Luettelee kaiken maailman mittareita, minkä perusteella Suomessa on niin hyvä olla. Taitaa unohtaa, ettei tämä maa tarjoa työtä eikä kunnon toimeentuloa kuin korkeasti koulutetuille eikä välillä niillekään. Hyvinvointi lähtee ennen kaikkea siitä, että on työtä tarjolla ja sellaista työtä, että normaalien menojen jälkeen jää vielä edes vähän ylimääräistä.
Tämä maa on monelle pahoinvointiyhteiskunta.
Tämä maa on monelle pahoinvointiyhteiskunta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No kyllä minä mieluummin täällä elän kuin jossain kehitysmaassa, jossa pitää painaa niskalimassa paskaduunia eikä saa edes suomalaisen työttömän elintasoa tietokoneineen ja videopeleineen.
Onhan tämä ihana maa jos itse saa päättää tekemisensä ja saa verottoman ökypalkan pippaloinnin vastineeksi koko loppuelämänsä ajaksi. Harmittanee ainoastaan se ettei päässyt verottomalle elatukselle jo 16-vuotiaana. Sauli on sen ikäinen ettei ole kokemassa Suomen täydellistä islamisoitumista ja kantasuomalaisten maanpakolaisuutta.
Pohjois-Korean presidentti puhuu samoja asioita. Tärkeintähän on, että pidät suusi kiinni ja teet orjatyötä.
"Jäkäjäkä" voisi alkaa pakkaamaan matkalaukut. Tämä ei ole Pohjois-Korea ja täältä saa vapaasti muuttaa muihin maihin, jossa katsoo olevan paremmat olot.
Mikä Suomessa on paremmin? Ei mikään. Kaltaisesi tyhmyrit taivaltaa päivästä toiseen ja saavat ostaa itselleen ruokaa palkkioksi, kuten Pohjois-Koreassakin.
Oletko tosissasi? Miten olisi vaikka tämä internet tässä, jossa voi varsin vapaasti kertoa mielipiteitään ilman että on vaarassa joutua työleirille loppuiäkseen.
Harva kuitenkaan maksaisi siitä. Elämisestä.
Hän laatii uudenvuodenpuheensa täällä kirjoitetun perustein.