Eroamalla JOULUKUUSSA säästät 2017 kirkollisveron

Vuodenaikamuistutus. Ns. katumuskuukausi poistui jo vuonna 2003. Kirkosta eroaminen tulee voimaan kun eroilmoitus saapuu maistraattiin.

Esimerkiksi 31.12.2016 saapunut eroilmoitus merkitään vuodelle 2017, vaikka maistraatti käsittelisi sen 2.1.207. Käytännössä tietysti on parempi olla odottamatta aivan viimeisiin päiviin, koska muuten voi tulla unohdukselle tai nettikatkolle hintaa.

Kirkollisveroa maksetaan kalenterivuosittain sen mukaan, onko ollut jäsen vuoden alkaessa.

Tätä viestiä saa ja kannattaa levittää.
13160
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihan hyvä muistutus Jorilta. Ihan hyvin onkin erottu viime päivinä kirkosta. 300 eroa on tainnut olla keskimäärin viime päivien erotahti. Ja Joulukuu on aina ollut se kuukausi jolloin eroja on eniten. Vuosi 2010 kylläkin teki tästä poikkeuksen.

Äänestä

Tarkoitatko, että 31.12. postissa saapunut ilmoitus merkitään vuodelle 2017, jos se ei ole viraston työpäivä? Kyllähän ainakin sähköineen ilmoitus 31.12. johtaa eroon jo vuonnan 2016.

Äänestä
  • Aloittaja

    Käytännössähän postia jaetaan juuri niinä päivinä, jolloin maistraatissa on joku töissä, joten tästä ei pitäisi koskaan tulla epäselvyyttä.

    Mutta jos maistraatilla ei ole ketään paikalla keräämässä 31.12. ja 2.1. saapuneita posteja omiin pinoihinsa, niin kai sitten on pakko hyväksyä 2.1. saapuneet eroilmoitukset edellisen vuoden eroiksi. Eihän postikasasta voi tietää koska mikin kirje on tullut.

    (Teoriassahan maistraatin pitäisi kirjata myös 31.12. kello 23:59:59 lähetetty sähköposti seuraavalle vuodelle, jos sen kulku oli vienyt kaksi sekuntia. Epäilen ettei virkailija tarkista teknistä Received-otsaketta.)

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Toisin sanoen (?): kirjeet kannattaa lähettää varmuuden vuoksi muutama päivä aikaisemmin. Onhan kyse jopa useista satasista...

    Käytännössä tämä kirjeasia kai koskee lähinnän niitä perheitä, joissa erotetaan (myös) lapsia.

    Ja jos vanhemmat ovat jo eronneet kirkosta, tai toinen on, kirjeitse voidaan erottaa myös pelkästään lapsia. (Tosin semmoisa lomaketta ei ole, hassua kyllä)

    Jos erotetaan vain lapsia, silloinhan ei yleensä ole taloudellisa merkitystä, erotetaanko lapsi kumman vuoden puolella. Lapselle syntyy oikeus päästä elämänkatsomustiedon opetukseen kummassakin tapauksessa.

    Äänestä

Ja muistakaa kirkko piilottelee rikollisia pakolaisia joka päivä ja nyt vaatinut, että valtion annettava avustusta sitä varten.Eivät edes häpeä vaikka niillä on verotusoikeuskin ja vieläkin kaikki yritykset maksavat kirkollisveron vaikka yritys olisi vapaaajattelijat nekin maksavat kirkollisveron. Mielestäni kirkon verotusoikeus on poistettava kokonaan eli ne maksaa joka haluaa kuulua kirkkoon.

Äänestä

Hyvä muistutus. Uskomus katumuskuukaudesta elää ihmeen vahvassa. Ihmiset ei vaan tiedä, eikä välitä ottaa selvää.

Lyhyen tiedotteen paikka?

Äänestä

lisää veroja kirkolle

Äänestä

Kirkkoja pitää verottaa tuloistaan, niinkuin kaikkia muitakin.

Äänestä

Verolaskurin+mukaan+maksan+448+euroa+veroa+kirkolle.+Haluan+tukea+hyväntekeväisyyttä.Samaan+aikaan+opin+kirkon+kaikesta+toiminnasta+2+%+menevän+todella+hyväntekeväisyyteen.+Veroistani+siis+alle+10+euroa...+Huh+huh.Johtopäätökseni+oli,+että+lahjoitan+20+euroa+Hyvä+Joulumieli+keräykseen,+Mannerheimin+lastensuojeluliittoon+ja+Mielenterveyden+keskusliittoon.+25+euroa+sai+Unisef.+Summa+eri+näppäilyvirheen+takia.Erosin+sitten+kirkosta.+Säästö+itselle+363+euroa(jos+ensivuonna+samat+tulot+ja+veroprosentit).+Hyväntekeväisyyteen+85€+eli+75€+enemmän+kuin+kirkon+kautta(jos+srkoon+veroprosentti+pysyy+samana).Tässähän+voitti+kaikki+!+Apua+tarvitsevat+ja+minä.

Äänestä

Tämä muistutus on hyvä nostaa esille.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jep.

    Ilmiannoin muuten viestin, johon oli rekisteröity nimimerkki "eroakirkosta.fi.tiedotus". Vähän epätoivoista yritystä.

    Äänestä

Hyvä otsikko.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Vuodenaikamuistutus. Ns. katumuskuukausi poistui jo vuonna 2003. Kirkosta eroaminen tulee voimaan kun eroilmoitus saapuu maistraattiin.

Esimerkiksi 31.12.2016 saapunut eroilmoitus merkitään vuodelle 2017, vaikka maistraatti käsittelisi sen 2.1.207. Käytännössä tietysti on parempi olla odottamatta aivan viimeisiin päiviin, koska muuten voi tulla unohdukselle tai nettikatkolle hintaa.

Kirkollisveroa maksetaan kalenterivuosittain sen mukaan, onko ollut jäsen vuoden alkaessa.

Tätä viestiä saa ja kannattaa levittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu