee rahankeräysluvan. Tästä he tiedottivat seurakunnan nettisivuilla ja silti jatkavat kolehdin keräämistä. Se on tahallinen rahankeräysrikos.
Jos olisi ollut juristi, niin olisi osannut tarkistaa Saalemin toiminnan muodon, joka ilmenee YTJ:n tietojen kohdasta yritysmuoto.
https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=25321&tarkiste=C7505E1D5191410A61DF0264AB88B0D3199B96B8
- SaatteSormillenne
Uskokaa saalemilaiset nyt se, että teidän seurakunta on tehnyt rikoksia. Porttokirkko mikä porttokirkko.
- universaali
Niinpä.... Sitten "virallisissa" jäsenten vuosikokouksissa heijastetaan talousbarometrit seinälle ja kerrotaan, että näette tästä miten "uhritulot" ovat pienentyneet sinä vuonna. NÄIN SYYLLISTETÄÄN HERKÄLLÄ OMALLATUNNOLLA OLEVIA USKOVIA repimään taloudestaan vielä enemmän kolehti/uhrieuroja, jotta saisivat omalletunnolleen rauhan. KÖYSI KIRISTYY. Täyspäiset maksajat äänestävät jaloillaan. NÄHTY ON!
- eitietoa
Jos ei ole asiallista rahankeräyslupaa ja tämä olisi ollut tietoista laiminlyöntiä, niin mitä hyötyä siitä voi saada, kuka ja mihin väärä toiminta tähtää ja miksi.
- lainoppinut
Jos kerää kolehtia ilman rahankeräyslupaa, niin lain mukaan kerätyt varat menetetään valtiolle. Sen päälle vastuuhenkilöt saavat enintään kaksi vuotta vankeutta.
- kristittyjuristi
Rekisteröityneet kirkkokunnat saavat Suomen lain mukaan kerätä kolehtia tiloissaan ilman rahankeräyslupaa. Helsingin Saalem kuuluu ainakin nettisivujen mukaan rekisteröityyn Helluntaikirkkoon.
Helluntaikirkkon seurakunnat saavat kerätä kolehtia ilman joka vuotista luvan hakemista. Sen sijaan yhdistyspohjaiset helluntaiseurakunnat joutuvat hakemaan luvan.- lainoppinut
Et ole juristi. Jos olisi ollut lainoppinut, niin olisit tiennyt sen, että Saalem on rekisteröitynyt yhdistys eli ry.
Saalem on Suomen Helluntaikirkko uskonnollisen yhdyskunnan jäsen, mutta EI OLE SEN PAIKALLISOSASTO. Saalem harjoittaa uskonnollista toimintaa aatteellisena yhdistyksenä, jolloin se tarvitsee rahankeräysluvan.
Saalem tietään tämän asia, koska niin on tiedottanut. Lukekaa edes aloitus. Saalem jatkaa silti kolehdin keräämistä, mikä tarkoittaa samaa asiaa kuin syyllistyminen tahalliseen ja jatkettuun rahankeräysrikokseen. - lainoppinut
Saalem on aatteellinen yhdistys ja tarvitsee rahankeräysluvan:
https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=25321&tarkiste=C7505E1D5191410A61DF0264AB88B0D3199B96B8
- EiSuomenHelluntaikirkoll
Minä en usko, että helluntaiseurakunnat siirtävät toimintansa ja omaisuutensa Suomen Helluntaikirkolle. Ei rivijäsenet halua jotain suurta Neuvostoliittoa.
Luterilaisen kirkon piispainkokous on varoittava esimerkki siitä, mitä suuri korporaatio tekee elävälle seurakuntaelämälle.
Ei Suomen Helluntaikirkolle!!! - takapenkistä
Minä vastustan Saalemin toiminnan siirtämisestä Suomen Helluntaikirkkoon.
- dewaqwrtu
Aika tyhmiä kannanottoja täällä, pakko todeta.
Vastustan, EI jne...- näin.on
Kaikkein typerintä on liittää helluntaiseurakunnat Suomen Helluntaikirkkoon. Siitä tässä keskustellaan.
- siisnäin
Vai että porttokirkkoon pakotetaan väkisin nyt seurakunnat. Onpa merkille pantava perkeleellinen toiminta !!
- vahvoja.sanoja
Ookko nää tosissas? Noin vahvaa sanaa, kuin porttokirkko käytät organisaatiosta, joka on mitä todennäköisimmin erittäin suurelta osaltaan vakavasti uskoon suhtautuvien uskovaisten jäsenten muodostama organisaatio.
Mitä yhteistä muka on sielun vihollisella ja helluntaikirkkolla? Eikös sillä ole helluntaikirkossa tukalat oltavat? - takapenkistä
vahvoja.sanoja kirjoitti:
Ookko nää tosissas? Noin vahvaa sanaa, kuin porttokirkko käytät organisaatiosta, joka on mitä todennäköisimmin erittäin suurelta osaltaan vakavasti uskoon suhtautuvien uskovaisten jäsenten muodostama organisaatio.
Mitä yhteistä muka on sielun vihollisella ja helluntaikirkkolla? Eikös sillä ole helluntaikirkossa tukalat oltavat?Eilen Saalemissa saarnasi Niilo Mähönen, joka on Kulosaaren koulun uskonnonopettaja. Koulu on kuuluisa siitä, että se ensimmäisenä teki radikaalin liikkeen ja alkoi opettamaan uskontoa siten, että kaikki eri uskonnot opiskelevat sitä yhdessä. Kulosaaresta on tullut uskontojen sulatusuuni, joka ujuttaa lapsille ajatusta, että kaikki uskonnot ovat tie saman Jumalan luokse. Tämä on valhe. Kristityt eivät saa Raamatun mukaan osallistua muiden uskontojen toimintaan.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/eri-uskonnot-ja-et-yhden-oppiaineen-alla-malli-toimii-jo-kulosaaressa/
Jos joku kutsuu Saalemia porttokirkoksi, niin Saalem täyttää sanan kriteerit.
Saalemissa on tällä hetkellä vallalla väärien henkien kuuleminen torontolaiseen tyyliin. Seurakunnan toiminta ei ole puhdasta. Olen kuullut Saalemissa useita ilmiselviä vääriä profetioita ja myös sen johtajan Mika Yrjölän suusta. Opetus on välillä todella huonoa.
Nyt näyttää siltä, että Jumala rankaisee Saalemia. Saalem on hairahtunut rahanhimoon vääryydellä. Saavat siitä sitten sormilleen.
Sanoit, että paholaisella pitäisi olla helluntaikirkossa tukalat oltavat. Näyttää pikemminkin siltä, että paholainen pitää omaa karnevaalia Saalemissa ja sitä lähellä olevassa Missiomaailmassa. - vahvoja.sanoja
takapenkistä kirjoitti:
Eilen Saalemissa saarnasi Niilo Mähönen, joka on Kulosaaren koulun uskonnonopettaja. Koulu on kuuluisa siitä, että se ensimmäisenä teki radikaalin liikkeen ja alkoi opettamaan uskontoa siten, että kaikki eri uskonnot opiskelevat sitä yhdessä. Kulosaaresta on tullut uskontojen sulatusuuni, joka ujuttaa lapsille ajatusta, että kaikki uskonnot ovat tie saman Jumalan luokse. Tämä on valhe. Kristityt eivät saa Raamatun mukaan osallistua muiden uskontojen toimintaan.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/eri-uskonnot-ja-et-yhden-oppiaineen-alla-malli-toimii-jo-kulosaaressa/
Jos joku kutsuu Saalemia porttokirkoksi, niin Saalem täyttää sanan kriteerit.
Saalemissa on tällä hetkellä vallalla väärien henkien kuuleminen torontolaiseen tyyliin. Seurakunnan toiminta ei ole puhdasta. Olen kuullut Saalemissa useita ilmiselviä vääriä profetioita ja myös sen johtajan Mika Yrjölän suusta. Opetus on välillä todella huonoa.
Nyt näyttää siltä, että Jumala rankaisee Saalemia. Saalem on hairahtunut rahanhimoon vääryydellä. Saavat siitä sitten sormilleen.
Sanoit, että paholaisella pitäisi olla helluntaikirkossa tukalat oltavat. Näyttää pikemminkin siltä, että paholainen pitää omaa karnevaalia Saalemissa ja sitä lähellä olevassa Missiomaailmassa.En ole Saalemissa vähään aikaan käynyt, mutta ei kai ne niin pöhköjä voi olla, että siihen torontolaisuuteen tai sen johdannaisoppeihin sekaantuvat?
Sehän on selvääkin selvempi harhaoppi, joka on myös mielenterveydelle erittäin vaarallista.
Mielisairaalan suljetulle siitä joutuu.
- HelluntaiHuijauksenUhri
Kun aikoinaan, 1960-70-luvuilla Näkinkujan Saalemia varten kerättiin "uhrilahjaa", laitoin minäkin sinne pennosiani, yleisen tavan mukaan n. kymmenyksen tuloistani. Sen Saalemin piti olla perinteinen helluntaiseurakunta, mistään muusta ei ollut rahaa kerättäessä puhetta. Sittemmin huomasin tulleeni huijatuksi, kuten kymmenet tuhannet muut, - vuosikymmenien aikana ehkä parisataatuhatta, ehkä puolikin miljoonaa - helluntailaista omilla paikkakunnillaan.
Helsingin Saalem-seurakunnalla ei ole siunausta. Sillä oli, kunnes se Luciferin tavoin lankesi ylpeyteen, heistä piti tulla oikein kirkkokunta! Ensimmäiseksi vailla teologista koulutusta olevat saarnamiehet ottivat tittelikseen "pastori". Korhonen kenties haaveli olevansa jonain päivänä peräti arkkipiispa.
Ja niinkuin kävi Luciferin, niin kävi Saaleminkin. Kadotettujen, kuolleiden sielujen tekopyhä tanssisali.
Tänä vuonna kartan Helsingin Senaatintorin "yhteiskristillistä" vapputapahtumaa. Se ei ole vuosiin, ehkä vuosikymmeniin ollut aidosti kristillinen tapahtuma. Helluntailaiset pilasivat sen. Se on äärettömän äitelä, tekohauska ja tekopyhä yritelmä, jossa ei aito kristitty tule kuin pahalle tuulelle. Tyhjiä ylisanoja, tanssimusiikkia, hellarit heiluvat kuin akanat tuulessa musiikin tahdissa. Vain he viihtyvät torilla, muut kristityt jos sinne erehtyvät, häipyvät tyhjinä pian muualle. "Jeesus marssin" tarkoitusta en ymmärrä ollenkaan. Tai ymmärtäisin, jos se olisi aidosti kristittyjen, Jumalaa kunnioittava, asiallinen marssi, ilman poliittisia julistuksia, banderolleja ja epäasiallisia lippujen heiluttajia.
Kristityt ovat Vappuna muualla.
.- sdfsdfsdfsdfsdfd
Kristittyjen vappu ei ole Raamatussa säädetty Herran juhla, joten siihen ei pidä osallistua.
Saalem on mennyt kaupallistamaan uskonnon harjoittamisen ja tekee Hillsongin kanssa yhteistyötä.
Mika Yrjölä on todella kovan luokan eksyttäjä.
- mietinytvähäsen
Oikiat ja pyhät ovat kirjoittelemassa täällä. Vähät välittäen evankeliumin eteenpäin viemisestä!
- itchings
Mika Yrjölä ei julista evankeliumia, vaan pedoHillsongin oppia
- mietinytvähäsen
itchings kirjoitti:
Mika Yrjölä ei julista evankeliumia, vaan pedoHillsongin oppia
itchings: Entä ite, julistatko sinä?
Sitä kommentoin.
Omista tekemisistämme vastaamme! - tarkistakaaoppi
Ei saa myöskään hosua ja huitoa ilmaan omassa voimassa ja olemuksessa vaan täytyy Jumalan armosta olla pyhä ja siihen pyrkiä.Menestyksellistä on kun pyhät vievät evankeliumia ja niin Jumala on tarkoittanut.
Hebrealaisille 12
14. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja PYHITYKSEEN, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
1 Pietari 1
14. Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,
15. vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
16. Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä".
Mitä järkeä on viedä väärää evankeliumia ja eksyttää muita.Täytyy ensin varmistaa ,että evankeliumi on Raamatullinen, koska on mahdollista eksyä julistamaan väärää oppia.
- JoUlkoistettu
"Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."
"Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa." - C_E_O
Saalemista alkaa niin moni savu käryämään. Väärä tuli ja rahankeräysepäselvyydet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6015058Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?252984HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2652391- 1251710
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1271453Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3471367Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101193- 121095
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P73926- 108879