Ongelmana (yllättäen) on kaukosuhteen vaikeus. Kannattako jatkaa. Onko tässä mitään järkeä.
Heitin kysymyksen ilmaan, kun mietin sitä itse. Halusin kai vain todistuksen että kyllä kannattaa. Nyt poikaystäväni on sitten pohtinut asiaa pitemmän aikaa ja totesi tällä viikolla, että kannattaako tuo oikeasti.
Me asumme parin sadan kilometrin päässä toisistamme. Opiskelemme molemmat tahoillamme, mutta näemme kyllä joka viikonloppu. Olemme olleet yhdessä nyt kaksi vuotta, josta 1,5 v. olemme olleet kaukosuhteessa. Ensin armeija ja nyt koulu. Meillä on tällä hetkellä toiveita muuttaa yhteen tai ylipäätään nähdä päivittäin vasta toisen 1,5 vuoden päästä. Ja sitten tulee vielä sekin, että pahimmillaan tuohon yhdessä olon mahdollisuuteen menee 5 vuotta.
Minä olen itsekin miettinyt, että kannattaako. Kuitenkin kun näemme viikonloppuisin ja pääsen kultani kainaloon öiksi niin tämä kysymys katoaa. Kyllä se kannattaa. Minulle ainakin. Rakastanhan minä tuota miestä.
Mieheni kuitenkin ilmoitti tässä, että siinä ei oikeastaan ole mitään järkeä. Ja nyt kun viimeksi kysyin hänen kiintymyksestään hän ei kyennyt/halunnut vastata lainkaan...
Minä en haluaisi olla se ihminen, joka saa mieheni masentumaan tai surulliseksi tai minun kanssani ei muuten ole hyvä olla...
Kuitenkin jos se tarkoittaa että me emme enää voi olla yhdessä en oikeastaan tiedä mitä tehdä tai ajatella.
Mitä siis voisin enää tehdä? Auttaako tähän enää mikään? Kokemukset ja neuvot olisivat nyt enemmän kuin paikallaan.
Heitin kysymyksen ilmaan, kun mietin sitä itse. Halusin kai vain todistuksen että kyllä kannattaa. Nyt poikaystäväni on sitten pohtinut asiaa pitemmän aikaa ja totesi tällä viikolla, että kannattaako tuo oikeasti.
Me asumme parin sadan kilometrin päässä toisistamme. Opiskelemme molemmat tahoillamme, mutta näemme kyllä joka viikonloppu. Olemme olleet yhdessä nyt kaksi vuotta, josta 1,5 v. olemme olleet kaukosuhteessa. Ensin armeija ja nyt koulu. Meillä on tällä hetkellä toiveita muuttaa yhteen tai ylipäätään nähdä päivittäin vasta toisen 1,5 vuoden päästä. Ja sitten tulee vielä sekin, että pahimmillaan tuohon yhdessä olon mahdollisuuteen menee 5 vuotta.
Minä olen itsekin miettinyt, että kannattaako. Kuitenkin kun näemme viikonloppuisin ja pääsen kultani kainaloon öiksi niin tämä kysymys katoaa. Kyllä se kannattaa. Minulle ainakin. Rakastanhan minä tuota miestä.
Mieheni kuitenkin ilmoitti tässä, että siinä ei oikeastaan ole mitään järkeä. Ja nyt kun viimeksi kysyin hänen kiintymyksestään hän ei kyennyt/halunnut vastata lainkaan...
Minä en haluaisi olla se ihminen, joka saa mieheni masentumaan tai surulliseksi tai minun kanssani ei muuten ole hyvä olla...
Kuitenkin jos se tarkoittaa että me emme enää voi olla yhdessä en oikeastaan tiedä mitä tehdä tai ajatella.
Mitä siis voisin enää tehdä? Auttaako tähän enää mikään? Kokemukset ja neuvot olisivat nyt enemmän kuin paikallaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse sain kokea saman eilisiltana kun poikaystäväni sanoi ettei tätä meidän kaukosuhdetta kannata enää jatkaa. Tämä päivä onkin sitten mennyt surressa ja itkiessä, kun mä en olisi ollut valmis luovuttamaan niin helposti kuin mieheni. Mutta jos mies on päätöksensä tehnyt niin eipä sille enää mahda mitään. En mä ainakaan yritä enää kääntää mieheni päätä koska mitä järkeä sitä on hakata enää päätä seinään kun on muutenkin paha olo? Ja jos kerta ei hän ei halua olla yhdessä enää niin minkäpä mä sille voin. En mä sitä voi pakottaakaan olemaan yhdessä.
Puhukaa asiasta ja päättäkää yhdessä. Puhukaa kaikki asiat läpi ettei mikään jää enää vaivaamaan.
rakkaussuhde aina kannattavuudesta kiinni? Eiköhän pääasia ole tunne toista kohtaan ja halu jatkaa. Olen itse ollut 3 vuotta kaukosuhteessa, jossa näemme toisemme noin joka toinen viikonloppu ja tietenkin lomien aikaan eikä tällä hetkellä muutosta asiaan näy. Jos alkaa kannattavuutta tässä suhteessa miettimään, niin ei todellakaan kannata! Mutta kun kyseessä on rakkaus, niin sitä ihminen sopeutuu ihmeen paljoon. Ikävän kanssa oppii elämään ja onneksi on puhelimet ja tietokoneet keksitty. Ei toimivassa suhteessa välttämättä tarvitse nähdä joka päivä tai muuttaa yhteen vain 2 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Olen sitä mieltä, että mikäli jo 1,5 vuoden kaukosuhde saa aikaiseksi sen, että pistetään kyseenalaiseksi kannattavuus ja järki, niin todellisesta rakkaudesta silloin ei voi olla kyse. Tosi rakkaudessa nimittäin ei löydy pätkääkään järkeä!
itse olen juuri äskettäin eronnut kaukosuhteesta lähinnä miehen tahdosta. ongelmia oli muutenkin, mutta rakkautta minun puolelta ainakin vielä paljon. kun kysyin hänen tunteistaan, rakkaudestaan oli vastaus en tiedä. itse olisin valmis ollut jatkamaan, mutta kuten sinäkin kirjoitit, eihän sitä halua olla ihmisen kanssa jos tämän olo tulee suhteen vuoksi huonoksi. toista ei voi väkisin kiinni pitää vaikka kuinka haluaisi. itselle on tämä tapahtunut ero ollut todella vaikea hyväksyä,enkä sitä vielä ole hyväksynytkään täysin. vaikka järki kuinka sanoisi että se on totta. tunteet toista kohtaan ovat vain sitä luokkaa ettei se tahdo mennä itselle jakeluun.
se, miten tästä selviää, on täysin arvoitus vielä minulle. kaikki muistot vaivaavat mielessä. pitää vain yrittää edes joskus ajatella, että kyllä tästä selviää ajan kanssa. kaipa se aika on sitten mikä auttaa.
Älä missään nimessä luovuta hetkellisen uskonpuutteen vuoksi! Tiedän kyllä tunteen ja minkälaista on olla kaukosuhteessa, ja kun näemme parin kuukauden välein vain pari päivää, on alkanut tulla aikalainen tuskastuminen... Mutta olen paljon miettinyt ja tulin siihen tulokseen, että olis äärettömän hullua luopua sellasesta ihmisestä, jota arvostan ja rakastan niin paljon -
jota ei kukaan voi korvata ja varmasti kaduttais, sitten kun on eronnut vaikka meni niin hyvin ja niin sopiva oli löytynyt... Ei mikään itsestään tule, pitäähän kaiken eteen töitä tehdä ja olla kärsivällinen.
Sen sentään tajusin jo, ennen kuin mitään hölmöä menin tekemään. Eroaminen taitais olla toiveajattelua paremmasta, mutta tuleekoha sitä sitten... ?