saakko esimies kertoa työsuhteen purkamisen syistä

masentunutuupunut

Entinen esimieheni on kertonut työsuhteeni purkamisen syistä aivan työyhteisön ulkopuoliselle henkilölle. Sain tältä henkilöltä puhelin soiton, jossa hän kysyi, pitikö esimiehen kertoma paikkansa. Ei pitänyt paikkansa. Lisäksi entinen esimieheni on koonnut itsellen entisistä työkavereistani "ryhmän", jotka tutkivat tekemisiäni ja mahdollisia virkavirheitäni. Tämä sen jälkeen, kun soitin kyseiselle esimiehelle ja kerroin, että teen hänestä tutkintapyynnön perättömistä puheista. Liittoni lakimies on ottanut kannan, että työsuhteeni purkaminen riitautetaan. Mutta missä vaiheessa nostan tämän lähiesimiehen toiminnan esille, riitauttamisvaiheessa vai teenkö heti poliisille tutkintapyynnön?

1

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neuvot

      Kannattanee keskustella asiasta juuri tuon liiton lakimiehen kanssa ja myös työsuojelusta (AVI:sta) voi saada neuvoja asian suhteen. Työpaikan työsuojeluvaltuutetun kanssa voi olla myös hyvä keskustella - hän edustaa työntekijöitä työsuojeluasioissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5286
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3671
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3253
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2465
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2072
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1977
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1856
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1342
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1268
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1144
    Aihe