Suhtaudun Merkelin avoimeen maahanmuuttopolitiikkaan erittäin kriittisesti. En pidä siitä, etteivät EU:n ulkorajoja vahdita lainkaan.
Toivoisin, että syntyvyyttä alettaisiin säädellä maissa, joissa on vakava ongelma liikakansoituksen takia. Eräs tällainen maa on Nigeria.
Haluaisin, että pakolaisia autettaisiin niin, että heitä tuotaisiin suoraan pakolaisleireiltä Suomeen. Omin avuin tulleilta tulisi vaatia passi ja tarvittaessa viisumi.
En ole rasisti. Minulla on läheisiä ihmisiä, joiden etninen tausta vaihtelee laidasta laitaan. Minulle ihmisten ihonväri on aivan yhdentekevä asia.
Mutta islamia vastustan ideologiana. En vastusta muslimeja ihmisinä, mutta en pidä siitä, miten lapsia aivopestään ideologiaan, jonka historian juuria monet muslimit eivät edes tunne.
Olen kyllästynyt siihen, että maahanmuuttokriittistä ihmistä haukutaan rasistiksi. Onko väärin toivoa, että lähtömaiden oloihin panostettaisiin ja paikallisille annettaisiin vastuu ja vapaus oman kotiseutunsa kehittämisestä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Rasismi sanalla vaiennettiin kaikki asiallinenkin maahanmuuttokeskustelu jo heti alkuun.Julkisuuteen jäi vellomaan vain näiden onnettomien natsi luusereiden ja muiden hörhöjen tekemiset(voi myssyn tyhjyyttä).Suurin osa kehitysavusta pitäisi mielestäni suunnata ehkäisyyn 1 tai 2 lapsen politiikkaan,lasten koulupakkoon ainakin tyttöjen osalta,miehille opetusta kevytrakentamiseen,samalla rakentaa kriisimaiden läheisyyteen näistä leirejä,ja niihin kunnon jätteenkäsittely järjestelmät.Näille ihmiselle olisi opetettava ympäristön siistinä pitämisen merkitystä,pelkkä laiskottelu ja ainainen toisen ihmisen avun odottelu on saanut aikaan vain pahaa ja apaattisuutta.Nyt pitäisi järjen äänen alkaa kuulumaan ennen kuin olemme kaikki tuhon omia.Mutta kukapa ymmärtäisi,taitaa olla pyöreä zero.
Kehitysavun vastineeksi tulee vaatia toimia. Väestönkasvua tulee hillitä, kansan terveydellistä ja sivistyksellistä tilaa pitää selkein toimin pyrkiä parantamaan.
Kun sanat ei auta alkaa teot niin se on. Kyllä pitäisi vähäjärkisten päättäjienkin EU tasolla ymmärtää ettei Eurooppan kantakyky ns. pakolaisten tulvaan enää kestä. Lähi idästä voi tulla miljoonia samoin Afriikan maista ja se on sitä myöten selvä loppu Euroopalle. Ensin tulee pula työpaikoista jotka on nytkin jo vähissä ainakin Suomessa entä ruoka, vesi, asunnot jne. Tilanne kärjistyy kuten Ruotsissa on nähty...mellakoita ja ammuskelua. Äkkiäkös se tännekin siirtyy kun pakolaisia otetaan lisää. Ei vaan voida enää ottaa lisää vaan suvakit sanoo että kaikia pitää auttaa siitä vaan nämä suvakit sitten hoitamaan tilanne kuntoon, onnea vaan. Minä en isänmaallisena hyväksy pakolaisten sijoittamista Suomeen, ensiksi imevät verorahat, sitten tulee halpatyövoimaa jne.