Suursaaren taistelu 1944 on Suomessa tabu

...koska se asettaa erään asenteellisuudet Venäjää kohtaan kyseenalaisiksi. Suursaaren taistelu (ja Lapin sota) olivat juuri sitä mitä YYA-sopimuksessa mainitaan sotilaallisesta yhteistoiminnasta. Tosin Suursaaren tapauksessa NL auttoi suomalaisia puolustajia ilman mitään erikoisempaa suomalaisten avunpyyntöä. Lapin sodassa venäläiset tulivat rajan yli työntäen saksalaisia pois tieltään mutta vetäytyivät rajan taakse kun Suomen joukot jatkoivat saksalaisten tunkemista pois Suomen alueelta.

http://areena.yle.fi/1-1768348
12957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niinpä. Eipä esimerkiksi tee-se-itse sotahistorioitsija Juhani Putkinen ole kirjoittanut siitä mitään vaikka se oli Suomen armeijan eräs loistavimmista voitoista koko viime sodissa.

Äänestä

Suursaaren taistelu 1944 oli Suomen tulevaisuuden kannalta huomattavan tärkeä. Se paransi suomalaisten neuvotteluasemaa. Se osoitti että Suomi aikoi myös noudattaa Välirauhan ehtoja. Taistelussa saavutettua voittoa kannattaisi Suomen ja Venäjän yhdessä juhlistaa vaikka ensi vuonna.

Äänestä

Hitlerin Saksan politiikkaa on turha puolustella. Yhden kiveksen kaappihomo johti kansansa turmioon ja siinä samalla kymmenet miljoonat täysin viattomat eurooppalaiset.

Äänestä
  • Mikä kaappihomo? Alamittaista nimittelyä - Mikähän se Stalin oli?
    Onkos itselläsi montakin kivestä; jotka liittyvät politiikkaan, höhlä?

    Äänestä


"Suomen armeijan eräs loistavimmista voitoista koko viime sodissa."

Suursaaren valtaus ryssiltä eväällä 1942 oli paremminkin loistava operaatio. Miksi et sitä maininnut...

Äänestä

Suomalaisille joukoille tilanne oli tukala ennen kuin nuo yli 70 neuvostoliittolaista maataistelukonetta hyökkäsivät kallioisella rannikolla saksalaisten kimpuun. Kun suomalaisten epäsuora tuli iski samaan aikaan saksalaisten sekaan romahti saksalaisten hyökkäys. Eteenkin suomalaisten krh-tuli oli tehokasta. Se oli loistavasti yhteispelillä taistelultu voitto Suomelle ja Neuvostoliitolle.

Äänestä
  • Siis voitto neukuille.....mitään suomi ei siinä hyötynyt, mutta se siitä

    Äänestä

  • Bello69 kirjoitti:

    Siis voitto neukuille.....mitään suomi ei siinä hyötynyt, mutta se siitä

    Aivan - tuota hölmöä ajatusrakennelmaa on turha sen pidemmälle pohtia. Ja provohan tuo aloitus oli , ei se mikään "tabu" ole.....:/

    Äänestä

  • Bello69 kirjoitti:

    Siis voitto neukuille.....mitään suomi ei siinä hyötynyt, mutta se siitä

    Suomi voitti tuossa asiassa merkittävästi. Oli hyvin tärkeää, että Suomi sai häädettyä saksalaiset maasta. Se oli yksi ehto aselevossa. Lisäksi tapahtuma osoitti, että Suomi oikeasti halusi häätää saksalaiset maasta. Uhkana oli koko ajan se, että Neuvostoliitto miehittää maan. Suomalaisten piti toimia yhteistyössä neuvostojoukkojen kanssa. Näin tehtiin myös Lapissa.
    Jollain asekätkennällä ei olisi ollut mitään merkitystä miehitystilanteessa.

    Äänestä

Suomi voitti Saksan voimasuhteella 3,5 miljoonaa vs 86 miljoonaa.
Saksa antautui Suomelle,ja myöhemmin lavastettiin antautuminen Montylle.

Äänestä

Suursaaren voitokkaalla taistelulla Suomi pystyi osoittamaan Moskovan välirauhan neuvottelijoille, että saksalaisten karkottamiseen oltiin ryhdytty tosissaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kainalniemen-Hiki kirjoitti:

...koska se asettaa erään asenteellisuudet Venäjää kohtaan kyseenalaisiksi. Suursaaren taistelu (ja Lapin sota) olivat juuri sitä mitä YYA-sopimuksessa mainitaan sotilaallisesta yhteistoiminnasta. Tosin Suursaaren tapauksessa NL auttoi suomalaisia puolustajia ilman mitään erikoisempaa suomalaisten avunpyyntöä. Lapin sodassa venäläiset tulivat rajan yli työntäen saksalaisia pois tieltään mutta vetäytyivät rajan taakse kun Suomen joukot jatkoivat saksalaisten tunkemista pois Suomen alueelta.

http://areena.yle.fi/1-1768348

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu