Kesällä kolme päivää ennen kuin aloitin uudessa työssä puoliso ilmoittaa haluavansa erota. Hän oli eräänä viikonloppuna kohdannut työkaverinsa kanssa. Aikovat aloittaa suhteen ja samalla myös tämä työkaveri eroaa. Molemmat perheet asumme vielä todella lähekkäin ja lapsemme ovat samalla luokalla koulussa.
Jäin siis yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Takana kaksikymmentä vuotta yhteistä elämää! Huolena tietysti raha- ja asumiskuviot.
Samaan aikaan minulla todettiin aivoissa kasvain, onneksi hyvänlaatuinen. Yksin pyöritin arkea ja koin koko ajan odottavani jotain tai herääväni pahasta unesta.
No kasvain leikattiin ja samalla ex rakenteli suhdettaan tähän ihmiseen, jonka kanssa kuulemma kaikki osa-alueet toimivat täydellisesti. Kohtelu exän taholta on ollut todella huonoa. Olen kyllä itsekin antanut kuulua... Exälle meidän eletty elämä on muuttunut paskaksi ja hänen mukaansa meitä ei ole koskaan edes tarkoitettu toisillemme.
Asian ydin on kuitenkin se, että minä en ole koskaan halunnut eroa. Vanhemman menettäneenä olen sitä mieltä, että ero on ollut vielä pahempi asia. Nyt tuntuu, että suru ja paha olo vaan jatkuu, vaikka erosta on kohta neljä kuukautta. Minun on vaikea asettaa aivoni niin, että perhe on hajalla ja minun rakastamani mies on poissa. Lisäksi ex koko ajan painostaa, että lasten pitää tottua uuteen.
Onko jollain saman kaltaisesta kokemusta ja kuinka olet selvinnyt?
Jäin siis yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Takana kaksikymmentä vuotta yhteistä elämää! Huolena tietysti raha- ja asumiskuviot.
Samaan aikaan minulla todettiin aivoissa kasvain, onneksi hyvänlaatuinen. Yksin pyöritin arkea ja koin koko ajan odottavani jotain tai herääväni pahasta unesta.
No kasvain leikattiin ja samalla ex rakenteli suhdettaan tähän ihmiseen, jonka kanssa kuulemma kaikki osa-alueet toimivat täydellisesti. Kohtelu exän taholta on ollut todella huonoa. Olen kyllä itsekin antanut kuulua... Exälle meidän eletty elämä on muuttunut paskaksi ja hänen mukaansa meitä ei ole koskaan edes tarkoitettu toisillemme.
Asian ydin on kuitenkin se, että minä en ole koskaan halunnut eroa. Vanhemman menettäneenä olen sitä mieltä, että ero on ollut vielä pahempi asia. Nyt tuntuu, että suru ja paha olo vaan jatkuu, vaikka erosta on kohta neljä kuukautta. Minun on vaikea asettaa aivoni niin, että perhe on hajalla ja minun rakastamani mies on poissa. Lisäksi ex koko ajan painostaa, että lasten pitää tottua uuteen.
Onko jollain saman kaltaisesta kokemusta ja kuinka olet selvinnyt?
Vastaukset 114
Vanhimmat
Neljä kuukautta on lyhyt aika toipua erosta. Ole itsellesi armollinen.
Monilla paikkakunnilla järjestetään eropiirejä, joissa saa vertaistukea.
Elämä on todella rakennettava uudelleen.
Läheisten kanssa voi jutella aikansa, mutta tarvittaessa on haettava apua ammattiauttajilta esim. terveyskeskuksen psykiatrisilta sairaanhoitajilta. Silloin jää läheisten kanssa aikaa puuhata jotain, mistä on ennenkin tykännyt.
Olet todella kovilla. Toivottavasti sulla ystäviä joilta apuja saat. Toisaalta rehellinen mies kun kertoi eron halusta ensin ennenkuin aloitti suhteen. Toki hieman epäilyttää" mistä se niin hyvin tunsi kaverinsa että täsmää? Onhan ne olleet suhteessa todella. Typerältä kuullostaa väite että olisitte paskaa elämää eläneet tehden kolme lastakin. Ja eläneet kauan yhdessä. Mies osoittaa olevansa narsisti kun kertoo tuollaista. Muka oman hyvän olon vuoksi. Perustellahan se pitää jollakin eron syy eikä muuta keksinyt kuin paskan elämän. Tulevat vielä törmäämään siihen paskaan usko pois. Nythän se on vain ihastunut ja rakastunut sokea paska itse. Ootas kun ovat yhdessä kotona ja töissä varmasti ei enään "olekkaan niin ihanaa" typerys mies kyllä täytyy myöntää.
Koitatoipuasiitäpaskasta
Olen kanssasi samaa mieltä
Kun kaikki jännitys ja uutuuden viähätys katoaa
Huonosti .Uskon suhteen.Käy.
Arki tulee aina vastaan...
Lähtikö puoliso pelkästään tämän uuden takia vai oliko enteitä jo aikaisemmin ilmassa?
Jos uskotaan, ettei mitään suhdetta ole ollut jo aikaisemmin, niin todellakin on suoraselkäisesti toiminut. Valitettavan usein näitä puuhaillaan salassa pitkäänkin. Mistä lie rohkeus sitten riittänytkään noin äkkinäiseen liikkeeseen.
Jotain tuossa aloituksessa ei nyt tule kyllä aivan kokonaan sanotuksi.
Miksi puoliso ei hoida osuuttaan?
Ja onko aloittaja mies vai nainen ja kyseessä tavallinen heterosuhde?
Rohkeus?Valitettavasti ap. mies on niitä raukkamaisia miehiä, jotka jättää salassapäin eropaperit kun puolisolle sattuu jotain vakavaa. Mietihän vähän itsekin tilannetta, että pystyisikö normaalin ihmisen elämässä edes todeksi uskomaan. Tuskin mitään puolustelua löytyy. Vai tekeekö jotenkin hyväksyttävämmäksi se, että onkin pettänyt jo kauan aikaa?
Ongelmasi ydin on siinä, että ajattelet väärin: "minä en ole koskaan halunnut eroa".
Parisuhteessa on kaksi, ja jos toinen ei halua jatkaa sitä, liitto on förbi. Eikö niin?
Lisäksi on aika jännää, että sanot eronne olevan jopa kamalampaa kuin kuolema. En ota sitä edes tosissani, sillä se on mielestäni typerintä ja itsekkäintä mitä ihminen voi sanoa. Sehän tarkoittaa samaa kuin "Olisit edes kuollut. Niin olisi minulle parempi, helpompaa."
En jaksa kirjoittaa enempää. Laitan biisistä "Tahroja paperilla" kertosäkeistön:
"Vain tahroja paperilla, älä siis suutu
Ei niistä asiat miksikään muutu
Ei se että meillä oli retkemme, eikä se että meillä oli hetkemme
Voi tuuli kylmästi kutittaa selkää, se eteenpäin työntää, älä siis pelkää
Älä huoli siitä, sillä meillä oli retkemme, aa aa aa..
Vain muista, että meillä oli.. hetkemme"
Mene stanan rokkiraakkimummo muualle vittuilemaan. Joka ikinen juttusi on heikompies päälle hyökkäämistä. Mikähän vittu sinua vaivaa! Uskon vahvasti et täysnarskuna ole ap:lle kateellinen niin kuin monille muille täällä.
Pipo kiristää, hakeudu hoitoon.
Ymmärrän hyvinkin, että ero voi olla pahempi kuin kuolema. Se ei tarkoita, että toivoisi exän mieluummin kuolleen.
Kuolema on lopullinen ja selkeä päätös suhteelle. Erotilanteissa on usein loukattu ja haavoitettu. Jätetty. Kuolema on myös eräänlainen jättäminen, mutta syy on erilainen kuin hylättäessä vapaaehtoisesti esim. uuden suhteen vuoksi.
Erotilanteessa toisinaan jäädään odottamaan yhteenpaluuta.
Jos ero tuntuu pahemmalta kuin kuolema, niin ihmisellä on sata varmasti hylkäämisen tunnelukko, joka juontaa juurensa jo varhaislapsuudesta.
Nii, tai sitten hänellä puuttuu kuoleman kokemus toisin kuin sinulta(?), niin että ero tuntuu pahimmalta.
Satavarma oletuksesi tunnelukosta ontuu pahasti.
Tunnelukoista en tiedä, mutta jos ero tuntuu kuolemaakin kamalammalta, ihmisen terveen narsismin tilalla on paljon epätervettä. Erossahan, kuten muissakin elämän kriiseissä ja tapahtumissa on kyse etupäässä siitä miten osaa käsitellä omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Ihan riippumatta siitä millainen ero ja liitto on ollut.
Usein erosta kärsii eniten suhteessa alistuva osapuoli, piilonarsisti. Hän pitää tunteitaan jättäneet puolisonsa vikana, eikä kykene antamaan anteeksi, ei mitään. Vastustaa vastoinkäymisiä.
Narsistin tunteiden kohtaaminen
Terve narsismi
A. vastuu omista tunteista, myös kielteisistä
B. kyky erottaa omat ja muiden tunteet
C. kyky tunteiden säätelyyn
D. kyky anteeksiantoon
E. Syvä tunne-elämä
Epäterve narsismi
A. muiden syyttäminen omista tunteista
B. syyllistyminen muiden tunteista (tunnetartunta)
C. äkkipikaisuus tai tunnemuuri
D. kyvyttömyys anteeksiantoon
E. tunnetyhjiö
"Jos ero tuntuu pahemmalta kuin kuolema"
-Tottakai ero on paljon pahempi kuin kuolema.
-Erosta kärsii itse ja lapset koko ikänsä, 60-70vuotta.
-Kuolemasta kärsii vain ja ainoastaan max 0.0001sekuntia mitä hengenlähtö kehosta ottaa.
Selkeästi eri mittaluokan asioita..
Kärsi sinä vaan, mutta älä kuvittele, että kaikki eronneet ja heidän lapsensa kärsivät. Ero on monelle suuri helpotus. Etenkin naisille ja lapsille.
Tosiasia on, että monet elävät suoranaisissa perhehelveteissä kärsien, koska eivät uskalla tai ovat kyvyttömiä eroamaan.
Jos ihminen kärsii 60 - 70 vuotta niin mitä se kertoo ihmisestä?
Olen tosiaan nainen ja heterosuhteesta ihan kyse. Olen itsekin epäillyt tätä "salama kirkkaalta taivaalta"-rakastumista. En tiedä muuta totuutta, kuin exän version.
Exä kertoi miettineensä eroa jo pidempään. Itseäni vaivaa tässä se, että ex on niin ehdoton, eikä halua yrittää korjata asioita tai hakea apua. Tietysti on kyseessä pitkä parisuhde ja se on erilaista se arki kuin vastarakastuneena. Mielestäni meillä oli kuitenkin todella paljon hyvää ja arvokasta, mitä ei pidä heittää viemäriin. Mutta ei kai sille mitään mahda, jos toinen ei enää rakasta. Ihmetyttää vain, kuinka pystyy hypätä suoraan uuteen suhteeseen. On puhunut jo yhteen muutostakin.
Kyllä ex ottaa lapsia luokseen, mutta valitettavan vähän. Nauttii lasten kanssa ns. laatuaikaa. Päävastuu lapsista on minulla.
Mitä tuohon kuolema-vertaukseen tulee, niin minulle Tämä ero on ollut vaikeampi asia. Ei sitä sen enempää tarvitse analysoida.
Ystäviä, joille puhua on kyllä. Heillä omat perheet ja tuntuu, etten aina halua vaivata heitä tällä asialla.
Mutta kyllä tämä on vaikeaa...
Kyllä se on vaikeaa, tiedän hyvin kokemuksesta. Minulla melkein sama tilanne mutta meillä ei ollut lapsia enkä sairastunut. Itkin joka päivä 16 kk ajan, sitten alkoi helpottamaan. Puhuin ystäville, sukulaisille, psykologille, keskustelupalstoille.... Minua myös vaivasi exän ehdottomuus ja se ettei halunnut edes yrittää korjata asioita - samoin kuin teillä. Ja koen samoin että kuolema olisi ollut helpompi, siinä päätöstä ei tee ihminen eikä siinä haavoiteta ja loukata toista eikä mitätöidä yhteistä elämää. Olen menettänyt rakkaita läheisiä kuolemalle joten tiedän kyllä mitä se suru on verrattuna erosuruun - pientä ! Jollekin toiselle se on suurempaa.
Mutta itse selvisin erosurustani sillä että surin, ryvin, säälin itseäni niin kauan kun se otti aikaa.Surun läpikäyntiä ei voi nopeuttaa eikä onnen paluuta. Luin eroa ja jätetyn tuskaa käsittelevää kirjallisuutta ja niistä sain vastauksia kysymyksiini joihin en ollut mieheltäni saanut vastauksia. Pohdin elämää ja ihmisen käytöstä, syitä omille tunteilleni. Pikku hiljaa alkoi tulla pieniä parempia hetkiä ja ne lisääntyivät päivä päivältä.
Tsemppiä, erosta selviää....exällä näyttääkin sen sijaan menevän tätä nykyä huonommin :D
Tuo mainittu "salama kirkkaalta taivaalta" kuullostaa nyt kyllä siltä, että asia pitäisi jollakin tavoin saada varmistettua. Jos tosiaan on työkaveri ja vielä samoilta nurkilta kyseessä, niin saattaisin itse hieman kysellä asioiden perään. Nuo työpaikkajutut eivät koskaan ikinä tai milloinkaan pysy salassa. Se kerrotaanko niistä eteenpäin ilman kysymistä jälkikäteen, onkin jo eri asia.
Minun mielestä tuo asia on todella oleellinen juttu aloittajan saada tietää. Jos onkin kyse pitkään jatkuneesta vehtaamisesta, niin ex:äsi on aivan turha puhua mistään eron miettimisestä. Jos taas kyse todellakin on siitä, että tilanne on hänelle tullut "silmille", niin jotain on kyllä ollut todella pahasti pielessä jo pitkään. Ei kukaan oikeasti lähde tuolla tavalla toisen matkaan ilman harkintaa, jos kaikki on edes suurinpiirtein hyvin.
Miten muuten lapset ovat suhtautuneet teidän eroon ja tähän uuteen kuvioon?
Olet joutunut järkyttävään tilanteeseen. Nyt kun sinä tarvitsisit kaikkein eniten tukea läheisiltäsi, niin sellaista ei ole vierelläsi, vaan päinvastoin. Harvat kokevat noin hirvittävää paskaa elämässään, mutta pieni osa miehistä ei omaa minkäänlaista selkärankaa, arvoja periaatteita, ja heidän puolisonsa käyvät läpi painajaismaisen todellisuuden, kuin itse piru olidi kuytimiehenä. Se on järkytyksistä suurin, kun tämä läjin ihminen johon olet luottanut onkin valehtelija, pettäjä, luopio, perheen rikkoja, kylmä, hädänalaisessa tilassa sinut hylkäävä, selän kääntäjä ja kaikkea hirvittävää ja järkyttävää mitä ei ole koskaan voinut edes kuvitella. Juuri nämä miehet jättävät jopa syöpään sairastuvat vaimonsa. Juuri näillä miehillä on maailman halpa-arvoisimmat petturikumppanit, joiden rakkaus on kaikkien muiden osapuolien onnea ja normaalin ihmisarvossa pitämistä merkittävämpää. Miten he elävät sitten tekojensa kanssa? Minäpä kerron sinulle senkin kauheuden: he sanovat että elämä kanssasi oli täynnä vaikea. Rakkautta ei ollut. Sinä et rakastanut. Sinä roikuit. Sinä kohtelit huonosti puolisoasi. Sinua syyllistetään ja painostetaan ja kun henkiset tuskasi käyvät suuriksi ja kiroat heitä, olet helvetillinen narsistiex, joka yritti tuhota heidät. Heidän teko on niin halpa, että se on käännettävä sinun syyksi, sillä kukaan ei voi tunnusta koskaan tehneensä mitään miin kamalaa.
Kyllä. Olen kokenut saman.
Kyllä, juurikin tuolta tuntuu. Jotenkin lohduttaa, että on tosiaan muitakin, jotka ovat kokeneet jotain näin älytöntä. Kenellekään en toivo vastaavaa. Kiitos sanoistasi.
Mitä nopeammin siirrät vastuuta lapsistanne ex ukolles ja sen uudelle heilalle, sen nopeammin tulee arki ja saattaa äijä alkaa tulla katumapäälle nopiastikkin. Siinä kohtaa on sitten sinun vuorosi nauraa ja olla niskan päällä.
Tämä siis omasta menneisyydestä. Ukonrenttua en tietysti takaisin huolinut, mutta yritys sillä oli kova. Ei ollut arjen uusperhekuviot mieleen sitten kuitenkaan.
Et sinä miestä väkisin voi avioliitossa pitää. Mitä pikemmin tajuat tämän, niin sitä helpompaa sinulla on.
Jos mies on muuten kunnollinen isä, niin ei muuta kuin 50/50 periaatteella lasten hoito, huolto ja rahallinen vastuu. Tajuaapahan ainakin sitten, miten kiinni on lapsissaan kun ovat hänellä 2 viikkoa uusien kersojen kanssa.
Jos muksut eivät isälleen tahdo mennä, niin pakotat, sanot, että hei hän on teidän isänne, hoitakaa ja keskustelkaa ahtaudesta tms uusien "sisarusten" tuottamista ongelmista isänne kanssa, koska tilanne on isänne aiheuttamakin.
Jos isän uuden emännän kakrut teidän kersoja kiusaa, sano lapsillesi, että isänne hoitaa ja laitat vaikka kirjeen eksällesi, että pitää huolta paremmin omistaan.
Melkoista uhriutumista aloittajalta. Onkohan ollut koko suhdekin samaa tavaraa.
Menehän Jeremy hieromaan siitä horon lompsaasi, niin jospa vaikuttais myrkyäsi vähentävästi. Etkö ole saanu vielä tänää ketään loukattatuksi tarpeeksi myrkkymieltäsi tyydyttävästi?
Yäk sinullekin. Sairaasti kirjoitettu. Mahdat olla ylpeä itsestäsi.
Et olisi halunnut erota, mutta siitä huolimatta sinun on kohdattava todellisuus: olet eronnut ja se siitä. Keskity nykyhetkeen, mieti miten uuden elämäsi järjestät.
Se siitä, että olet vain tyhmä trolli, joka yrittää täyttää elämäänsä käymällä myrkyllisin kielin heikoilla olevien kimppuun.
Tuollainen ajattelu, jossa päällimäisenä korostuu huoli jostain raha-asioista ja sinun haluamiset, kertoo että roikut kiinni epäonnistuneessa suhteessanne todennäköisesti vain tottumuksen, lapsien tai taloudellisten syiden takia. Kyllä sinä tulet pärjäämään kunhan annat ajan kulua ja asioiden järjestyä. Ei nimittäin kuullosta rakkaudelta, vaan enemminkin joltain läheisrippuvuudelta tai hylätyksi tulemisen pelolta. Se menee kyllä ohi.
Älä sinä Iiris-rukka kommentoi asioita, joista sinulla ajatukset kuin pikkuprinsessalla. Voit tunkea ajatukset persereikääsi, johon kuuluu.
Aika ikävä ilmiö hypätä suoraan suhteesta toiseen ja jotenkin se kertoo ihmisen heikkoudesta sekä siitä ettei osaa olla yksin. Suhteessa on aina kaksi ja kummassakin syytä, se on ikävää ettei hän kykene puhumaan ongelmistanne ja tulemaan vastaan, vaan etsii sitä ratkaisua, tunnetta ja onnea jostain toisesta. Ole hyvällä mielellä, koittaa se arki vielä heillekin, ja ne ongelmat joita hän on kokenut voi olla vastassa siinä toisessa suhteessa ellei hän itse osaa kasvaa ihmisenä. Hän on hylännyt sinut, joten sulla on täysi oikeus olla välittämättä enää hänestä. Käy tunteitasi läpi edelleen itkua tulee vielä moneen kertaan ja takapakkeihin tunnetasolla voit varautua, lopulta tunteesi tasoittuu, alat hyväksyä tilanteen ja varmasti toivottelet vielä hyvillä mielin hänelle hyvää loppuelämää ja näet, että eronne saattoi olla myös parempi ratkaisu itsellesi.
No enpä sanoisi heikkoudesta. Niin se vaan menee varsin useinkin, että toinen löytää uuden rakkauden - ja se on menoa. Miksei olisi? Lähes kaikkihan valitsisivat samoin, jos yhtään ajattelevat omaa ja myös puolison onnea. Turha jäädä kitkuttelemaan vanhaan, jos uusi tuntuu sopivammalta, ihan myös järjenkin kanssa ajateltuna. Ei siinä ole läheskään aina edes kyse mitään ongelmista vanhassa suhteessa, vaan ihan yksinkertaisesti siitä, että viihtyy toisen kanssa paremmin. Harvoin siitä on mitään keskusteltavaa puolison kanssa, eikä mitään ratkaistavaa. Paitsi ihan käytännön tasolla tietysti. Joskus tuntuu, että ihmisten olisi erotilanteessa pakko sanoa kaikki mahdolliset loukkaavat ajatukset puolisolleen. Ei mitään järkeä. Kun haluaa erota, suu on pidettävä niin supussa kuin mahdollista, ettei loukkaa toista ja aiheuta vielä pahempaa mieltä.
Jotenkin musta tuntuu, ettei tuolla asenteella pitäisi mennä ollenkaan naimisiin eikä varsinkaan hankkia lapsia. Ei sitä voi tietää millaista toisen kanssa on pitkässä suhteessa ennenkuin on kokeillut. Oikeasti tuo "toisen kanssa vaan viihtyy paremmin" meinaakin lähes poikkeuksetta "toisen kanssa viihtyy alkuhuumassa paremmin kuin edellisen kanssa huuman jo väistyttyä ja suhteen tasaannuttua". Sillä logiikalla saa vaihella puolisoita kuin sukkia vaikka maailman tappiin.
Samaa ajattelin, sukan vaihdoksi menee, kun vanhat alkaa elämälle haisemaan. Uusi huuma siinä vain löydetään, joka sekoittaa pään hetkellisesti tai jopa vuodeksi, niin, että tulee tehneeksi jotain tyhmää huuman nimissä. Akat kimittää, etkö uskalla erota, multa saat parempaa. Toisille akoille nämä samat opastaa, kuinka erolla se onni löytyy heti kulman takaa, että eroa ihmeessä, kun sun mies ei tee sulle aamupalaa vuoteeseen.
Ihmiset ovat jostain syystä niin sekaisin, että on järkyttäävää katsoa sitä jälkeä, joka näkyy ympäristössä.
Juuri asian ytimessä!! Maailman tappiin saa vaihdella, eikä ydelle ainoalle ole koskaan oikea. Pitää ymmärtää, et jos puolisona pystyy rakastamaan myös silloin, kun ei rakastaisi yhtään. Ja ajatelkaa, heitä sellaisia on monia. Eivät vaan ole joutuneet tälle paskapalstalle. Arvatkaahan miksi?!?
Niin miksei valitse uutta? Mo vittu siksi, että osaa rakastaa edes yhtä. Jos ei sitäkään, nii ymmärtää et rakkautta ei, mutta rakkatta on.
Vai pitäis huorintelijöitä kumataa ja hyysätä hyvällä? No just. Ne ku naivat sillä kotisohvallasi ja poikanne huoneen sängyssä kodissasi, niin tiedät että hevetti on olemassa elävässä elämässä ja näiden mätien ja typerien ihmisten sielussa, joista toista luulit toista ainakin sinun lähimmäksi ihiseksi.
"Jotenkin musta tuntuu, ettei tuolla asenteella pitäisi mennä ollenkaan naimisiin eikä varsinkaan hankkia lapsia. Ei sitä voi tietää millaista toisen kanssa on pitkässä suhteessa ennenkuin on kokeillut. "
Siis mitä tarkoitat "tuolla asenteella"?
lljldj:n asennehan on juuri joustava "erotaan jos toinen haluaa ja siltä näyttää". Sellainen kuin asenteen pitäisikin olla, ellei kerjää ja kerää itselleen hirveästi ongelmia. Kristallipalloa ei ole keksitty = ei voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu, ei minkäänlaisessa suhteessa. Ihmiset vain jäävät helposti kiinni kummalliseen ajatukseen, ettei tarvitse ikinä koskaan elämässään kohdata mitään muutoksia eikä varsinkaan omalta kannalta ikävää. Kaikki omat kielteiset tunteet on puolison tai muiden ihmisten syytä (ja tämä puolestaan on hyvin epätervettä).
"Sillä logiikalla saa vaihella puolisoita kuin sukkia vaikka maailman tappiin."
Niin? Sehän on aivan sama mitä kukin elämällään tekee. Itse olen havainnut, että puoliso menee korkeintaan koko elämän aikana kerran tai kaksi ns. vaihtoon. Eikä se ole paljon se. Ihmiset ovat todella laiskan puoleisia vaihtamaan kumppania.
Yhden tapaamisen jälkeen muutetaan yhteen ja kumpikin eroaa entisistä suhteistaan, järjetöntä teinitouhua, en usko, kyllä sitä suhde on kestänyt jo pitempään ja muuttunut rakkaudeksi.
Sinä olet viisas ihminen "Cdzxf". Oikeasti aikuisiksi kasvaneet ihmiset toimivat toisella tavalla.
Hei aloittaja! Minä olen myös elämäni vaikeimmassa tilanteessa, kun mies haluaa erota ja minä olen myös kokenut hyvin samankaltaisia asioita kuin sinä. Sairastuin myös vakavasti. Haluaisitko jakaa ajatuksia ihan vaikka sähköpostissa alkuun ja sitten vaikka Whatsappissa tms.jos juttu luistaa. Tännehän voi laittaa anonyymin sähköpostiosoitteen joka ihan turvallinen. Mutta joka tapauksessa voimia ja jaksamista Sinulle vaikeaan vaiheeseen elämässä ja raskaisiin päiviin!!!
Missäpäin asutte ap ja pimeäaika? Haluaisin tutustua. Olen nainen pääkaupunginseudulta ja minut on kylmästi petetty ja jätetty tänä vuonna. Lapset jäivät minulle. En olisi halunnut erota että on varmaan riippuvuutta minussakin. Eroon liittyy niin törkeitä yksityiskohtia että epäilen olevani narsistin kanssa tekemisissä. Voin kirjoittaa whatsup viestejä jatkossa tai anonyymiin sähköpostiosoitteeseen. Tämä ketju kuvaa tuntojani hyvin ja olen ajatellut että miehen kuolema olisi ollut helpompi. Kuolemaa on muuten ollut elämässäni että osaan verrata.
Hei, laittakaa jokusähköposti tai muu. Meitä on paljon muitakin, vaikka paljon vähemmin joiden miehet osoittautuneet järkyttäviksi.
Hei erässamankokenut! Minä todella mielelläni vaihtaisin enemmänkin ajatuksia kanssasi, juurikin vaikka Whatsappissa. Tuntuu hyvin tutulta tuo sinunkin kirjoittamasi. Mitenkäs saataisiin yhteys toisiimme, voisitko sinä luoda vaikka anonyymin sähköpostin johon vastaan sitten ja voidaan vaihtaa muitakin yhteystietoja sitten jos haluat. Vertaistuki on kyllä yleensä sitä parasta tukea, sillä jotka eivät ole itse kokeneet vastaavaa niin onhan sitä vaikeampaa ymmärtää.
Voimia sinullekin joka tapauksessa päiviisi!
Naisen mielestä parisuhde on kunnossa = miehenkin mielestä sen pitää silloin olla? Ei nämä asiat todellakaan pusikoista silmille juokse, ja jos juoksee, niin juttu on kyllä jätetyilläkin ollut ihan väärillä urilla.
Menkää edes hieman itseenne. Vaan kun sitä toista ja etenkin kolmatta on niin kovin helppo syyttää aivan kaikesta.
Muuten hyvä vastaus, mutta ei liity sukupuoleen mitenkään. Kyllä miehissäkin on paljon niitä, joiden mielestä parisuhde on kunnossa, jos se heidän mielestä on kunnossa. That's it. Vaimon mielipiteestä ja tuntemuksista viis. Sitten ollaan ihan hoomoilasena, kun vaimo loppuviimein kaikkensa yrittäneenä hakee eroa.
"Ihmisen mielestä parisuhde on kunnossa = puolisonkin mielestä se pitää silloin olla." - Aika usein näin ajatellaan monessa muussakin asiassa. Kun itse esim. pitää jostain, niin monet olettaa puolisonkin pitävän. Sanotaan jopa "me pidämme". Vaikkei oikeasti edes tiedetä puolison kantaa. Joskus ihmetyttää miten parisuhteet kestävät näin hyvin. Vain puolet päättyy eroon...
Todellakin juoksi täysin pusikosta. Meillä kaksi alakoululaista ja onnellinen perhe tai niin luulin. Työkaveri on miehen mielestä hauskempi tyyppi ja mies lähti sitten noin vaan.
Nämä kritisoijat eivät ymmärrä, että nämä miehet lähtevät kodistaan kuin sormia napsauttamalla. Syyt ovat täysin erillaiset kuin naisilla, joiden elämässä ja parisuhteessa on ollut paljon pahoja vaikeuksia. He vat sisäisesti hukassa, eivät ulkoisesti. Ihan tarpeetonta vuodattaa sellaista syyllisyyttä niskaan, jota pettäjien puolisot eivät ansaitse.
Minäkin olen kokenut sen,että mies häipyi koska sairastuin. Ja menetin pitkäaikaisen ttyöpaikan. Hetkellä jolla olisin tukea tarvinnut. Se kaikkein lähin jota olisin tarvinnut häipyi ja teki tilanteesta sietämättömän raskaan. Selvisin. Ja selviytymisen jälkeen elämääni tuli ihminen,joka rakkaudellaan osaa paikata näitä entisiäkin haavoja.
Minäkin sairastuin... tai en varsinaisesti edes; liukastuin ja jalka meni poikki. Kun kuusi viikkoa jalka oli kipsissä, mies ei auttanut yhtään missään. Ei käynyt kaupassa, ei tehnyt kotitöitä, ruokaa, ei mitään. Ei kyllä muutenkaan, mutta tuolloin olisin kaivannut. Lapset 9v ja 11 v avustivat kyllä pyytämättä. Tuolloin alkoi avioeron suunnittelu vahvistua. Mitä tekee miehellä, josta ei ole apua edes kerran 20 vuodessa?
Ap:n viestissä jäi kyllä auki, sairastuiko hän ennen vaiko jälkeen puolison lähdön. Ei sillä, että se nyt paljoa vaikuttaisi, mutta kun tuolla tosiaan lukee että, samaan aikaan, ei suinkaan, että sen takia.
Yleensä eletty elämä muuttuu "paskaksi" vain siksi, että toinen ei haluaisi päästää irti menneestä. Luopuminen oli taidettava tuossa tilanteessa. "Olen kyllä itsekin antanut kuulua..." Lopeta heti tuollainen. Aseta raja henkilökohtaisille asioille; et puhu miehelle omia ajatuksiasi. Sanot, ettet halua kuulla miehen ajatuksista ja tuntemuksista mitään. Asialliset asiat pyri hoitamaan kärsivällisesti ja asiallisesti. Ellei onnistu, ota yhteyttä lakimieheen.
Ni. Jokaisen pitää antaa huorata sielunsa kyllyydestä, vaikka se maksaisi perheesi, lastesi kodin, koko tulevaisuusen, taloudellisen vakaisen, ihan kaikkien muiden hyvän elämän.
Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Anna kun arvaan: sinut on jätetty, eikä se ole mitenkään kummallista. Hyvin epäkorrekti ja mielenvikainen kirjoitus.
Se on vain sillä lailla metka juttu, että jonkun toisen "huorauksen" ei pitäisi viedä sinulta eikä keneltäkään muulta yhtään mitään eikä mihinkään. Siis jos sulla on kaikki kotona korvaisi välissä. Et omista etkä päätä mitään kenenkään muun puolesta.
A-ha ja sinä olet se petturi ja huoraaja eikös juu. Et muuten tuollaista kirjoittais.
So what?
Olen eli en. Mitä helwettiä se kaikille kahjoille kuuluu? Eikä kommentin ajatuskaan kuuluu siihen asiaan mitenkään. Joten ...
Mitä ihminen sitten loppujen lopuksi suree kun toinen haluaa erota ja itse ei. Sureeko sitä, että puoliso ei enää rakasta vaikka itsellä rakkaus ei ole vähentynyt, loppunut.
Vai onko siinä suru ja pettymys, että elämä ei mennytkään niin kuin parikymmentä vuotta sitten ajatteli. Koti vaihtuu, tuttu ja turvallinen elämä menee uusiksi. Taloudellinen tilannekin usein huononee.
Varmaan tätä kaikkea, mutta myös uusi tilanne pelottaa. Tunneside jättäneeseen puolisoon ei kaikilla ole päällimmäisenä.
Uusi elämäntilanne on hyvin stressaavaa, onhan helpompaa jatkaa samaa latua vaikka tunteekin, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi.
Hienoa, että jotkut selviytyvät uskottomuudesta ja jatkavat entistä ehompina. Harvinaisempaa luultavasti kuin ero johon usein päädytään.
Onko uskottomuus sitten eron syy vai seuraus.
Mutta onhan siinä haastetta toimivassa, hyvässäkin suhteessa pysyä uskollisena, kun parikymmentä vuottakin on takana. Ehkä juuri he jatkavat, vaikka kriisiäkin matkallaan kohtaavat. No, mene ja tiedä, yhtä selitystä ja kaavaa ei taida olla.
"Mitä ihminen sitten loppujen lopuksi suree kun toinen haluaa erota ja itse ei. "
Hyviä mietelmiä Pakkasplussakeli.
Ihmiset surevat erossa suureksi osaksi juuri tuota mitä kerroit, ettei elämä mennytkään niin kuin parikymmentä vuotta sitten ajatteli. Surevat etupäässä omia ajatuksiaan erosta, muutos pelottaa. Kummallista, että jotkut niistäkin, jotka väkivaltainen kumppani jättää, surevat sitä, että koti vaihtuu. Vaikka ihmistä on pahoinpidelty, usein jo vuosien ajan, hän silti pelkää tulevaa - vanha väkivaltainen puoliso koetaan sitten "turvalliseksi" ja tulevaisuus ilman tuota kumppania turvattomaksi.
Surua voi kokea myös siitä, että tuntee menettävänsä erossa kasvonsa muiden silmissä. Puoliso on voinut myös kokea "saavutettuna etuna", josta saa itselleen arvostusta ja asemaa, valtaakin. Ja eron jälkeen menettää tämän kaiken.
"Naimakaupat" tuovat myös usein mammonaa, mainetta, tai vaikkapa vain kauniin talon, jota rakastaa ja arvostaa. Joskus paljon enemmän kuin puolisoa. Onhan täysin selvää, että jos rakastaa taloa enemmän kuin puolisoa, niin eron kohdatessa saattaa surra liiton loppua huomattavasti enemmän kuin jos olisi asunut siippansa kanssa vuokrakolmiossa.
"Rakasti omaisuutta enemmän kuin puolisoa", kuvaa huonosti pettäjien jättämiä puolisoita, vaikka sitä käytetään helposti lyömäaseena lyödyn lyömiseksi. Se on julmaa ja syyllistävää, vaikkei siinä ole totuuden häivääkään.
Petetyn puolison on hirvittävän vaikea osoittaa rakkautta siinä tilanteessa, koska häntä kohdellaan niin käsittämättömän huonosti. Jos hän itkee, anelee ja on järkyttynyt, hänen väitetään roikkuvan. Jos hän yrittää puolustaa itseään ja kotiaan, hänen väitetään estävän toisen rakkautta. Jos hän huutaa tuskaansa kiroten, voidaan häntä nimittää hulluksi. Ja kuitenkin hän on ihminen, jota hänen lähimmäksi kuvittelema ihminen on tehnyt sen kaikkein kamalimman asian, jonka vaan voi toiselle tehdä.
Ja kuitenkin, on petetty se joka on rakastanut ja arvostanut paljon enemmän puolisoaan, sillä hän ei ole se joka puolisonsa petti.
Ja niin kummallisia ovat mielikuvat petetyistä puolisoista. Olen kuitenkin huomannut, että se joka välittää ja vastaa perheestä / parisuhteesta enemmän, tulee petetyksi. Ja se joka naama happamana välittää vain omista asioistaan, on se pettäjä ja jättäjä. Häntä kyllä rakastettiin, mutta urakka kävi raskaaksi ja hän lähti.
"Petetyn puolison on hirvittävän vaikea osoittaa rakkautta siinä tilanteessa, koska häntä kohdellaan niin käsittämättömän huonosti. "
Mitä!!??
Mikä ihmeen pakko olisi osoittaa rakkautta, jos puoliso kohtelee huonosti? Itku, anelu, takertuminen yms. ei ole rakkautta, vaan lapsenomaista riippuvuutta. Sellaisen ei edes pitäisi kuulua terveeseen aikuiseen parisuhteeseen.
Vastauksesi on erityisen hyvä esimerkki siitä, ettet pohjimmiltasi kuuntele ja ymmärrä mistä kyse.
Ei ole voimia avata anonyymiosoitetta. Jos joku jaksaa tehdä niin kiva. Viittaan aikaisempiin viesteihin ketjussa. Olisi kiva tavata jos joku asuu Uudellamaalla ja on lapsien lähihuoltaja kuten minä.
Paljon on erilaista näkökulmaa. Kyllä tämä asia on mulle nyt niin vaikea. Olen menossa juttelemaan psykologin kanssa. Pakko saada jotain apua tähän jatkuvaan suruun. Vaikka haluaisi jatkaa eteenpäin, niin ei pysty. Ex hoitaa itseään lemmenlomalle uuden kanssa.
"Ex hoitaa itseään lemmenlomalle uuden kanssa. "
Tuo on monesti monen muunkin jätetyn ongelma. Keskitytään siihen mitä ex tekee, etenkin uuden kumppanin kanssa. Oikein lietsotaan, ellei nyt ihan vihaa, niin vähintään kateutta ja katkeruutta itsessä. Miksi sinäkin kohtelet itseäsi näin huonosti? Sinun pitää ajatella omaa hyvinvointiasi (ja lasten).
Ja mitä pahaa on siinä, että exällä menee hyvin? Kysyn vaan. Eikö ole vain hyvä asia, jos ihmisellä, ihan kenellä tahansa, menee hyvin? Miltä tuntuisi, jos exäsi häiritsi kaikin tavoin elämääsi ja kertoisi vähintään kuvainnollisesti viiltelevän ranteitaan auki? Ihan siinä määrin, ettet saisi edes lasten perusasioita hoidettua.
Kyllä kai se noinkin on. Mutta tämä ex kehuskelee sillä, mitä tekee uuden kanssa, kun minun kanssa ei ole voinut tehdä sitä eikä tätä. Tämä ei pidä paikkaansa, hän on itse ollut aina passiivinen osapuoli. En tiedä, mitä hakee sillä, kun kertoo heidän yhteisistä hetkistä. Haluaa varmaan loukata tarkoituksella.
Panet vain paremmaksi. Leuhkimisen meinaan.
Eli ohjaat ikäänkuin koston tielle..sen onkin rakentavaa.
Hmm. noin keljulle kehuskelevalle exälle ei kannata uhrata ajatustakaan.
> mitä pahaa on siinä, että exällä menee hyvin? Kysyn vaan.>
Niinkuin toiset eivät näe koulussa koulukiusaamista, niin joiset eivät näe näissä asioissa petetyn henkistä alistamista ja kiusaamista.
Miten muka kuvittelet että pettäjäjättäjä olisi hyvä ja reilu ihminen? Ei ole, vaan ylivaltatilanteessa nauttii naama norsunkyrvällä petettyjätetyn läiskimisestä koska tuli haukutuksi rumin sanoin exänsä puolelta. Nih.
Miksi vain minun pitää huolehtia lapsista, kyllä minäkin olen Kanarian matkan ansainnut siinä kun exäkin, No lähden silti ,mukulat voin viedä exän mutsille ,omani jo kuolleet, joten exanoppi saa hoitaa matkani ajan, ovat jo isoja pärjäävät kyllä.
"Miksi vain minun pitää huolehtia lapsista"
"Pitää"?
Jos ex ei ole huolehtinut lapsista ennen eroa, ei hän todennäköisesti huolehdi lapsista eron jälkeenkään. Itse huolehdin lapsistamme (4) yksin ennen eroakin. Ja tein sen mielelläni. Tietysti en isompana huolehtinut heistä 24/7, heillä oli välillä useinkin hoitaja. Yleensä sisareni, ystäväni tai mieheni, lasten isän veli tai ukki. Heidät myös huolehdin paikalle. "exanoppi saa hoitaa" tällä tyylillä en kuitenkaan ketään käskyttänyt lapsia hoitamaan.
Sillä, että exällä menee hyvin ei ole koulukiusaamisen kanssa mitään tekemistä. Jos on itse henkisesti kiinni inhottavassa exässä, turha siitä on exää syyttää. Mieluummin pitäisi olla iloinen, että pääsi moisesta kumppanista eroon.
"Miten muka kuvittelet että pettäjäjättäjä olisi hyvä ja reilu ihminen?"
Ja sinäkö kuvittelet, että petetty on täydellinen ihminen, lisäksi enkeli ja pyhimys?
"Ei ole, vaan ylivaltatilanteessa nauttii naama norsunkyrvällä petettyjätetyn läiskimisestä koska tuli haukutuksi rumin sanoin exänsä puolelta. Nih. "
Hyhhyh millaista kielenkäyttöä. Ei omassani eikä edes pahimmassa tuntemassani erotapauksessa ole ollut tuollaista. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
"En tiedä, mitä hakee sillä, kun kertoo heidän yhteisistä hetkistä. Haluaa varmaan loukata tarkoituksella"
Etkö osaa asettaa exällesi rajoja? Itse en suostuisi tuollaista sontaa kuuntelemaan.
Öööö ... No en nyt tiedä miten se "kostamisesta" käy jos sanoo toiselle päin pläsiä justiinsa samalla tavalla kuin sekin sanoo. Kostoksi sitä sanoo kai sellainen, joka ei kestä että saa takaisin sitä mitä on tilannut.
"Rakentavasta" suhtautumistavasta suhteissa on turha puhua niin kauan kun toinen ei ymmärrä edes alkeellisimpia käytöstapoja.
Kyllä se on nytkin niin. Ajatellaan vaikkka sinua. Pahasti on vikaa luonteessasi tulla tähän ketjuun länkyttämään vastaväitteits ja täyttä paskas. Nautit siitä kovasti, jotta saat alistaa. Täytyy kyllä sääliä miestä, joka kelkkaasi lähti, jollet ole pelkkä narsistitrolli myrkkyhampaineen.
"Rakentavasta" suhtautumistavasta suhteissa on turha puhua niin kauan kun toinen ei ymmärrä edes alkeellisimpia käytöstapoja. "
Justiinsa. Eikä suhteesta tule muutenkaan mitään ilman että asettaa rajat sille mitä sietää puolisolta ja mitä ei.
Hei, jos puhuu toiselle/toisille järkeä, se ei ole alistamista. Sitä varten tämä ketju on, että täällä voi esittää näkemyksiään ja yrittää ratkoa ongelmia. Ihan terapeutitkin ovat sanoneet, että ihmiset voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään; niihin jotka ratkaisevat ongelmia(an) ja niihin jotka keksivät niitä kaikesta.
Hei, lue tuonne loppuun kirjoittamani! Sinun vika on se, ettet kuuntele yhtään, vaan yrität päällepäsmäröidä kaikilla muilla tavoin.
Just, hän saa hoitaa, ei joudu hoitamaan eikä liki täysi-ikäisiä enää kauheasti tarvii hoitaa kunhan vähän katsoo perään.
Hän on aina valittanut, kun näkee poikia niin vähän.
Exäkin hoitais varmaan, mutta se on nyt ulkomailla uusikkonsa kanssa.
Kyllä sitä vedotaan vaikka mihin, että päästään toisesta eroon....
Mutta niin, miksi jatkaa suhteessa vaikka se ei enää toimi?
Monet vastaa : Lasten vuoksi (ennen vanhaan)
No ajat ovat toiset. Ei niitä LAPSIA kannata tämmötteeseen maahan tehdä, eihän?
Kiireellä tehty, laulaen tulee viheltäen menee.
Ehkä seuraavalla kerralla ei ole niin kiire?
Ihminen ei ole yksiavioinen.
Ehkä ei, mutta kirkko, yhteiskunta ja kulttuuriperintö ovat 'säätäneet' toisin. Ja niihin yksiavioisuus nojaa oli se oikein, väärin tai oikein väärin.
Olisipa jännittävää jos se huikenteleva EX saataisiin tähän vitjaan vastaamaan syytöksiin. Mitäpäs jos kertoisit tästä sille itselleen jos vähänkään nettiä käyttelee.
Saisimmekohan ihastella laadukkaan dialogin voimaa ;)
Kyllä noin Jeremy7998. Vaikka eiköhän sitä laadukasta dialogia tässä ketjussa muutenkin ole käyty ;). Ihan oikeasti ja tottapuhuen olisi hyvä, jos ihmiset puhuisivat itsestään ja yrittäisivät päästä ongelmistaan eroon. Välillä kun tuntuu, että ihmiset oikein kasaavat ongelmia itselleen (ja sitä kautta muille) ja pitävät niistä kynsin ja hampain kiinni.
Aha. Itse itsellesi vastaten. Menisit muualle trollaamaan ressukka. Pohjimmiltasi olet vielä säälittävämpi kuin muut täällä.
Hei. Tämä oli hyvä aloitus ja nosti esiin ongelman johon ei ole tarjolla riittävää apua. Oletan, että ketjuun kirjoitti useampi ihminen, joka on tullut kohdelluksi erossa kaikkein karmeimman mukaan. Täysin epäinhimillisesti ja julmasti hetkellä, jolloin on ollut puolustuskyvyttömässä tilanteessa.
Meistä ei halua yksikään tulla esiin ja siihen on monia syitä. Yksi kai paha draumatisoituminen. Yritin etsiä erokurssia, joka olisi ollut vain jätetyille. Sellaista ei kuitenkaan ole tarjolla. Se että suurin osa naisista on itse eronneita, estää puhumaan ryhmässä avoimesti asioista. Kaiken lisäksi ei tule ymmärretyksi hädässä. Olen törmännyt vähättelyyn, epäuskoisuuteen ja kokenut ettei pitäisi puhua pahasta olosta. Vedrtään.esiin joku mukapositiivinen kortti, jolla ei oikeastaan osteta muuta kuin hiljenemisesi. Kaikenlaiset aihetta vähättelevä "olisit iloinen että pääsit eroon, onhan sinulla vielä loppuelämäsi, ym. ym. vastaavat eivät auta eteenpäin. Täällä niitä on palko lukea, mutta oikeassa elämässä nämä ihmiset jäävät sinulle merkityksettömiksi tapauksiksi, joita ei tarvitse lähelleen eikä ystävikseen. Näitä on myös olut eroterapian vetäjissä, kuten anteeksiannolla asian kuittaajilla. Ehkä erot ovat muuttuneet jollakin tapaa paljon julmemmiksi, koska itsekeskeisyyttä ja oman itsensä miellyttämistä korostetaan liikaa.
" Kaikenlaiset aihetta vähättelevä "olisit iloinen että pääsit eroon, onhan sinulla vielä loppuelämäsi, ym. ym. vastaavat eivät auta eteenpäin. "
Kertoisitko mikä sitten auttaisi eteenpäin?
Harva ihminen, näin uskoisin, haluaa tukea kenenkään traumoja ja pysymään negatiivisten ajatustensa vankina. Eikä kenelläkään ole keinoa selvittää toisten ongelmia. Kuunnella voi, ehkä ymmärtääkin miten vaikeimman kautta joku esim. eronsa kokee. Voi myös esittää kysymyksiä, erilaisia näkökulmia (jota muuten tuokin "olisit iloinen että pääsit eroon" on) ja ehkä ehdottaakin erilaisia ratkaisuja, mutta loppu viimein "traumaattisen" ihmisen on itse selvitettävä pääkoppansa, ottaa vastuu itsestään. Ennen kaikkea on osattava vastaanottaa toisten hyvinkin erilaisia näkökulmia, muuten ongelman käsittelystä ei tule mitään.
Yhdellä ystävälläni on kiperiä ongelmia, joita hän on pohtinut minun ja yhteisen ystäväni kanssa. Varmaankin tuntikausia olemme miettineet mitä kannattaisi tehdä, mitä ei ainakaan. Miltä tuntuu, miten ikävästi. Mikä voisi auttaa. Olemme ehdottaneet jos vaikka mitä tapamme mukaan. Tämä toinen, hieman sarkastisuuteen ja mustaan huumoriin taipuvainen ystävä sanoi tämän keskustelun päätteeksi "ja jos mikään muu ei auta, niin täytyy muistaa että aina voi vetää itsensä hirteen tai lähteä "saunan taakse" (ampumaan itsensä). Näin hän sanoo satavarmasti mitä vakavampi aihe on. Nyt olen tottunut siihen. Silti yhä tulee tuosta pikkuisen kylmät väreet. En suosittele tässä muodossa kokeilemaan tuota sanontaa kenelle tahansa. Ääritapaus. Pointti on kuitenkin juuri se, että ihmisen pitäisi osata nähdä itsensä, rakastaa itseään ja pitää oma suhteellisuudentaju edes jonkinlaisessa hallinnassa. Sillä elämä on lyhyt ja kiusaa vain itseään, jos murehtii ja miettii kaikenlaista ja jumiin kriiseihin.
"Vedrtään.esiin joku mukapositiivinen kortti"
Miten niin "mukapositiivinen"? Mitä ihmettä odotat toisten tekevän ja sanovan avautuessasi hänelle vaikeasta asiasta? On täysin luonnollista reagoida kertomiesi esimerkkien tavalla. Oli "järisyttävä" asia mikä hyvänsä, siihen suhtaudutaan yleensä a) "ei ole totta" (no onhan) b) sanotaan jotain positiivista, jos suinkin löytyy c) ei osata sanoa mitään. Tai sitten nämä kaikki yhdessä.
Mietihän itse mitä sanoisit ystävälle, joka on kriisissä, juuri eronnut aviopuolisostaan, neljän lapsen yksinhuoltaja? Mitä sanoisit, kun ystävälläsi olisi yli 20 vuotta nuorempi ystävä, joka on kaiken kukkuraksi vielä alaikäinen heidän tutustuessa? Mitä sanoisit ystävälle, joka suree ja on täysin kriisissä, koska hänen lapsensa on kertonut olevansa homo? Entä tuttavalle, joka itkee tyttären lesboutta ja toivoo, että tämä olisi mieluummin ollut fyysisesti vammainen? Mitä sanoisit ystävälle, jonka lapsi on transsukupuolinen eikä ystäväsi puoliso tätä hyväksy? Mitä sanoisit ystävälle, joka on sairastunut rintasyöpään? Pystyisitkö esimerkiksi näitä ystäviäsi tukemaan ja millä tavalla sen tekisit?
Itse totesin jo nuorena mimminä, että elämässä ajoitus on tärkein. Kaikesta selviää, kunhan kaikki kriisit ja muutokset ei tapahdu ihan samaan aikaan, tai ihan perätysten. Ja usein tästä urputetaan. Ei tietenkään niin, että itse tekisi asiat koskaan väärään aikaan :). Itsehän toimii aina oikein, mutta kun kaikki muut aina tekee väärään aikaan "julmia asioita" ja vielä kohtalokin säestää. Jos näin miettii, voisi kysyä itseltään esim. "mikä olisi ollut oikea aika erota"? Ellei eroa itse halua, niin rehellinen vastaus on aika varmasti "ei mikään".
Pelkästään pahasta olosta puhuminen päivä toisensa jälkeen ei kannata. Sillä vain ruokitaan omaa pahaa oloa. Sen sijaan pitäisi edistää omaa hyvää oloa tekemällä asioita, joista nauttii ja pitää. Samoin tapaa mukavia ihmisiä, joiden seurasta nauttii. Vain näin pääsee pahasta olosta eroon.
ei ihan sama kokemus mutta 35 yhteisen vuoden jälkeen vaimo kääntyi ja ilmoitti haluavansa eron, ilman mitään järkevää syytä. oli hommannut asunnonkin valmiiksi, kaikki minun tietämättä, en osannut edes aavistaa ja parin päivän päästä tulikin eropaperit, tai enhän tiedä onko uusi suhde mutta ainakin sen kieltää, sen jälkeen en ole osannut tehdä muuta kun olla humalassa,mikään ei kiinnosta, käytännön asioitakaan en oikein hallitse kun vaimo on ne hoitanut, itse olen työkyvyttömyyseläkkeellä joten tein kaikki kotityöt ihan hyvin että siitäkään ei ollu kiinni, olutta on mennyt vähän liikaa mutta olisin pystynyt lopettamaan kokonaan jos se olis ollut ehtona, väkivaltainenkaan en ole, eikä meillä ollut isompia riitoja, oli vain päätöksensä tehnyt jota ei aio perua, itsemurha on kokoajan mielessä, tää on niin kova paikka, ja tää kaikki vielä joulun alla, olis edes vietetty viimeinen yhteinen, en ymmärrä miten hän on niin raaka ja tunteeton, mitä ei varmasti aikaisemmin ollut, tää on minun elämän vaikein paikka varmasti, tuon sydänsairauden vuoksikijn ollut vaikeaa vaikka en siitä vaimolle puhunut jatkuvasti, älkää ihmeessä jättäkö toista ihmistä ilman keskustelemista ensin, osaisi siihen edes varautua, olen järkyttynyt syvästi ja niin pohjalla kun ihminen vain olla voi
Hei, en ole aloittaja, mutta se mitä tunnet ja koet juuri nyt vastaa sitä, mistä puhun. Tilanne on todella niin raskas monille, että useimmat eivät jaksa hakea apua, tai jos jaksavat kirjoittaa tänne, niin sitten eivät jaksa vastata enää niihin. Jonkun sähköpistin luominen on silloin ylivoimaisen raskas tehtävä. Omalla kohdani erosta on aikaa, joten olen paremmassa kunnossa. Kävin yli kolme vuotta terapiassa, saanut kriisiapua alkuun ja käynyt eroseminaarissa ja ero-elämänhallintakurssilla. Helpolla en ole siis päässyt, ja sulti koen yhä etten kykene saamaan oikeanlaista ja riittävää apua. Joskus tuntuu, että se mitä haen on oikeus. Saako muka läheistä ihmistä kohdella miten vain sillä syyllä, että haluaa eron? Joku inhimillisyys pitäisi olla. Kaikkien minulle rakkaiden puolesta kirjoitan. Kukaan meistä ei ansainnut sellaista sontaa, jonka pettäjä-jättäjä jälkeensä jätti. Voimia sinulle murheesi keskelle. Älä välitä tänne kirjoittavasta sättijästä, joka laitaa kaiken sinun syyksesi, mikä lie vouhkaaja.
Sinulle on vastattu kommenttisi yläpuolella. Nimimerkki "09808" sanoo juuri niin kuin juttu elämässä menee; jokainen on oman onnensa seppä. Ts. jos onnesi on / oli vaimostasi kiinni, niin ei ole mikään ihme että hän otti ja lähti.
Sori "ihmistenjulmuus"; myös "sonta" on jokaisen omassa päässä - tai taskussa.
Näin on. Ihmisen maailma on tismalleen sellainen kuin missä tilassa hänen päänsä on. Meillä töissä kutsutaan kaikkea epämääräistä vellovaa ajatusroskaa tauhkaksi. Löysin sanan hienosti myös netin sivistyssanakirjasta, tauhka: kans. tavara, roju, roina, romu, töhkä.
Haet apua, hyvä. Mutta ikävä kyllä avusta ei ole mitään hyötyä, ellet itsekin osaa auttaa itseäsi. Toisten apua ei voi ostaa eikä tilata kuin kaupan hyllyltä "viisi apua, siihen ja siihen ongelmaan, kiitos". Ei. Ei näin. Vaan täytyy itse tietää mitä haluaa ja tarvitsee, ennen kaikkea itseltään. Kukaan muu kuin sinä itse ei tunne sinua paremmin. Sinun täytyy ymmärtää, että olet itsesi paras ja lähin ystävä.
" Saako muka läheistä ihmistä kohdella miten vain sillä syyllä, että haluaa eron? Joku inhimillisyys pitäisi olla."
Niin myös sen toisen pitäisi olla inhimillinen, itselleen. Sinä et voi valita miten joku toinen kohtelee sinua. Mutta voit valita miten toimit, kun/jos joku kohtelee sinua huonosti. Silloin tehtäväsi on suojautua huonolta kohtelulta, vartioida omia rajojasi, suojella itseäsi. Et voi jäädä "tuleen makaamaan" ja miettimään miksi toinen tekee sinua kohtaan väärin.
Unohdin kysyä, onko sinulla muita läheisiä jouluna lähellesi?
Joulu menee meille tutuissa merkeissä. Exän äiti ja isovanhemmat ovat minulle kuin omia ja vietämme joulun yhdessä. Ex myös mukana, joka tuntuu nyt vähän pahalta. Lapset halusivat isomummilaan jouluksi, joten lasten ehdoilla mennään.
Miksi se sinun Ex ei vietä jouluaan tämän uuden muijansa kanssa? Pakkoko sen on samaan paikkaan itsensä tunkea? Tilanteessa jossa kaikki yhteydenpito pitäisi olla minimissään, ei tosiaankaan ole soveliasta olla tuolla tavalla tekemisissä. Sano sille, että pysyy poissa, eikä hänen läsnäoloaan todellakaan kaivata.
Yritä jaksaa. Olin itse samassa tilanteessa. Oli raskasta esittää vahvaa ja nähdä huonokuntoisten isovanhempien murehtiminen ja lasten todelliseen tulevaisuuteen. Isovanhemmat toivoivat hartaasti, että exäni järkiintyisi ja sellaista hän esittikin. Ei hänellä ollut siihen ajatustakaan, vaan ensimmäisen tilaisuuden tullen häipyi retkilleen ja jouduin murehtivilta isovanhemmilta salamaan liian rankkaa todellisuutta. Muitakin jo anopin kanssa itkettiin kaulakkain ja oma äitini.. en jaksa nyt sitä muistella. Voimia vielä kerran, taivaasta sinulle annettakoon voimaa, sillä mitään ei minullakaan oikeasti sinulle avuksi antaa. Hyvää yötä nyt vain.
"Pakkoko sen on samaan paikkaan itsensä tunkea? "
Hmm. Ettei miehen olisi suotavaa mennä omille isovanhemmilleen jouluksi, vai? Voi tietenkin ottaa "nuorikkonsa" mukaan?
Ehdotin, että menisi viettämään joulua "uuden perheensä" luo. Ei vastannut mitään. Isovanhemmat eivät hyväksy uutta nuorikkoa, ei ole tervetullut.
Ymmärrän hyvin, ettei eron jälkeisenä jouluna miehen vanhemmat vielä "hyväksy" uutta nuorikkoa. Jos tämä meininki jatkuu, niin vanhempien käytös on moitittavaa. Ehkä mies, tämä aikuinen lapsi rohkenee irtautua vasta nyt vanhemmistaan uuden nuorikkonsa myötä. Sille pitää nostaa hattua.
PS. Väärinymmärrysten välttämiseksi; en itse ole mikään uusi nuorikko, koskaan ollut. Mutta olen nähnyt miten ihmiset, vanhemmat ja nuoremmat, osaavat sentään käyttäytyä elämän eri muuttuvissa tilanteissa.
Hyi vittu!
Onneksi suurin osa ihmistä ymmärtääkin kaikenlaiset muutokset elämässä. Siitähän pohjimmiltaan on kyse. Asiaa ei tarvitsekaan hyväksyä, mutta ihminen pitää hyväksyä.
En näe mitään syytä, että paljon pahaa aiheuttanut ihminen pitäisi kutsua mukaan pilaamaan toisilleen läheisten tunnelman.
Pettureiden ja pettäjien on opittava ymmärtämään, etteivät he tuo hyvää ympärilleen. Tapahtumien kummeksuttuja apinoita ovat, jotka jäävät ilman suvun kosketusta. Johtuu varmaan siitä, että naiset eivät voi lisääntyä sukuun jos vanhoja.
"Pettureiden ja pettäjien on opittava ymmärtämään, etteivät he tuo hyvää ympärilleen"
Höpsis. Kaikki ihmiset ovat täysin samanarvoisia riippumatta siitä ovatko pettäneet ( jääneet kiinni) vai ei. Täytyy ajatella todella tyhmän yksinkertaisesti, ellei tajua, ettei ihmistä voi määritellä minkään yksittäisen asian perusteella.
Omaa toiveajatteluasi. Tekosi kertovat mikä olet.
Pettäjät ja muut huorat ovat alinta kastia.
Mieluummin "huora" tai muuta "alinta kastia" kuin toisia arvosteleva ja haukkuva dorka.
Kyllä alinpaan kastiin kuuluu joka ainoa iikka joka haukkuu, vähättelee ja huorittelee tuntematta ja tietämättä asioista mitään. Ja esittää mielipiteensä jopa siitä huolimatta että tarvitsee itsekin heidän apujaan ja palveluksiaan.
Käsittämättömiä moukkia, sivistymättömiä seniileitä sössöttäjiä joilta on sielu jäätynyt ja mielen maisema mustunut mutavellistä, jossa se velloo.
Nyt on niin tutulta kuullostava keissi kyseessä, että taidan tunnistaa henkilöt.
Kaunis vaalea kouluja käynyt nainen ja tumma komea mies? Kolme ihanaa poikaa ja talo maalla?
Mitä ihmettä teille tapahtui? Pidettiin aina teidän jo peruskoulusta lähtenyttä juttua sellaisena unelmaperheen tarinana, joka ei loppuisi koskaan. Mihin tässä maailmassa enää uskaltaa luottaa :(
Jaa, joskus elämä yllättää sillee huonolla tavalla. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Nämä tuntuvat kaikki tutuilta. Kaunis ja komea, hyvät työt, omakotitalo, lapsi ja koira. Naisella vastuu kodista ja arjenpyörityksestä, mutta mies saanut liian helpolla ja paljon. Saa vierasta helposti ja sitten tulee vastaan hän johon ihastutaan ja joka valmis ottamaan sen kaiken, koska se näytää hyvältä ja tuntuu hyvältä ha koska hän voi. Näin käykin eikä mikään ole koskaan kuten ennen. Jos taakseen uskaltaisi mies katsoa, niin näkisi painajaisen ja tuhon jonka jätti jälkeensä tämän naisen matkassa. Lempimottonsa miehelle onkin, että nyt on katsottava eteenpäin. Mutta sanojen petoksellisuus tulee kyllä esiin.
Just joo, vastuu sitä ja tätä. Viimekädessä se vastuu vaan taitaa kuitenkin olla sillä miehellä. Jopa sen naisen onnellisuudesta sekä elintasosta. Ja mitäpä se nainen siellä ruikuttaa jos kerran jo kaiken hoitanut ja pyörittänyt, niin mikään ei ole muuttunut.