Ripsienpidennys

Kävin viikko sitten ottamassa pidennykset. Olisin halunnut volyymin mutta aikaa ei ollut tarpeeksi. Olen todella pettynyt. 3 pv niin oli aukkoja. Lisäksi olivat liian pitkät. Ottivat laseihin ja jouduin leikkaamaan. Olen aiemmin käynyt samalla tekijällä ja luotin että hänellä on pituus muistissa. En ole koskaan halunnut epäluonnollisen pitkiä. Sanoikin että sullahan ei tullut pitkiä. Ne harvat mitä vielä jäljellä ovat niin ovat vieläkin liian pitkiä. Lisäksi kääntyilevät ja hankaavat silmiä. Laittoi vajaan tunnin. En taida mennä enää. Tuli tunne että ei ollut varastossa pituuksia ja muutenkin kun sanoin että voisin odottaa volyymiaikaa niin tuputti tuon pidennysajan. Rahastusta. 75 e
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Aiettäsertifioitu kirjoitti:

Kävin viikko sitten ottamassa pidennykset. Olisin halunnut volyymin mutta aikaa ei ollut tarpeeksi. Olen todella pettynyt. 3 pv niin oli aukkoja. Lisäksi olivat liian pitkät. Ottivat laseihin ja jouduin leikkaamaan. Olen aiemmin käynyt samalla tekijällä ja luotin että hänellä on pituus muistissa. En ole koskaan halunnut epäluonnollisen pitkiä. Sanoikin että sullahan ei tullut pitkiä. Ne harvat mitä vielä jäljellä ovat niin ovat vieläkin liian pitkiä. Lisäksi kääntyilevät ja hankaavat silmiä. Laittoi vajaan tunnin. En taida mennä enää. Tuli tunne että ei ollut varastossa pituuksia ja muutenkin kun sanoin että voisin odottaa volyymiaikaa niin tuputti tuon pidennysajan. Rahastusta. 75 e

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu