Milloin tää alkaa helpottaa?

Kipaiseppa kirjastoon ja lainaa sellainen kirja,kuin "sekaisin lovesta". Mahtava kirja, joka hyvin ymmärrettävästi selittää mitä kropassa ja aivoissa tapahtuu, kun rakastuu ja millaisia vieroitusoireita saa eroamisesta. Kirjan mukaan aivot alkaa 3 kuukauden jälkeen erosta vasta luovuttaa ja lakkaa puskemasta sua takaisin exän suuntaan. Yleensä mitä ihmiset on kommentoineet kuinka kauan niillä menee toipua erosta on sama aika minkä olet ollut yhdessä.
Typerää mutta aika parantaa vain haavoja, joten kannattaa nousta sohvalta/sängystä ylös, ulos ja vaikka lenkille. Odottavan aika on pitkä, joten kannattaa tehdä jotain mielekästä, että aika kuluisi nopeammin.
Eroaminen on prosessi, jossa käyt läpi uudelleen kaikki nousut ja laskut. Älä yritä sulkea ajatuksia pois vaan anna niiden tulla läpi vähän samaan tapaan, kuin "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos". Sitten kun pystyt olemaan ajatusten, tunteiden ja muistojen kanssa sopuisasti niin olet rutkasti voiton puolella.
Ikävää että suhteenne päättyi, mutta tämä ei ole loppu vaan uusi alku.
Paljon voimia eteenpäin menemiseen!

Tunnen tuskasi! Mä menen erojen jälkeen aina ihan paskaksi, pitkäksi ajaksi vieläpä. Mun mielestä kuukausi on vielä tosi lyhyt aika. Mä olen saanut joskus rauhoittavia pahimpiin ahdistuskohtauksiin.

Ite alotin tähän pahimpaan oloon Citalopramin.. Periaatteesta en olisi halunnut, mutta joskus kai on annettava periksi. Olen syönyt ko. lääkettä aiemminkin ja viimeeksi päätin etten niitä enää söisi. Tässä sitä ollaan.

Ap

Eikä tunnu helpottavan vieläkään. Hölmönä päästin miehen sänkyyni ja hän sai toivonkipinän heräämään puheillaan ja teoillaan. Kunnes kuulin että olikin nyttemmin ollut myös toisen naisen sängyssä. Hieno homma. Todella kylmää ja minun tunteilla pelleilyä. Sainpahan näpeilleni kunnolla.

Ap

Miehena olen toiminnut eri lailla. Ei aina, mutta pakotavissa tapauksissa kylläkin.
Kaikki kemia on mulle iso no no. Puoli pulloa viina naamaan ja heti samana iltana yhden yön juttu kehiin. Tietysti, toiselle osapuolelle on kerrottava että tämä on semmoinen tapaus ja nyt pitää ylikirjottaa omaan kovalevyn osiot. Ei siis mitään 6 minuuttin akti vaan kunnollinen 4 - 6 tunnin suoritus, hikeä, päättäväisyyttä ja keskittymistä.
Jostain kummasta syystä tämä on toiminnut ainaakin ne pari kolme kertaa kun on ollut tarpeellista.
Fyysisen intensiivinen läheisyys, hellyys ja seksuaalinen hyvää olo avaa silmät, että on olemassa Muutkin Ihmiset, kenen kanssa voi olla ihan mukavaa.
Jos et usko, niin vesilasi testi. Eli pyydät eksän pistämään sormen vesilasiin ja ottamaan sen sitten pois. Jos veteen jää reikä, on ihminen korvaamaton.
Keino voi tuntuu rakkautta, mutta se on ainaakin mulle ollut parempi vaihtoehto, kun kuukausikaupalla ikävöidä menneen talven lumia. Ne kun on mennyt. Ole huoletta, kyl tulee uudet tilaalle.

Kestää se eronahdistus oman verran. Minulla erosta 9 kk ja hetkittäisesti vieläkin kaipaus nostaa päätä. Mutta on pakko päästä yli eikä haikaillaa sen perässä, mikä ei ollut minulle tarkoitettu. Mies kun päätti selkään puukottaa en enää antaisi toistaa sillä...
Jos koet ettei jaksaa, kipittää lääkärille troppeja pyytämään. Kuukausi on se kevyt aika, shokkivaihe ei anna tuntea oikeeta kipua. Hengenahdistus ja öiset heräämiset tyhjyyteen on vasta tulossa. :( Mutta ne menee ohi, kun vaan uskallat pyytää apua. Älä vaan tee typeryyksiä. Voimia sinulle!

mulla meni siihen pian 2v. Älä ole missään nimessä hänen kanssa tekemisessä, näin säästät itseäni

Yhteydessä muutaman kerran oltu seksin merkeissä.. Sekoittaa ja pitkittää vain prosessia. En vain osaa enkä haluaisi päästää lopullisesti irti.

Ap

mä oon sekaisin ollut vuoden verran, kuukausi lyhyt aika, mene siihen ainakin jokaisella 2-6kk

Onneksi siitä pahimmasta alkaa päästä yli. Se valtava ahdistus ja epätoivo. Nyt olisi vielä sen lopullisen irtirepäisyn aika. Ollaan satunaisesti yövytty keskenämme ja se on tuntunut hyvältä. Tutulta ja turvalliselta. Mies ei silti tahdo kanssani enää mitään vakavaa. Mistä löytäisi sen omanarvon tunteen ja rohkeuden päästää kokonaan irti?

Ap

Oletko nuori?

En ole enää nuori, 28v. Siksi tämä koko homma inhottaa enemmän. Olin kuvitellut hänen olevan se kenen kanssa perheen tulisin perustamaan.

itse en kyllä suosittelisi lääkkeitä ottamaan sydänsuruihin, ero on raskas ja kuormittava prosessi joka täytyy läpikäydä kaikkine tuntemuksineen, jotta siitä toipuu. Lääkkeiden käyttö tilapäisesti blokkaa joitain tuntemuksiasi, mutten usko, että se niitä tulee poistamaan ja joudut todennäköisesti jossakin vaiheessa kuitenkin läpikäymään ne fiilikset. lisäksi vaikeista kokemuksista kasvaa kaikista eniten: https://www.youtube.com/watch?v=3aDXM5H-Fuw

exäni jätti minut noin 7kk sitten 4v yhdessäolon jälkeen, meillä oli suunniteltuna ostaa sijoitusasunto jne yhdessä ja matkustaa loppuvuodesta ja vaikka mitä ja ero tuli täysin puskista, vaikka meillä oli jo pidempään ollut vaikeuksia mm. miehen sairastumisen vuoksi. en olisi ikinä eronnut exästäni enkä uskonutkaan, että eroaisimme koskaan, mutta niin vaan kävi. ensimmäiset 2kk olivat ihan hirveitä, itkin aamusta iltaan, ennen töihin menoa, suihkussa, hampaita pestessä, syödessä, ihan kaiken aikaa, ja sama jatkui, kun pääsin töistä. itkin autossa ja loppuillan kotona. poikkeuksina oli, kun näin ystäviä tai kun matkustin. vasta n. 2kk jälkeen en enää itkenyt aivan joka päivä, mutta itkin kuitenkin usein. reilun 3kk jälkeen ystäväni pakotti minua liittymään tinderiin, en todellakaan etsinyt mitään vakavaa, mutta oli tosi piristävää tapailla eri miehiä ja minulla oli monia kivoja iltoja, vaikkei miehet olleetkaan minulle sopivia tai sitten en ollut valmis mihinkään. kuuden kuukauden jälkeen erosta tapasin aivan ihanan miehen jonka kanssa ollaan tapailtu nyt parisen kuukautta, ei kuitenkaan vielä olla suhteessa ja vähän jarruttelenkin, ettei liian nopeasti kaikki muutu liian vakavaksi, mutta koen jo olevani toipunut erostani, koska läpikävin kaikki erotunteet. nyt haluan pitää hauskaa ja nauttia elämästä. mutta elämä kyllä jatkuu, vaikkei siltä heti tuntuisikaan :)

Todella mukava kuulla positiivinen tarina, se antaa voimaa ja toivoa paremmasta. Lääkityksen aloitin ja hyvä niin, sillä en usko että olisin jaksanut ilman. Surua on edelleen ja itken usein, mutta lääke ei anna ajatusten lähteä aivan raiteiltaan, ainakaan niin herkästi.
Viimeisimmän typerän temppuni tein uutena vuotena ja menin exälleni yöksi. Paikaan, josta piti tulla meidän yhteinen koti. Koitin vielä mankua jatkoa tulevalle. Exä oli kylmä ja karu. Ei kuulemma ollut loppupeleissä kanssani onnellinen ja nämä yöpymiset on ollut mukavia, mutta hän haluaa pitää kaiken avoinna jos eteen sattuisi parempaa. Siis herran jestas kuinka tunsinkaan itseni taas idiootiksi. Itkin silmät päästäni sydän verillä. Ei enää. Nyt lopetan tän itseni satuttamisen toistamiseen.

Ap

Voimia ap:lle, ja kannattaa nykäistä itsensä tuosta irti jos vaan mitenkään pystyt kun todennäköisesti saat vain lisää märkää rättiä naamaan, eikä tilanne tule ainakaan helpottamaan.

Itsellä myös se tilanne että pidän yhdestä miehestä aivan liikaa, ja tunteiden yksipuolisuuden takia olen viime vuosina yrittänyt tappaa tunteita lääkkein ja erilaisin päihtein, olen yrittänyt tavata muita ja välillä yrittänyt jotakin epätoivosta viritellä hänen kanssaan ja lopputulema on, että tunnen itseni maailman surkeimmaksi ihmiseksi enkä tunne yhtään mitään ketään muuta kohtaan, enkä tiedä miten voisin unohtaa hänet. Yritän kovasti keksiä jotain ajatusta mikä minusta tuntuisi hyvältä mutta aika vaikeaa. Samojen asioiden äärellä, ja onhan tässä jo vuosia kulunut. Älä tee samaa virhettä kuin minä vaan päästä irti, jos vielä voit. Minusta tuntuu että koko elämä on mennyt pilalle, enkä oikein tiedä mitä tekisin.

Niin joo ja mitään lääkkeitä ei kannata käyttää kyllä. Pahalta se tuntuu, mutta sen kuuluukin tuntua pahalta. Jos alkaa jotain pillereitä popsimaan, niin on valinnut vähän väärän tien. Kun pappani kuoli, niin itkin 2 kuukautta joka ilta, ja tuntui kokoajan tosi pahalta. Aika senkin haavan silti paranti ja teki minusta vahvemman ihmisen. Myös kaikki tuskat entisen avopuolison kanssa on vahvistanut minua. En ole juonut alkoholia ikinä suruun, enkä ikinä tee sitä virhettä että joisin. Lääkkeet ovat vielä pahempia.

Tunnen itseni ja viimeiseen asti koitin pärjätä ilman lääkettä, mutta kuten taisin ehkä jo aiemmin mainita, en lääkitystä nyt vain surun takia aloittanut, vaan paniikki- ja ahdistusoireilun vuoksi mistä olen vuosia kärsinyt. Oireet paheni ja palasi niin suurena hyökynä, että tunsin hukkuvani. Ja nuo oireet tekee syömisistäni niin hankalia että ehdin jo laihtua paljon. Nyt hieman helpompaa. Lääkityksen tiputan pois kesään mennessä.

Mutta niin, monella on samoja ongelmia ja ihmissuhteita päättyy, tietenkin. Mutta omalle kohdalle sattuessa se on henkilökohtainen asia mitä kukakin tuntee. Itselleni tämä on ollu unelmien murskaus ja epätoivoisten fiilisten aika. Uskon että opin itsestäni tämän prosessin myötä. Se ihminen on minulle kuin huume. Janoan sitä, vaikka se tekee minulle vain huonoa ja totean sen toistamiseen ja joka kerta lupaan itselleni, että tämä oli viimeinen kerta. Tämä exä on todella tunnekylmä ja hän petti minua.

Ap

Ja tässä sitä vieläkin ollaan. Eteenpäin menty, mutta takapakkejakin tullut otettua. Alkaa jo kyllästyttää tämä paha mieli. Haluaisin jo osata unohtaa kaiken ja päästää kokonaan irti. Jotenkin tuntuu, että minun kuuluisi jo osata olla onnellinen ja tyytyväinen. En vain osaa. Lähes päivittäin jotain eroon ja entiseen suhteeseen liittyen pyörii mielessä. Viikonloppu baarissa ja tänään lounaalla törmäsin exään sattumalta. Tosi huonoa tuuria!! Ja hitto miten inhottavaa se oli.

Ap

pidä pintas ei enää häntä

Ei muuta kuin etsit mihen ja naitte kuin kanit. Sillä se mieli piristyy.